Henriikka Tavi: Tellervo

Henriikka Tavi: Tellervo
Teos 2018

Hylätyksi tulemisessa oli jotain suorastaan rauhoittavaa. Että ei kelvannut tai ”osannut” oli varmuutta, ja tavallaan hyvää, toisin kuin ihana epävarmuus, jossa epävarmuus verotti ihanaa. Varmuudessa oli helpompi olla. Kaikkeen tottui.

Runoilija Henriikka Tavin esikoisromaani Tellervo on ihastuttavan suoraviivainen romaani parisuhteen kaipuusta ja ihmisen yksinäisyydestä, ystävyydestä ja arkielämän banaliteeteista – lyhyesti sanottuna romaani tästä ajasta ja ihmisen rajoista.

Olisipa historiaan kurkottavien Finlandia-ehdokkaiden joukossa ollut yksi Tellervokin! Arvostan kirjailijaa, joka uskaltaa kirjoittaa aikalaisromaanin, koska aikaperspektiivi on kapeampi kuin historiallisten romaanien. Ei ole helppoa olla näkijä omassa ajassaan.

Romaanin nimihenkilön, Tellervon, kummitädin mielestä opiskeluaika ei ole vain opiskelua varten, vaan otollista aikaa löytää itselleen aviomies. Tellervolla ei vieläkään ole parisuhdetta, vaikka hän aloittelee jo kolmatta graduaan. Vielä on aikaa tehdä asialle jotain. Tellervo päättääkin perustaa self help -opintopiirin toisen akateemisen sinkun, Hennin, kanssa. Myöhemmin mukaan pyydetään kuorokaveri Anna. Opintopiirissä luetaan amerikkalaisia parisuhdeoppaita, erityisesti Rori Rayen, omaa sukuaan Jonesin, listoja siitä, miten 1) saada mies ja 2) saada tämä pysymään parisuhteessa.

Tyypillisenä kauriina Tellervo kuitenkin tarttui haasteeseen. Hänen sisäinen vuorikiipeilijänsä alkoi nousta.

No nyt alkaa tapahtua. Tellervo tapaa Jarkon, Henni Mikan. On myös kuoro, johon Tellervo liittyy.  Anna ja Arthur ja kuoroleirit ja kaikki muu.On entisiä Tinder-tuttavia, jotka antavat kuulua itsestään toisinaan. Mikään ei kuitenkaan ole helppoa ihmissuhderintamalla. Niin ystävyys kuin parisuhdekin käyvät voimille, kuoron puheenjohtajuudesta puhumattakaan.

Tellervo oli ajatellut, että syksy saa tulla, ja syksy oli tullut. Se sopi hyvin, kun eli turvallisessa parisuhteessa. [–] Kaikesta huolimatta tihkusateiden muuttuminen pimeäksi syyssateeksi pääsi yllättämään. Marraskuu tuli nurkan takaa, väärästä suunnasta ja väärässä rytmissä. Hyvin epämääräinen nytkähdys. Jokin suistui raiteilta.

Tellervoa lukiessa hihittelin hiljaa itsekseni. Se on hyvän kirjan merkki. Pohjimmiltaan romaanissa on kuitenkin kyse vakavista asioista ja inhimillisestä yhteyden kaipuusta.  Ihminen ei ole saari. Tavi kaivaa tiensä henkilöhahmojensa luihin ja ytimiin. Tyylilaji vaihtuu parisuhdepuheesta toteavaan ja kliseiseen matkaopaskielen, mikä sekin pitää lukijan hereillä. Kliseet oikein annosteltuina toimivat.

Tavi kirjoittaa raikkaasti olematta teennäinen ja lauseita on ilo lukea. Runoilija osaa tiivistää ilmaisunsa. Jokainen sana on kuitenkin juurtunut romaanin todellisuuteen eikä jää pelkäksi koristeeksi. Romaanin rakenne on myös hyvä. Prologi, epilogi ja seitsemän laajempaa kokonaisuutta on otsikoitu pateettisesti. Lukujen nimet antavat osviittaa, miten niitä kannattaa tulkita.

Tämän romaanin luen joskus vielä toiste. Kaikki ei ole yksiselitteistä. Sekin on hyvän kirjan merkki.