Aino Vähäpesola: Onnenkissa

Aino Vähäpesola: Onnenkissa
Kosmos 2019

Mistä sitten voisi tietää, mikä olisi mielekkäin tapa elää: olla tutkija vai kohde, kokija vai tarkkailija?

Yllä olevaan sitaattiin kiteytyy mielestäni Aino Vähäpesolan Onnenkissan kirjallinen tavoite. Kirja on yhdistelmä esseetä, elämäkerrallista ja kirjallisuustieteellistä pohdintaa. Kirjan kertoja kysyy itseltään oleellisia kysymyksiä, mutta puhuttelee myös tutkimuksensa kohdetta, Edith Södergranin runojen puhujaa hämmästellen ja ihmetellen.

Vähäpesola lähtee liikkeelle runoista ja laajentaa niiden tulkintaa sekä yhteiskunnalliselle että henkilökohtaiselle tasolle. Taitavasti ja luontevasti kirjailija nivoo kaikki tekstin tasot yhteen. Edith Södergranin Vierge moderne on, kuten kirjoittaja huomaa, edelleen täysin ajankohtainen puheenvuoro moninaisuudesta ja sukupuolen häilyvyydestä.

Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko Antti Majander pahoitteli kritiikissään nuorten (tässä: Vähäpesolan) asenteellisuutta.  Majander lukee Onnenkissan tekijän niiden feminististen nykykirjailijoiden joukkoon, joiden hän tulkitsee sanovan ”Iäkäs mies hyvässä asemassa ei voi ymmärtää mistään mitään.” (HS 18.8.2019) Taustalla lienee Saara Turusen Sivuhenkilössä esikoisteokseen Rakkauden hirviö kohdistuva kritiikki. Vaikka Turunen osuu osittain oikeaan, ymmärrän silti Majanderiakin. Ei pitäisi koskaan yleistää, mitään eikä ketään. Eivät kaikki keski-ikäiset miehet ole sovinisteja.

Naisten vuosisataista sivuuttamista ja vähättelyä käsittelee myös Saara Turusen Q-teatteriin ohjaama Medusan huone ja Turusen Medusan huone -blogi.

Onnenkissa palautti mieleen oman varhaisnuoruuden 1980-luvun alussa, jolloin havahduin siihen, että aikuiseksi kasvaminen tarkoitti myös naiseksi kasvamista, – ja toiseutta. Tajusin, että jatkossa minuun suhtauduttaisiin ensisijaisesti naisena eikä ihmisenä, toisin kuin poikiin joiden toiseutta ei korostettu. Sen tajuaminen, että kaikki mitä jatkossa sanoisin tai tekisin, suodattuisi sukupuoleni kautta, sai minut ahdistuneeksi. Muistan pohtineeni tätä itsekseni paljon, mutta en saa kiinni siitä, miten olin tähän asiaan tullut kiinnittäneeksi huomiota. Kotona asiasta ei ainakaan puhuttu. Luultavasti olen vain tajunnut intuitiivisesti jo silloin, mitä roolia minulle oltiin tarjoamassa.

Minua on ilahduttanut se, että nuoret naiset eivät kysele lupia ”sediltä”* ottaakseen paikkansa maailmassa ja yleisessä keskustelussa. Nyt joku voi huomauttaa, että onhan Suomessa keskusteltu tasa-arvosta ennenkin ja on ollut feministejä, joiden työn päälle nuoret nyt rakentavat. Kyllä, näin on, mutta minusta oleellista on, että tämän päivän nuoret feministit ovat onnistuneet sanoittamaan feminismin tarpeellisuuden täsmällisemmin kuin aikaisemmat sukupolvet. Minua on ainakin puhutellut tämä nykyinen keskustelun taso enemmän kuin koskaan ennen.

Vaikka feminismistä kirjoittavat ja puhuvat saavat paljon lokaa niskaansa, toivon, etteivät he sulje suutaan. Ainakin Turun kirjamessuilla reilun kuukauden päästä keskustelu jatkuu. Messujen aloituspäivänä perjantaina Aino Vähäpesola ja tutkija Minja Koskela keskustelevat aiheesta ”Minkälaista on elämä setien ehdoilla?”

Maailma ei ole vielä valmis.

*  ”setä” tässä yhteydessä laajenee tarkoittamaan ketä tahansa, joka ajattelee, että sukupolvilla ja sukupuolilla on erilaiset oikeudet tässä maailmassa. ”Setä” ei siis välttämättä ole keski-ikäinen tai vanha mies, vaan ihminen, joka kokee että tasa-arvo vie häneltä jotain etuoikeuksia pois.

Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s