Vigdis Hjorth: Perintötekijät

Vigdis Hjorth: Perintötekijät
Suom. Katriina Huttunen
S&S, 2019
Kansi: Elina Warsta

Kukaan teistä ei ole missään vaiheessa kysynyt minulta tarinaani, ja se on ollut ja on edelleen minulle suuri suru.

Vigdis Hjort (s. 1959) on julkaissut Norjassa monta romaania ja lastenkirjaa, joista suomeksi on aiemmin käännetty yksi lastenkirja. Vuonna 2019 suomeksi saatu aikuisille tarkoitettu romaani, Perintötekijät aiheutti knausgårdmaisen kohun ilmestyessään vuonna 2016 ja oli muun muassa Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana. Romaani on omakohtainen, muodikkaasti sanottuna autofiktiivinen eli kyseessä on fiktio, joka perustuu kirjailijan omaan elämään.

Perhe, johon minäkertoja Bergljot ei ole pitänyt kunnolla yhteyttä yli kahteenkymmeneen vuoteen, joutuu kosketuksiin toistensa kanssa, kun isä ja äiti päättävät testamentata kesämökkikiinteistönsä Hvalerissa neljästä lapsesta vain kahdelle nuoremmalle, Astridille ja Åsalle. Bergljot ei mökistä perusta, mutta vanhempi veli Bård perää oikeuksiaan. Perintöriidan yhteydessä perheen salaisuudet nousevat pintaan vuosien hiljaisuuden jälkeen.

Romaanin aiheena perintöriita tarjoaa paljon samaistumiskohteita: on tunnettu tosiasia, että perinnönjaossa ei jaeta vain perintöä vaan taistellaan myös äidin ja isän huomiosta.

Kaikki romaanin sisarukset ovat jo keski-ikäisiä, ja heillä on omia lapsia, joiden oikeudet perintöön ovat osa ongelmaa. Bergljot on veljensä puolella perintöasiassa, mutta samanaikaisesti haluaisi vain tulla kuulluksi omassa asiassaan. Kun näin ei tapahdu, Berglotin on pidettävä etäisyyttä pysyäkseen itse hengissä. Vanhemmat ja Astrid ja Åsa eivät ole valmiita kuulemaan totuutta.

Minäkertoja Bergljot vertaa omaa todistustaakkaansa Thomas Vinterbergin elokuvaan Juhlat, jossa pitkään vaiettu perhesalaisuus paljastuu, kun hyväksikäytön toisen uhrin jälkeensä jättämä kirje löytyy:

Elokuvassa Juhlat on se virhe, että lopussa käy hyvin sille joka ottaa asian puheeksi perheensä kanssa. Todellisuudessa sille joka ottaa asian puheeksi isänsä ja perheensä kanssa ei käy hyvin. Juhlissa on se virhe että sillä joka ottaa asian puheeksi perheensä kanssa on todiste. Todellisuudessa ei ole todisteita. Todellisuudessa sillä joka ottaa asian puheeksi perheensä kanssa ei ole kaksosta joka on tappanut itsensä ja jättänyt jälkeensä kirjeen joka todistaa isän syyllisyyden. Olisin mielelläni halunnut että minulla olisi kaksonen joka olisi tappanut itsensä ja jättänyt jälkeensä kirjeen joka osoittaisi isän syyllisyyden. Juhlat on hieno elokuva, mutta siinä on virhe.

On selvää, että Bergljotin tilanne on hankala. Todistajia ei ole. Äiti ei ole puolustanut tytärtään missään vaiheessa, vaan on vaiennut hyväksikäytöstä, vaikka on ainakin aavistanut sen. Nuoremmat sisarukset eivät usko Bergljotin tarinaan, koska heillä ei ole mitään syytä uskoa sitä, onhan heillä ollut ihan hyvä lapsuus. Bård uskoo sisartaan, mutta hänestäkään ei ole todistajaksi.

Hjort kirjoittaa vaikeasta aiheesta taidokkaasti, toisteisesti ja uskottavasti. Perintötekijöitä lukiessa minua ei kuvottanut, kuten Hanya Yanagiharan Pientä elämää lukiessa. (Pieni elämä on silti yksi parhaista koskaan lukemistani romaaneista, vaikka olin jättää sen kesken monta kertaa, niin vastenmielistä suora insestin kuvaus siinä on.) Hjortin romaani on avoimesti omakohtainen, joten insestin kuvaaminen yksityiskohtaisesti ei ole tarpeen, totuus käy ilmi kyllä pienemminkin keinoin. Minäkertoja Bergljot hakeutuu psykoanalyysiin, kun ahdistus kasvaa liian isoksi; vuosikausia hän on hukuttanut muistojaan alkoholiin ja puhumalla uudelleen ja uudelleen miesystävälleen Larsille ja ystävälleen Klaralle.

Sisarusten kirjeenvaihtoa avataan lukijalle Bergljotin kertomana. Näkökulma on koko ajan Bergljotin, ja hänellä on siihen oikeus. Sisaruksilla on oikeus omaan tarinaansa, ja mikään niistä ei ole välttämättä väärä tai oikea.

Bergljotin kokemus isänsä ja äitinsa suhtautumisesta häneen tiivistyy Marina Abramovićin toteamukseen performanssinsa Rhythm O (1973) jälkeen: ”They could not stand my person because of what they had done to me.” Aivan kuten Abramovićia kaltoin kohdelleet performanssin osallistujat eivät performanssin päätyttyä pystyneet katsomaan taiteilijaan kavahtamatta häntä eivät Bergljotin äiti ja isäkään pysty olemaan todellisessa yhteydessä Bergljotiin. Heille on tärkeintä, että totuus ei paljastu ja perheen kulissit säilyvät.

Romaanin lopussa Bergljot ja Bård saavat osuutensa perinnöstä. Mutta perhettä se ei pelasta.

***

Norjalaisen Vigdis Hjorthin piti osallistua toukokuiseen Helsinki Litiin. Tapahtuma peruuntui koronan takia, mutta korvaava Helsinki Lit järjestetään elokuun loppupuolella Oodissa yhteistyössä Yle Areenan kanssa. Ohjelma ja vieraat julkistetaan aivan näinä päivinä. Toivottavasti myös Vigdis Hjort on mukana.

Kiitos Elina Warstalle upeasta kannesta, joka vastaa täysin sitä romaanin maailmaa, jossa lomittuvat omat ja toisten kokemukset, menneisyys ja nykyisyys.

 

Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s