Yökyöpeli hapankorppu lukee
Night Owl’s Bookshelf

Helsinki Lit, toukokuu 2022

Koko Hubara keskustelee Bernardino Evariston kanssa.

Oli taas maailmankirjallisuuden eli käännetyn kaunokirjallisuuden ystävän juhlaviikonloppu, kun koronan jälkeen saimme kokoontua Helsingin Lasipalatsin Bio Rexiin kuuntelemaan kirjailijoiden keskusteluja. Suomalaiset kirjailijat haastattelivat ulkomaisia kirjailijoita heidän uutuuskirjoistaan ja kirjailijuudestaan.

Tämän vuoden keskusteluista nostan esille joitakin teemoja, jotka mielestäni nousivat esille useammassa keskustelussa:

Tarinat, joita vanhempi sukupolvi ei tule kertoneeksi, ellei nuorempi sukupolvi kysy.

Sekä amerikkalais-etiopialainen Booker-palkittu Maaza Mengiste että amerikkalainen Pulitzer-voittaja Colson Whitehead puhuivat omien perheidensä kertomattomista tarinoista. Mengisten romaani Varjokuningas sijoittuu toisen maailmansodan alkuun Etiopiassa. Kun Mussolinin joukot saapuvat Etiopiaan vuonna 1935 ja Haile Selassie joutuu maanpakoon, tarttuu päähenkilö Hirut, upseerin piika, hetkeen ja ryhtyy vastarintaan. Aurora Lemman ja Maaza Mengisten keskustelu sivusi myös naisia sotilaina (Etiopia, Ukraina, Israel) ja sitä, miten sota vaikuttaa naisen asemaan yhteiskunnassa.

Mengiste kehotti kaikkia pyytämään omia vanhempia ja muilta sukulaisia kertomaan elämästään, perheen ja suvun historiasta. Aiemmat sukupolvet eivät välttämättä tule ottaneeksi itse puheeksi omaa elämäänsä, koska he ajattelevat eläneensä ihan tavallisen elämän, joka ei kiinnosta. Mengisten suvun tarinassa naisten tarinat jäivät keittiöön, jossa ne kerrottiin eikä niitä siirretty eteenpäin seuraaville sukupolville.

Kaupungit ja niiden olemus.

Colson Whitehead kirjoittaa New Yorkista romaanissaan Harlem Shuffle, Douglas Stuart Shuggie Bainissa Glasgow’sta, Niklas Natt och Dag Bellman-trilogiassaan 1700-luvun Tukholmasta, Bernardine Evaristo Lontoosta ja Liverpoolista (myös maaseudusta). Evaristoa lukuunottamatta muiden romaanit sijoittuvat kokonaan menneille vuosikymmenille, ja romaanien kaupungit näyttäytyvät menneessä valossa.

Jokaisella kaupungilla on oma sielunsa, rytminsä ja historiansa. Douglas Stuartin Glasgow on maskuliininen, Stuartia haastatelleelle Helsinki Litin ohjelmajohtaja Philip Teirille kaupungista tulee kuitenkin mieleen suosikkiyhtye Belle & Sebastian, joka on maskuliinisuuden vastakohta. Urbaanissa suurkaupungissa eri yhteisöt ja alakulttuurit elävät omissa rinnakkain.

Pitkittynyt nuoruus ja aikuisuuden tuska.

Nelikymppisten tarinat tuntuvat nyt saavan tilaa kaunokirjallisuudessa. Ruotsalaisten Tone Schunnessonin Päivät, päivät, päivät ja Sara Osmanin Kaikki mikä jäi sanomatta käsittelevät naisia, joiden on vaikea löytää paikkaansa elämässä.

Vanhenevien, omaäänisten ja voimakkaiden naisten tarinoiden puuttuminen kirjallisuudesta.

Britti Bernardino Evariston väite 50–60-vuotiaiden (mustien) naisten puuttumisesta kaunokirjallisuudesta oli pysäyttävä. Romaaneissa vanhenevat naiset ovat joko sivuroolissa tai heidät kuvataan kahjoina, vähän hassuina. Jäin miettimään asiaa. Vaikuttaako kirjankustannusalan henkilöstön ikärakennekin siihen, keiden tarinoita kerrotaan? Jokunen vuosikymmen sitten Bridget Jones ja kolmikymppiset olivat se juttu, nyt julkaistaan nelikymppisten elämästä kertovia romaaneja. Nousevatko viisi- ja kuusikymppisten tarinat esiin 2030-luvulla? Faktahan on, että eniten kirjoja ostavat ja lukevat vanh(enev)at naiset, joten luulisin tarttumapintaa olevan.

Evariston Tyttö, nainen, toinen on kustantajan sanoin”moniääninen sinfonia”, romaani, jossa kuullaan kahdentoista erilaisen naisen äänellä kerrotun tarinan. Myös ikääntyneen naisen ääni kuuluu. Me too -liikkeen myötä nuoret mustat naiset ovat jo saaneet ääntään kuuluville, mutta vanhenevat mustat naiset ovat vielä paitsiossa. (Käytän sanaa musta, koska Evaristo käytti sanaa itse.)

