Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Elena Ferrante: Loistava ystäväni
Suom. Helinä Kangas. WSOY 2016.
Näytekappale, jonka pyysin itse kustantamolta.

Loistava ystäväni alkaa nykyhetkestä, jossa Elenaan ottaa yhteyttä Linan poika Rino. Elena on raivoissaan, koska Rinon mukaan Lina on kadonnut kuin tuhka tuuleen. 

Lila liioittelee tapansa mukaan, ajattelin. Hän paisutti jälkien hävittämisen suunnattomiin mittasuhteisiin. Hänelle ei riittänyt, että hän nyt kuusikymmentäkuusivuotiaaana katosi, vaan hän halusi pyyhkiä pois koko entisen elämänsä. Olin todella vihainen. Katsotaan, kuka tällä kertaa vetää pidemmän korren, sanoin itselleni. Käynnistin tietokoneen ja aloin kirjoittaa meidän tarinaamme muistiin, kaikki yksityiskohtia mitä minulle on jäänyt mieleen.

Loistava ystäväni (alkuteos L’amica geniale, 2011) on kertomus kahdesta napolilaisesta tytöstä, Elenasta ja Lilasta, jotka tutustuvat kansakoulun alkaessa 1950-luvun lopulla ja aikuistuvat samassa väkivallan ja köyhyyden asuttamassa naapurustossa. Neliosaisen romaanisarjan ensimmäinen osa kattaa tyttöjen elämän kuusitoistavuotiaiksi asti. Romaanin kertoja on Elena, jonka sisäistä monologia kuuntelee kuin jännityskertomusta.

En ikävöi lapsuuttamme, se oli täynnä väkivaltaa. Tapahtui kaikenlaista, kotona ja kodin ulkopuolella, joka päivä, mutta en muista koskaan ajatelleeni, että elämämme olisi ollut erityisen kauheaa. Elämä nyt vain oli sellaista, ja meillä oli pienestä pitäen velvollisuus tehdä se vaikeaksi toisille ennen kuin toiset ehtivät tehdä sen vaikeaksi meille.

Romaanin moton Johann Wolfgang von Goethen Faustista on suomentanut Alice Martin:
“[–] siks seuralaisen tarvitsee hän, ken / ärsyttää, hyörii, härnää niin kuin piru.”
Elena ja Lina ovat kuin Faustin toisiaan härnäävät pirut, jotka kilpaillessaan toisiaan vastaan samalla nostavat itsensä ja toisensa uudelle tasolle elämässä. Kansakoulussa käy ilmi, että Lina on toisia lapsia älykkäämpi ja kiinnostunut lukemisesta ja oppimisesta. Opettajan Olivieiron ansiosta Elena on kuitenkin se, joka saa jatkaa keskikouluun ja lukioon. Linan koulutie jää kesken, mutta se ei tee Linasta yhtään tyhmempää; Elenalle Linan kyky ajatella häntä paremmin toimii motivaation lähteenä opiskelujen aikana. Elenalle Lina on loistava ystävä, Linalle Elena on sitä.

”Vielä kaksi vuotta: sitten minulla on tutkinto ja lopetan.”
”Ei, älä lopeta koskaan: minä annan sinulle rahaa, sinun pitää käydä koulua aina.”
Naurahdin hermostuneesti ja sanoin:
”Kiitos, mutta jossain vaiheessa koulut loppuvat.”
”Eivät sinulle: sinä olet minun loistava ystäväni, sinun pitää tulla paremmaksi kuin kaikki muut, miehet ja naiset.”

Lina on kuin aurinko, jota ilman koko romaania ei voisi olla olemassa; kaikki muut romaanihenkilöt kiertävät Linan ympärillä, hyvässä ja pahassa, ja Lina pyörittää heitä miten tahtoo, joskus tahtomattaan, usein tahtoen. Elena ei hyväksy sitä, että kaikki näkevät Linassa pahan. Elämä ei ole niin yksinkertaista.

Romaanin toistuva motiivi on kuparikattilan räjähtäminen itsekseen ilman erityistä syytä. Lina ei ole vain se, joka meille näytetään; Lina ei mahdu niihin rajoihin, jotka hänelle lapsuudessa ja nuoruudessa määritellään. On vain ajan kysymys, milloin kuparikattila puhkeaa ja Lina nousee palasista kuin Feeniks tuhkasta. 

En tiennyt vielä mitään siitä, minkä hän uudenvuoden järkyttävän kokemuksensa jälkeen oli nimennyt ääriviivojen hälvenemiseksi. Mutta tiesin räjähtäneen kattilan tarinan, se vaani aina jossain mieleni sopukassa, ajattelin sitä usein. Ja muistan, että eräänä iltana kotona päätin lukea uudelleen häneltä Ischialle saamani kirjeen. Kuinka kiehtovasti hän itsestään kertoikaan ja kuinka kaukaiselta se nyt tuntui. Minun oli hyväksyttävä, että se Lila, joka oli kirjoittanut nuo rivit, oli kadonnut. [–] Vaikka asuimme yhä samassa kaupunginosassa ja meillä oli samanlainen lapsuus, vaikka elimme molemmat viidettätoista ikävuottamme, olimme yhtäkkiä päätyneet aivan eri maailmoihin. [–]
Katsellessani häntä ikkunasta tunsin, että hänen entinen muotonsa oli särkynyt, ja mieleeni tuli kirjeen kaunis kohta haljenneesta ja käpristyneestä kuparista. Sitä kuvaa ajattelin nykyään jatkuvasti, joka kerta kun tunsin murtuman hänessä tai itsessäni. Tiesin – ehkä toivoin – ettei mikään tietty muoto pystyisi pidättelemään Lilaa, vaan ennemmin tai myöhemmin hän rikkoisi uudelleen kaiken.

Loistava ystäväni on monitahoinen romaani, jonka jatkoa jää odottamaan kärsimättömänä. Romaani on ollut menestys kaikkialla maailmassa, ja sen kirjoittajan henkilöllisyyttä on yritetty selvittää onnistumatta. Romaanin kertoja on Elena, joka antaa viitteen siitä, että romaanissa on Ferranten omaelämäkerrallista ainesta, mutta miten paljon, sillä ei ole oikeastaan suurta merkitystä lukijalle. Romaani on lajissaan mestariteos. Suomennos on taidokasta käsityötä ja alkuteoksen arvoinen näyttö kielen voimasta ja herkkyydestä.

***

Elena Ferrantesta kirjoitin aiemmin tammikuun 27. päivä tänä vuonna, muutama viikko sitten sekä 16. tammikuuta 2016, postauksessa, josta löytyy linkkejä Ferranten kansainvälisiin arvosteluihin.