Kaikki se mitä en muista

Näyttökuva 2016-01-31 kello 21.39.05

Jonas Hassem Khemiri: Kaikki se mitä en muista
Suom. Tarja Lipponen
Johnny Kniga, 2016

***

Okei. Ymmärrän että olet ”hirvittävän huolissasi kliseiden sumasta”. Pidä kuitenkin mielessäsi se, että minä kuvaan sitä, mitä tapahtui. Sinun tehtäväsi on saada se toimimaan fiktiona. [–] Jos kuitenkin haluat kirjoittaa, että tapahtui jotain muuta, niin anna mennä. Minä kerron vain ja ainoastaan totuuden.

Jonas Hassem Khemirin romaani Kaikki se mitä en muista on kiusallisen koukuttava. Sain kirjan lahjaksi keskiviikkona, ja kiireisestä viikosta huolimatta luin sen jo tänään loppuun. Ei sitä voinut jättää kesken. Ei, vaikka ensin luin sitä kuin mitä tahansa kehuttua ja kohuttua romaania. Pikku hiljaa tulin osaksi romaanin maailmaa, aloin elää sitä.

Romaanin keskushenkilö on Samuel, joka kuitenkin on hiljaa suurimman osan ajasta. Samuelin lähellä eläneet kertovat Samuelista ja ystävyydestä kautta rakkaudesta kautta ärtymyksestä häneen. Samuel kerää kokemuksia, jotka ovat impulsiivisia ja muiden mielestä turhia. Miksi Samuel ei muista asioita? Miksi hän muistaa kummallisia asioita?

Niihin aikoihin Samuel alkoi tuppautua baareissa vieraiden ihmisten seuraan kyselemään heidän määritelmäänsä rakkaudesta. [–] Näin hänen tekevän sitä uudestaan ja uudestaan. Hämärintä oli se, että ihmiset vastasivat.
[–] kuulin viereisessä pöydässä istuvan tädin selvittävän Samuelille ja miehelleen: ”Ei, ei ja ei. Olette ymmärtäneet aivan väärin. Rakkaudessa ei ole kyse siitä, että ihminen on ’iloinen ja tuntee olevansa onnellinen’. Rakkaus on kärsimystä, kipua ja pahaa oloa ja silti on valmis antamaan kaikkensa yhdelle ihmiselle – kaikkensa!”
Mies puisteli päätään. Samuel nyökäytti kuin olisi ymmärtänyt. Minä ajattelin jo silloin, ettei hän ymmärtänyt, eikä tulisi koskaan ymmärtämäänkään.

Kirjallisuudentutkimuksen termi epäluotettava kertoja on jo aikansa elänyt, kun puhutaan nykykirjallisuudesta. Oletus on, että kertoja on subjektiivinen. Totuudenmukaisuus ei ole mielekäs normi muutenkaan. Nykyromaani on niin paljon enemmän. Kuitenkin astun Khemirin ansaan ja luen pitkään todistajien näkemyksiä Samuelista totena.

Vuorottelevat kertojat -ratkaisu toimii loistavasti. Puolessa välissä romaania tulee esiin myös fiktiivinen kirjailija, puoliksi ruotsalainen, puoliksi tunisialainen:

Kolme kuukautta myöhemmin muutan pois Berliinistä. Hylkään romaaniluonnoksen, jonka työnimi on Sukupuoleton rakkaustarina, olen uhrannut sille neljä vuotta, mutta en ole saanut valmista aikaan. Palaan kotiin, Tukholmaan, mukanani vähemmän sivuja kuin sieltä lähtiessäni.

Lukija tutustuu Samueliin sen kautta, mitä muut suostuvat hänestä sanomaan. Kirjailija haastattelee Vandadia, Laidea ja saa myös Samuelin äidin kirjeen. Mummon naapuri kertoo palon jälkeisistä tapahtumista. Mitä Samuel oikein halusi, mitä hän aikoi? Mitä tapahtui?

Nyt tuntuu, että tauko on paikallaan. Olemme noin puolivälissä tarinaa. Mehevimmät jutut ovat vasta tulossa, mutta sitä ennen haluan puhua raha-asioista. Miten paljon ajattelit maksaa minulle? Haluatko että jaamme kirjanmyyntipalkkiot vai maksatko könttäsumman etukäteen? Saat päättää. Minä olen hyvinkin joustava.

Vandad ja Samuel ovat ystäviä. Samuel muuttaa Vandadin asuntoon, ja Samuelista tulee tärkeä Vandadille; myös Vandadista tulee tärkeä Samuelille, joka viihtyy intensiivisesti vain aina yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Vandad ja Samuelin tyttöystävä Laide eivät tule toimeen keskenään.

Romaanin vahvuus on sen monikerroksellisuus. Vasta lopussa alan tajuta, miksi  ”kirjailija” on mukana. Kirjailija antaa lopulta Samuelillekin puheenvuoron. Samuel ei ole ”kirjailijan” E, Samuelin tarina on hänen omansa.

Elikö Samuel? Rakastiko hän? Kenen rakkaudesta on kysymys?

Ihmiset sanovat, että [h]än kuoli välittömästi tai matkalla sairaalaan. Sillä kaiketi hän kuoli? Niin, siitä kaikki ovat yhtä mieltä, hän menehtyi. Hän syntyi, eli ja kuoli.

***

Khemirin August-palkittu romaani saa minulta täydet viisi tähteä. Ei sen vuoksi, että se olisi heti palkinnut viiden tähden arvoisesti. Ei, vaan sen vuoksi, että se ei jätä rauhaan. Siihen tekee mieli palata uudestaan. Se herättää kysymyksiä siitä, miksi elämme ja miten elämme.

Khemiriltä on suomennettu aiemmin Ajatussulttaani (2004) ja Montecore (2007). Ensimmäinen Outi Mennan suomentamana, toinen Katriina Huttusen. Kaikki se mitä en muista taas Tarja Lipposen. Jään miettimään, miksi suomentaja on vaihtunut näin monta kertaa. Monilla kirjailijoilla on sama suomentaja läpi koko tuotannon. Suomennos on joka tapauksessa erinomainen; siitä välittyy se, mikä on oleellista. Ja hieman enemmän.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Kaikki se mitä en muista

  1. Ulla sanoo:

    Luin tämän kirjan Kaikki se mitä en muista kirjablogistien lukumaratonilla loppuun. Monikulttuurinen yhteiskunta on mielenkiintoinen aihe ja Ruotsi niin samanlainen yhteiskunta kuin omamme. Fragmentaarinen teos, mutta hyvin tästä rakentui kokonaisuus. Pidän kirjaa tärkeänä.

    • arjamatkalla sanoo:

      Hei! Samaa mieltä: fragmentaarisuudesta huolimatta romaanista muodostui kokonaisuus, kuten sanoit. Vaihteleva kertoja -ratkaisu oli alussa vähän hankala, mutta siihen tottui kyllä. Kokonaisuuden kannalta se oli hyvä keino luoda moniäänisyyttä.

  2. Paluuviite: Kirjallisuustapahtumista ja käännöskirjallisuudesta | Yökyöpeli hapankorppu lukee

  3. Paluuviite: Blogistania äänestää vuoden 2016 parhaista kirjoista | Yökyöpeli hapankorppu lukee

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s