Omasta proosatyylistään Evaristo käyttää termiä fusion fiction, jonka hän määritteli näin: se sisältää sekä säemäisyyttä että proosaa (verse and prose) ja on runollista olematta runoutta, vapaasti virtaavaa, jossa kohtaavat niin kertojan sisäinen kuin ulkoinen maailma sekä mennyt ja nykyhetki.

Kotimaisesta kirjallisuudesta löytyy ainakin ihan tuore esimerkki ikääntyvän naisen äänestä, joka kuuluu kauniisti ja omaehtoisesti: Ina Ruokolaisen, Suvi Aholan ja Nenne Hallmanin Kolmen naisen kirjeitä – Rakkaudesta, surusta ja luopumisesta on voimakas ja vaikuttava teos. Suosittelen kirjaa, vaikkei se olekaan käännettyä kaunokirjallisuutta eikä esillä tässä tapahtumassa. Tulipa vain mieleen tästä teemasta.

Marginaalissa elävät.

Ann-Helén Laestadiuksen romaani Varkaus nostaa esiin saamelaiset ja heidän ahtaan asemansa valtaväestön marginaalissa. Kun sadan kilometrin säteellä on vain yksi poliisi, ei porovarkautta tutkita eikä siihen ei suhtauduta asian vaatimalla vakavuudella.

Sampsa Peltosen suvereenisti ranskaksi haastattelema ja suomeksi tulkkaama Kamel Daoud on kirjoittanut eräänlaisen spin offin Albert Camus’n Sivulliselle. Daoud kertoo Tapaus Mersaultissa Camus’n romaanin nimettömästä arabista, jonka Mersault tappaa. Nimetön sivullinen saa nimen Moussa. Kuten edellä jo kirjoitin, myös Evaristo kirjoittaa marginaalin ihmisistä, samoin Douglas Stuart.

Sosiaalinen media ja influensserit.

Hollantilaisen Hanna Bervoetsin Sopimatonta sisältöä kertoo sosiaalisen median sisältömoderaattoreista, jotka noudattavat somejättien omia sääntöjä. Sisältömoderaattorit näkevät paljon sellaista, mikä jättää jälkensä ihmiseen. Romaani kysyy, missä menevät somejättien vallan rajat.

Maaza Mengiste kertoi pysyvänsä parhaansa mukaan poissa somesta, koska hän ei näe siinä mieltä. Miksi käyttää aikaansa katsomalla tarkkaan harkittuja mutta epäaitoja kuvia ihmisyydestä? Niiden katsominen ei rakenna katsojaa.

Nita Prose (pseydonyymi) kertoi suhtautuvansa someen osana kirjailijan työtä, mikä ei ole yllättävä näkemys kustannusalan konkarilta. Prosen Huonesiivooja on siitä kiinnostava teos, että kirjoittaja on Simon & Schuster -kustantamon Kanadan varatoimitusjohtaja ja kustannuspäällikkö Nina Pronovost, kokenut kustannustoimittaja ja kustannusalan vaikuttaja. Murhamysteerin kirjoittaminen oli Pronovostin mukaan hänelle ihan yhtä vaikeaa kuin kenelle tahansa kirjailijalle, koska editorin kokemus ei auttanut kirjoittamisprosessin läpikäymisessä. Kirjaprojektistaan hän ei kertonut kenellekään, ennen kuin käsikirjoitus oli valmis: oman alan ammattilaisten arviot jännittivät eikä kirjan menestyskään ollut millään lailla taattu. Tyhjän paperin kammo ja epävarmuus lopputuloksesta tulivat Pronovostillekin tutuiksi.

Perheen sisäiset ihmissuhteet.

Norjalaisen Marie Aubertin Mikään ei voisi olla paremmin -romaanin keskipisteessä ovat sisarussuhteet, sisaruskateus ja lapsuudenperheen aikuisuuteen yltävä vaikutus. Romaanin tapahtumat sijoittuvat kesäviikonloppuun omalla mökillä perheen kesken.

Myös Douglas Stuartin kanssa puhuttiin sisarussuhteista, siitä miten menestyskirjailijakin palaa maan pinnalle ollessaan yhteydessä sisareen, jolle veljen menestys on pienempi asia kuin oman arjen ongelmat.

Viimeksi taisin päästä Helsinki Litiin kolme vuotta sitten. Oli outoa, mutta ihanaa olla taas osa kirjanystävien seurassa. Helsinki Lit on mielestäni Suomen paras kirjatapahtuma, jossa keskustelut kirjoista ovat pääosassa eikä markkinameininki häiritse tapahtumaa. Kiitos siis kaikille tapahtuman mahdollistajille ja sponsoreille! Vuoden päästä tavataan!

Bernardino Evaristo kirjoitti omistuskirjoitukset rutiinilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: