Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä
Suom. Arto Schroderus
Keltainen kirjasto
Tammi 2017

Ja vaikka hän ei ollut hermoillut, oliko hänen elämänsä elämisen arvoista, hän kuitenkin oli aina miettinyt, miksi hän ja miksi niin moni muu ylipäänsä jatkoi elämää; ajoittain jopa hänen oli ollut vaikea vakuuttua siitä, vaikka miljoonat ihmiset, miljardit ihmiset elivät kurjuudessa, jollaista hän ei pystynyt edes kuvittelemaan, kärsivät niin äärimmäistä hätää ja sairautta, että se oli jo säädytöntä. Ja silti he jatkoivat, jatkoivat eteenpäin. Oliko luja päätös jatkaa elämää siis ylipäänsä päätettävissä, vai evoluutioko siinä vain toteutti itseään? Oliko mielessä jotain, jokin neuronirypäys, sitkeä ja arpinen ja jänteen kaltainen, joka esti ihmisiä tekemästä sitä, mitä logiikka heiltä niin usein vaati? Eikä tuo vaisto kuitenkaan aina pitänyt – hän oli kerran voittanut sen. Mutta mitä sille oli tapahtunut sen jälkeen? Oliko se heikentynyt tai muuttunut vastustuskykyisemmäksi? Oliko hänen elämänsä eläminen enää edes hänen oma valintansa?

Pieni elämä on romaani, joka ei pelkää kertoa ihmisestä, joka haluaa kuolla enemmän kuin haluaa elää. Romaani on oikeastaan kertomus kuolemasta, ei elämästä.

Pieni elämä käsitteleekin kuolemaa tavalla, joka tuntuu itsestäni helpottavalta. Sen päähenkilö Jude muistuttaa minua siitä, että elämää ei eletä toisten takia, sen takia, että heitä pitäisi suojella surulta. Jos elämänhalua ei ole, sitä ei kaupasta voi ostaa. Rakkaat eivät voi sitä lahjoittaa, eivät ystävät, ei työ, seksi, harrastukset, ei Jumalakaan. Jokainen on vastuussa ja päättää omasta elämästään. Paitsi että joidenkin puolesta päätös on tehty jo lapsena.

Pieni elämä on kertomus ystävyydestä, rakkaudesta ja kaikenlaisesta kivusta. Kaikesta siitä, mikä voi elämässä mennä pieleen. Hanya Yanagihara kertoo neljän New Yorkiin päätyneen opiskelijan elämästä ja aikuistumisesta tavalla, joka on koskettanut lukijoita ympäri maailmaa.  Ystävykset lakimieheksi päätyvä Jude, näyttelijä Willem, kuvataiteilija ja taidemaalari JB sekä arkkitehti Malcolm kokevat ystävyydessään monenlaista mutkaa ja mäkeä, mutta silti kaikkien elämässä keskeistä on suhde Judeen, lapsena kovia kokeneeseen ystävään, jonka elämä on mysteeri. Ei edes Juden aikuisena adoptoivan Haroldin ja tämän vaimon Julian rakkaus ja huolenpito auta Judea. Rakkaus Willemiin auttaa aikansa, mutta entä sen jälkeen.

Mutta hänen vanhempanaan ei ollut helppoa. Hänellä oli kaikenlaisia sääntöjä, joita hän oli vuosien mittaan luonut itselleen [–]: näiden sääntöjen avulla hän oli selvinnyt elämästään hengissä, ja näiden sääntöjen kautta hän hahmotti maailman. Hänellä oli suunnattoman kova itsekuri – kaikessa, mitä hän teki – ja kuri, aivan kuten valppaus, on piirteenä sellainen, että on lähes mahdotonta saada ihminen luopumaan siitä. Aivan yhtä vaikeaa oli yrittää, tiedät sen kuten minäkin, saada häntä luopumaan tietyistä ajatuksista, jotka koskivat häntä itseään: siitä miltä hän näytti ja mitä hän ansaitsi ja minkä arvoinen hän oli ja kuka hän oli. En edelleenkään ole tavannut ketään, joka olisi yhtä siististi tai vakavasti jakautunut kuin hän, ihmistä joka voi olla niin äärimmäisen itsevarma joissain asioissa ja niin äärimmäisen avuton toisissa.

