Kesästä, kirjoista ja esineistä

Terveiset lukemattomien kirjojen ääreltä.

Edellinen postaukseni on nimittäin kolmen kuukauden takaa. Ylläolevat pinot keräsin optimistisena jo keväällä lomaa varten. Nyt ne pölyttyvät muuttolaatikoissa. Olenkin suosiolla kääntänyt katseeni muuton jälkeiseen aikaan, kun vihdoin saan asettua aloilleni ja kirjat löytävät paikkansa hyllyissä ja yöpöydällä.

Postattuani pinokuvat somessa sain kritiikkiä siitä, että pinoissa ei ole kotimaista kaunoa. Touchée, mutta kyseessä ei ollut tarkoituksellinen dissaus. Lupaan kerätä kotimaisista kaunokirjoista lukupinon kunhan ehdin.

Alkukeväästä Euroopassa alkoi sota ja oli vaikea keskittyä kirjoihin. Samalla piti saattaa opinnot päätökseen ja valmistumisen jälkeen ehtiä nauttia vapaudesta ennen töihin paluuta. Kesäkuussa matkustelin Italiassa ja Ranskassa ja sukuloin kotimaassa. Loppukesästä palasin työhöni, pakkasin kotia remonttia varten, vietin aikaa evakossa ja nyt valmistaudun tulevaan muuttoon.

Vähäisesta lukemisesta huolimatta muutamia mieleenpainuvia hetkiä kuitenkin koin kesällä. Tapasin muun muassa Alex Schulmanin.

Kiitin Alex Schulmania hänen taidokkaista kirjoistaan Hanasaaressa, jossa häntä haastatteli Philip Teir. Sain sydämelliset omistuskirjoitukset kirjoihini. Unohda minut ja Polta nämä kirjeet ovat vaikuttavia omaelämäkerrallisia teoksia, jotka naulaavat lukijan traagisten sukukohtaloiden äärelle.

Jos olet lukenut Edmund de Waalin omaelämäkerrallisen Jänis, jolla on meripihkanväriset silmät, suosittelen kirjoittajan tuoreinta teosta Letters to Camondo. Sitä ei ole vielä suomennettu, enkä tiedä suomennetaanko ollenkaan, mutta toivon niin. Kirjaan liittynyt näyttely Pariisissa ehti valitettavasti loppua ennen kuin ehdin sinne. Suosittelen seuraamaan tätä keraamikko-kirjailijaa esimerkiksi Instagramissa, jossa hän silloin tällöin jakaa historiallisia kuvia ja anekdootteja Ephrussi-suvustaan. Kirjat ovat yhdistelmä rakkautta esineisiin ja niiden historiaan sekä juutalaisen suvun kärsimyksiin toisen maailmansodan aikana. Kirjaa aloittelin asiaankuuluvasti Rooman juutalaisgetossa, jossa on hyviä ruokaravintoloita ja juutalaisten historiaa niin rakennuksissa kuin katuelämässä.

Jasmine Westerlundin Olly Donnerin kiehtovaa elämää (WSOY) kuuntelin junassa Napolista Pariisiin. Matkaa varten olin ladannut Bookbeatista kymmeniä offline-kirjoja puhelimeen. Kiitos nykytekniikka!
Olly Donner oli kosmopoliitti ja kirjailija, jonka oli mahdollista matkustella miehensä Unon kanssa 1900-luvun alun Euroopassa, kun se oli vasta harvojen huvia. Olly viihtyi paremmin Euroopan metropoleissa kuin koti-Suomessa.

Historioitsija Laura Kolben Keho. Matkoja ikään, mieleen ja minuuteen (Kirjapaja) on pohdintaa kehosta ja sen kulttuurihistoriallisesta merkityksestä. Kirja toimi kuunneltuna hyvin ja antoi keski-ikäiselle ajattelemisen aihetta.

Parhaillaan luen kahta omaelämäkerrallista romaania. Natalia Ginzburgin Kieli jota puhuimme (Aula & Co) on julkaistu jo vuonna 1963 ja voittanut aikanaan Italian merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon. Kertojan sodanvastainen lapsuudenperhe asuu Torinossa toisen maailmansodan alla ja sen aikana. Originellin isän suusta ponnahtavia sammakoita lukee suu auki. Kirjan aikana Natalia kasvaa aikuiseksi ja perustaa perheen. En ole vielä päässyt loppuun asti, joten ei tästä sen enempää.

Viikon takaista kirjapiiriä varten piti lukea New York -aiheisia romaaneja ja tietokirja. Ehdin aloittaa Vivian Gornickin Toisissamme kiinni -muistelmia (Gummerus), mutta kirja on sekin edelleen kesken. Huolimatta siitä, että Ginzburgin ja Gornickin teokset on kirjoitettu eri vuosikymmeninä ja eri kielillä, tuntuu välillä kuin lukisin samaa tarinaa. Gornickin teos on julkaistu New Yorkissa vuonna 1987 ja herätti ilmestyessään ansaittua huomiota. Gornick kuvaa juutalaisen äidin ja tyttären kuminauhamaista ja ristiriitaista suhdetta, jossa välillä haetaan etäisyyttä ja sitten riiputaan toisessa kuitenkin kiinni.

Yllä olevat kaksi kirjaa valitsin viimeksi kirjakaupasta. Hanya Yanagiharan Pieni elämä (suom. Markko Taina) oli kirja, joka sai lukijan epämukavuusalueelle ja kiusaantuneeksi, mutta samalla jatkamaan lukemista. Yanagiharan uusin järkäle Paratiisiin (suom. Arto Schroderus) on nyt julkaistu. Kirja vie kolmelle vuosisadalle ja kolmeen erilaiseen perheeseen.
Riitta Jalosen viimeiseksi kirjakseen kutsumansa retrospektiivinen Omat kuvat kiinnostaa kirjailijantyön reflektoinnin takia. Jalonen palaa aiempien romaanihenkilöidensä tarinoihin ja pohtii oman kirjoittamisensa ehtoja.

Heĺène Cixous’n Sisään kirjoittamiseen oli iloinen löytö Instagramin stooreissa. Tilasin kirjan nettikaupasta ja odotan, että pääsen tätäkin tutkimaan. Sisään kirjoittamiseen on suomentanut Aura Sevón, ja se on Aporian kustantama.

Syksyn 2022 tulevista kirjoista odotan muun muassa tätä Alex Schulmanin uusinta.

Malman asema on Schulmanin omien sanojen mukaan romaani ilman omaelämäkerrallista juonnetta. Se ilmestyy Jaana Nikulan suomentamana lokakuussa Nemolta. Jännä nähdä, miten omaelämäkerrallisuudessa niin loistava Schulman pärjää fiktion kanssa.

Monta muutakin kirjaa on Helmetin varauksissa, mutta niistä sitten aikanaan. Lupaan palata kirja-asioihin vielä tämän vuoden aikana. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 10 vuotta blogin syntymästä, ja sen kunniaksi teen pientä freesausta blogin ulkoasuun ja luettavuuteen. Upeat kuvat minusta otti Kerttu Penttilä.

Jää kuulolle! Pyrin kirjoittamaan kirjoista ja lukukokemuksista jatkossa lyhyemmin ja kiinnostavammin.