Hidas lukeminen on uusi musta

Hyvää alkanutta kirjan vuotta kaikille lukijoille! Seuraava kirjoitukseni ilmestyy pian, ja se koskee Jussi Valtosen romaania He eivät tiedä mitä tekevät. Kirjoitan Finlandia-voittajasta kuitenkin vasta sen jälkeen, kun olen osallistunut Prosak-klubille, jossa Valtonen esiintyy toisen kiinnostavan kirjailijan, esikoisromaaninsa Kultarinta viime vuonna  julkaisseen Anni Kytömäen kanssa. Haluan kuulla lisää He eivät tiedä mitä tekevät -romaanin kirjailijan ajatuksia ja kertoa sitten niistäkin samassa kirjoituksessa, kun arvioin kirjan.

Tällä hetkellä olen uppoutunut Liane Moriartyn dekkariin Hyvä aviomies, jonka on suomentanut Helene Bützov. (WSOY, 2014). Lämmin kiitos blogistikaimalleni Arjalle, joka tarjosi minulle kirjaa luettavaksi, kun itse tarjosin muille jo lukemiani kirjoja. Tartuin Hyvään aviomieheen jonkinlaisena välikirjana Valtosen romaanin jälkeen, mutta havahduin siihen, että Hyvä aviomies onkin melko laaja romaani, sivuja on melkein 450, ja jokainen sivu on viihdyttävä. Moriarty on onnistunut kirjoittamaan jännärin, joka yllättää ja pitää lukijan hereillä. Ei ihme, että tämäkin on myyntimenestys.

Moriartyn kirjasta tulee väistämättä mieleen Gillian Flynnin Kiltti tyttö, jonka luettuani tunsin oloni aika pettyneeksi ja jollakin tavalla epämiellyttäväksi. Linnea toteaa blogissaan Kujerruksia hyvin, että Kiltin tytön luettuaan tunsi itsensä likaiseksi ja kaipasi suihkuun. Olin hyvin pettynyt luettuani Flynnin etukäteen kovasti hypetetyn jännärin. Moriartyn romaanissa on sen sijaan enemmän monitasoisia henkilöitä ja kiinnostavia yllätyksiä. Hyvä aviomies on vielä kesken, mutta saan sen viikonlopun aikana luetuksi.

Kirjan vuosi on alkanut. Mitä sinä odotat alkaneelta vuodelta? Kirjoihin niin kuin muihinkin asioihin liittyy trendejä. Lukeminen ei koskaan lopu, mutta lukemisen oheen keksitään erilaisia tapoja jakaa lukukokemuksia. Kirjabloggaus ja lukupiirit ovat jo tuttuja. Nyt on jonkin uuden aika. Suomessa on julistettu kirjan vuosi alkaneeksi ja helmikuussa vietetään lukurauhaa sunnuntaina 8. helmikuuta.

Luin juuri The Guardianin uutisen Slow Reading -trendistä. Olisiko tässä vastaus niille, jotka sanovat, etteivät ehdi lukea kaunokirjallisuutta? Slow Reading -lukupiirissä ei kokoonnutakaan keskustelemaan jo luetusta vaan lukemaan yhdessä hiljaa itsekseen. Ei huono idea. Tosin itse varmaan luen edelleen enemmänkin yksin kuin toisten kanssa. Sellaiselle, joka kaipaa tukea lukuharrastukselleen, on tämä kuitenkin hyvä keino varata lukemiselle kalenterista ihan oma aikansa.

Hyvää viikonloppua! Jatketaan kukin oman kirjamme parissa!