Maylis de Kerangal: Maailma käden ulottuvilla

Maylis de Kerangal: Maailma käden ulottuvilla
Suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen
Siltala 2019

Trompe-l’œil täytyy pystyä näkemään samalla kun joutuu sen hämäämäksi, siihen sisältyy kaksi erillistä, peräkkäistä hetkeä: hetki jolloin silmä erehtyy ja toinen jolloin se tajuaa erehtyneensä (–).

Maailma käden ulottuvilla on Maylis de Kerangalin kymmenes romaani, toinen suomennettu. Jo vuonna 2016 suomeksi ilmestynyt Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät näytti de Kerangalin intensiivisen kertomuksen taitajana. Suomentajat Ville Keynäs ja Anu Partanen ovat kääntäneet loistokkaasti erityissanastoa, jota molemmissa romaaneissa riittää. Luin ääneen hienoja värien nimityksiä ja nautin niiden soinnista.

Maailma käden ulottuvilla kertoo koristemaalariksi opiskelevasta Paula Karstista ja hänen opiskelutovereistaan Jonas Roetjensista ja Kate Malonesta, kun nämä viettävät puoli vuotta Brysselin rue du Métalilla tutustuen erilaisiin kasvi-, eläin- ja kivikunnan materiaaleihin ja oppien jäljittelemään niitä.

Opiskelu on intensiivistä ja koettelee nuorten fyysisiä ja psyykkisiä voimia. Monet opiskelijoista ovat hyvin toimeentulevien vanhempien kustantamana opiskelemassa, joten kyseessä on etuoikeutettujen joukko, poikkeukset mukaan lukien.

Puolen vuoden päästä nuoret valmistuvat ja esittelevät lopputöinään kukin jonkin osa-alueen taidonnäytteen: ”Jonas tekee ootrauksen, tammen kehälustot, Kate portor-marmorin, ja Paula kilpikonnankilven.” Paula pääsee tekemään töitä Portofinoon, Cinecittàn unelmatehtaaseen, Moskovaan. Maailmassa riittää illuusion luojille töitä.

Romaani kertoo käsityöläisen maailmasta, joka on täynnä hikeä ja onnenkantamoisia, verkostoitumista, matkustamista aina uusiin kaupunkeihin. Keikkaluonteinen työ ja epävarma taloudellinen asema ovat osa käsityöläisnomadin elämää. Ihmissuhteet jäävät työprojektien mittaisiksi, kiihkeiksi mutta lyhyiksi.

Paula on liittynyt kiertelevien käsityöläisten joukkoon, joka pitkin vuotta siirtyy paikasta toiseen, joskus kauaskin, sen mukaan mistä löytyy hommia, toisin kuin ne twitterin tai instagramin tähdet, jotka värvätään isolla rahalla uuden kännykkämallin, meikkivalikoiman tai katkarapujäädykkeen julkistustilaisuuteen – kampaajat ja värjääjät, tähtileipurit, jalkapalloilijat, valkohampaiset kirurgit, kaiken maailman agentit, kulttikronikoitsijat – mutta he eroavat myös proletariaatista, jota värväytyy jatkuvasti eri työmaille ympäri maapalloa, ehtymättömästä ja alipalkatusta sekatyöläisten massasta, joka pyörii globalisaation alimmissa kerroksissa.

Yllä oleva lainaus on virkkeiden lyhyimmästä päästä. Usein de Kerangal kirjoittaa yli sivun pituisia virkkeitä, joissa alisteiset ja rinnakkaiset sivu- ja päälauseet vievät lukijan ajatuksen harhateille, jos ei keskity lukemaansa. Tätä romaania ei lueta yhdessä illassa.

Maailma käden ulottuvilla pakottaa pohtimaan taiteen syntyä ja jäljittelemisen taitoa. Ovatko Paula, Jonas ja Kate vain jäljittelijöitä, vähempiarvoisia kuin oikeat taiteilijat?

Kyllä ja ei. Kaikki akateeminen taideopetus perustuu jäljittelyyn ja kopiointiin ja niiden kautta perusasioiden oppimiseen. Mutta samalla kyse on käsityöläisyydestä, käytännön taidosta sekoittaa värejä oikein ja luoda illuusio aidosta materiaalista. Työn kautta oppimisesta.

Romaani päätyy kuvataiteen alkulähteille, Lascaux’n paleoliittisten luolamaalausten äärelle, jonne Paula saa työkeikan Jonaksen kautta.

Äärimmäinen kopio. Sellaiseksi Jonas kuvaili Paulalle työmaata, josta hänen oli ollut pakko kieltäytyä, Lascauxin luolan jäljennöstä.  [–] Se on ihan sinun juttusi. Muhkurainen luola, punaisia ja mustia maalauksia, härkiä, poroja, ”esihistorian Sikstuksen kappeli”.

Alkuperäisiä luolamaalauksia pääsevät katsomaan nykyään enää Ranskan presidentti ja tutkijat, jotka suojelevat luolan maalauksia, mutta turisteja varten on tehty uusi konstruktio – Lascaux IV – alkuperäisestä luolasta. Tätä neloskonstruktiota Paulakin pääsee romaanissa maalaamaan.

Taiteen filosofiaa voisi käsitellä loputtomiin, mutta en mene siihen. Suosittelen sen sijaan tätä romaania kaikille kuvataiteesta kiinnostuneille.

Tämä on loppu, hän ajattelee, matkan pää. Suuren elokuvan loppu. [–] Vain paikat jäävät lopulta jäljelle, ihan kaiken lopuksi, hän ajattelee kyynelten partaille, vain paikat jatkavat sitkeästi olemistaan, kuten rauniot, kuten sammal, ne jäävät.

Niinpä niin. Ars longa, vita brevis.

Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s