Ihmisyyteen kuuluu toivo, usko siihen, että kaikesta on mahdollista selvitä, jos vain löytää merkityksen elämälleen. Että rakkaus voittaa kaiken. Tai työ, Jumala, terapia, harrastukset. Entä jos mikään ei joskus auta? Jos ihmiselle on tehty lapsena niin suurta vääryyttä, ettei mikään voi koskaan auttaa. Pelottava kysymys, vai mitä.

Pieni elämä ei mässäile yksityiskohdilla, mutta se ei myökään lakaise mitään maton alle. Romaanin 937 sivua eivät kertaakaan pitkästytä. Kertaakaan ei tee mieli hypätä sivujen yli vaikka lukiessa tuntuu pahalta. Kenties siitä syystä tämä romaani on mielestäni vuosikymmenen tärkein kaunokirjallinen teos. Se käy ihmisyyden ytimeen tavalla, joka ei jätä kylmäksi, mutta joka ei myöskään jää etäiseksi.

Luin romaania pelko pitkälle taiteilija- ja ystävyysromaanina. Nautin nuorten elämän kuvauksesta, siitä miten lahjakkaat nuoret miehet ottavat ilon irti opiskelijaelämästään ja New Yorkin taide-elämästä. Kun romaanissa viitataan Juden ja Willemin käyntiin Frickin taidemuseossa, olen melkein kateellinen. Frickin taidekokoelma on tehnyt minuun suuremman vaikutuksen kuin Louvre tai Uffizi.

Satojen sivujen jälkeen lukija ei voi enää olla välittämättä Juden tragediasta. Se alkaa paljastua pikku hiljaa, vähitellen. Ystävysten elämän eri vaiheet näyttäytyvät eri päähenkilöiden näkökulmasta. Haroldin jaksoissa kerronta on minämuotoista, ja Harold kohdistaa puheensa Willemille. Muuten tarina etenee epäsuoran kerronnan kautta melko perinteisesti, mikä on toimiva ratkaisu tämänkaltaisessa romaanissa, jonka sisältö hengästyttää.

Suosittelen romaania lämpimästi, mutta varoitan myös siitä, että Pienen elämän lukija joutuu epämukavuusalueelle useamman kerran. Tämä romaani tuli uniini, vaikken ole kokenut mitään niistä kauheuksista, joista Pienessä elämässä kerrotaan. Lukijana samaistun Juden kokemuksiin, mikä lienee yksi kaunokirjallisuuden tärkeimmistä tehtävistä: antaa meille kokemus sellaisistakin asioista, joihin ei koskaan ole itse tutustunut.

Kirjailija Hanya Yanagihara vierailee Suomessa 24.3.2017.

Edit: The Observerin juonipaljastuksia sisältävä kirjailijahaastattelu vuodelta 2015.

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Hanya Yanagihara: Pieni elämä

  1. kirjaluotsi sanoo:

    Kirjoitat kiinnostavasti tästä kirjasta. Se odottelee minua tuossa hyllyssä, mutta vähän pelkään tarttua siihen. Osittain massiivisen kokonsa ja osittain rankan aiheensa vuoksi. Kovasti se kuitenkin kiehtoo. Kirjoituksesi lievensi vähän pelkoani. Jos pystyy lukemaan lähes tuhat sivua pitkästymättä, ei voi olla huono tapaus.

    • arjamatkalla sanoo:

      Hei ja kiitos palautteesta! Ehdottomasti suosittelen Pientä elämää! Se on todellakin Keltaisen kirjaston arvoinen käännösromaani. Ja vaikka siinä käsitellään vaikeita asioita, on paljon muutakin, joka siinä viehättää. Se on myös todella hieno sukupolviromaani ja miljöönä New York paras mahdollinen.

      Kannattaa varata lukemiseen sellainen ajankohta, jolloin voi lukea pidempiä jaksoja kerrallaan.

      Hyviä lukuhetkiä!

  2. Paluuviite: Hanya Yanagihara: Pieni elämä | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s