Lukemista maailmalta

The Guardianin lauantainumerossa 4.7.2015 oli kiinnostavaa asiaa afrikkalaisesta kaunokirjallisuudesta, joka myy nyt hyvin maailmalla. Vaikka afrikkalaisessa kirjallisuudessa on yhteneväisiä teemoja, joista kustantajat ovat kiinnostuneita, on se silti ”vain” kaunokirjallisuutta siinä missä muukin kaunokirjallisuus. Afrikkalainenkin kirjailija on ensisijassa yksilö ja taiteilija eikä maanosaansa tutkiva antropologi kuten kirjailija Taiye Selasi muistuttaa. Nigerialainen Selasi avaa muun muassa sitä, miksi hänen omaa menestyskirjaansa Ghana, ikuisesti ei ole julkaistu Ghanassa. On yritetty kyllä. Paikallista kustantajaa ei vain löytynyt.

Afrikkalaiset kirjailijat kirjoittavat, länsimaalaiset kustantamot julkaisevat, lukijat ympäri maailman lukevat. Hyvä kaunokirjallisuus on hyvää siitä riippumatta, millä kielellä se on alun perin kirjoitettu. Selasi muistuttaa kuitenkin siitä, että monia hyviä kirjailijoita jää luultavasti huomiotta, sillä Afrikka on valtava maanosa ja nyt huomiota saavat kirjailijat ovat käyneet länsimaissa stipendien turvin yliopistoja ja saaneet samantyyppistä koulutusta. Sanoessaan, että tarvitaan lisää uusia nimiä kirjalliselle kartalle Selasi viittaa NoViolet Bulawayon romaanin We Need New Names -nimeen, joka oli ehdolla Man Booker Prize -palkinnon voittajaksi. 

Can we really not imagine that the African novelist writes for love: love of craft, love of subject? Do we really believe that she is not an artist but an anthropologist, not a storyteller but a native informant? Would we really suggest that she hasn’t the right to engage a global audience? Many African novelists publish in the west because no alternative path to global readership exists. Even if it did – even if, say, I could have published in Ghana – I’d still want our books to travel the world.

We – African novelists, western publishers, global readers – must attend to this. We need more writers from more countries, representing more class backgrounds. We need more names.

Taiye Selasin Ghana, ikuisesti -romaanin on suomentanut Marianna Kurtto (alkuper. Ghana Must Go, Otava 2013), mutta en ole sitä vielä lukenut. Lukulistalla se on ollut jo kauan. Uskallan suositella lukemattakin.

Toisen nigerialaisen kirjailijan, Chimamanda Ngozi Adichien romaanin Kotiinpalaajat (alkuper. Americanah, suom. Hanna Tarkka, Otava 2013) olen lukenut ja vaikuttunut siitä valtavasti. Selasin romaani lienee siis luettava mitä pikimmin.