Terveisiä Helsingin kirjamessuilta! Tänä vuonna vietin muutaman tunnin messuilla jo torstaina. Minua ilahduttivat monet tapaamiset tuttujen kirja-alan ystävien kanssa käytävillä ja esiintymislavojen vierillä.
Äänikirjat ovat nyt in! Storytel oli keksinyt kivan idean perustaa kahvila, jossa sai kahvikupposen lisäksi äänikirjasovelluksen kokeilujakson. Storytelin korteissa oli J.K. Rowlingin toteamus “No story lives unless someone wants to listen.” Totta!
Ensimmäiseksi kiirehdin kuuntelemaan Nobel-palkitun Kazuo Ishiguron suomentajaa Helene Bützovia, joka kertoi Ishiguron suomennoksistaan. Tuorein suomennos Haudattu jättiläinen on ehdottomasti luettava. Tammi on jo ilmoittanut julkaisevansa myös vielä suomentamattoman The Unconsoled (1995) -romaanin. Uudet painokset loppuunmyydyistä Ole luonani aina, Pitkän päivän ilta ja Me orvot ovat jo tulleet painosta.
Suomen presidenttien vaimoista on ilmestynyt myös kirja, ja sen kunniaksi oli messuilla myös kukka-asetelmia heidän kunniakseen.
Ilmar Taskan Pobeda 1946 (WSOY, suom. Jouko Vanhanen) on kiitetty kuvaus Viron sodanjälkeisestä elämästä muun muassa pienen pojan silmin. Taskan lause on kuulemma lyhyt ja tarkka, teos on vielä minulla lukupinossa. Kuuntelin Taskan ja Sirpa Kähkösen keskustelua siitä, kuinka kuvata lähihistoriaa. Molemmat mainitsivat kaunokirjallisuuden mahdollisuuden nostaa esiin historiankirjoituksessa vähemmälle jääviä ulottuvuuksia, muun muassa tunteiden historiaa. Kuvassa WSOY:n kustantaja Anna-Riikka Carlson ja WSOY:n suomennetun kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkö Leena Balme kirjailija Ilmar Taskan kanssa.
Kuuntelin myös historiantutkimuksen etiikkaa koskevan keskustelun, jossa samannimisen kirjan kaksi tekijää kolmesta (Satu Lidman ja Pirita Fridgren) kertoivat siitä, miten eettiset kysymykset vaikuttavat historiantutkimukseen ja tulosten julkaisemiseen. Muun muassa Euroopan unionin uusi tietoturvadirektiivi vaikuttaa siihen, miten esimerkiksi historiantutkimuksen kohteita voidaan nimetä, ja muutenkin eettiset kysymykset ovat tärkeitä, jotta marginaaliin jääneet ihmiset saavat äänensä kuuluville. Useasti historiantutkimuksessa kerrotaan kauhistavaista tapahtumista ja on mietittävä myös sitä, miten kohteet esitetään niin, että heille tehdään oikeutta.
Yksi käytävillä sattumalta tapaamistani tuttavista oli Helsingin Töölön kirjaston johtaja, Anne Ala-Honkola. Opiskelimme aikoinaan samaan aikaan yliopistilla ja ilahdun aina, kun tapaamme kaupungilla tai kirjamessuilla. Houkuttelin hänet kertomaan, mitkä haastattelut tai kirjat häntä tänä vuonna kiinnostavat. Anne kertoi olevansa erityisen iloinen siitä, että kirjamessuilla näkee niitäkin kirjoja, joita ei näy kirjakauppojen valikoimissa tai joihin ei muuten pääse tutustumaan.
Sain kurkata hänen perjantaina messuohjelmaansa, ja suosikeista löytyi muun muassa Kirja-Kallion lava, jossa Kallion ilmaisutaidon lukion opiskelijat haastattelevat kirjailijoita. Opiskelijoiden paneutunutta ja ennakkoluulotonta energiaa kehuivat myös muut messukonkarit. Anne Ala-Honkola oli myös kiinnostunut Iris Anderssonin Leros ja Villa Kolkis – esseitä merkityksellisyydestä -teoksesta (pe klo 10.30 Kullervo-lavalla), Eino Leino ja Aino Kallas -keskustelusta (pe klo 12 Mika Waltari-lavalla), Kirjallisuusviennin lyhyt historia -esityksestä (pe klo 13 Kirjakahvilassa), Niina Timosaaren Edward Westermarck – totuuden etsijä -kirjasta (pe klo 13 Katri Vala) ja Alpo Tuurnalan Pohjoiset purjeet – suomalaisten purjealusten tarinasta (klo 13.30 Aino-lava), vain muutamia mainitakseni.
Kirjamessuhulina on ihanaa, mutta myös väsyttävää. Päivän päätteeksi suuntasin vielä kirjailijan ja kustannustoimittajan suhdetta ruotivaan paneelikeskusteluun. Matkalla sinne näin paneeliin osallistuvan Anni Kytömäen ja suostuttelin hänet yhteiskuvaan. Ystäväni sai omistuskirjoituksen mutta minun Kivitaskuni oli kotona. Luen parhaillaan Kytömäen Kivitaskua (Gummerus), ja olinkin iloinen, että sain kertoa kirjailijalle fanin kiitokset kirjasta. Kytömäen Kultarinta oli vaikuttava ja Kivitasku on tähän asti lukemani perusteella yhtä kiehtova.
Paneelissa, jota veti Katja Leino Gummerukselta, keskustelivat Liken kirjailija Antti Tuomainen ja hänen kustannustoimittajansa Jaakko Launimaa, Gummeruksen Anni Kytömäki ja hänen kustannustoimittajansa Salla Pulli sekä Tammen Max Seeck ja kustannustoimittajansa Petra Maisonen siitä, millaisia vaiheita kirjailijan ja kustannustoimittajan yhteistyössä on. Max Seeckin ystävät olivat joskus kysyneet häneltä, mitä se kustannustoimittaja tekee, ja joku oli keksinyt vertauksen: kustannustoimittaja on vähän niin kuin Formula 1:ssä kisainsinööri tai musiikkibisneksessä tuottaja, eli se joka auttaa kirjailijaa saavuttamaan tavoitteensa eli parhaimman lopputuloksen. Kuulimme myös, että useimmiten kirjailija tarvitsee vähintään päivän – joskus paljon pidempään – pystyäkseen sulattamaan kustannustoimittajan muutosehdotukset ja keskustelemaan niistä rakentavasti. Usein palaute, vaikka olisikin toivottua, sisältää niin paljon sulatettavaa, että ihan heti sitä on vaikea hyväksyä. Kustannustoimittajan ja kirjailijan suhde on luottamuksellinen. Myös vaikeita hetkiä käsiteltiin. Sitä kun teksti ei monista palautekierroksista huolimatta ylitä julkaisukynnystä tai kun jostain syystä yhteistyö ei enää toimikaan kuten ennen.
Messujen avajaispuheen piti tänä vuonna Sinikka Nopola. Hän katsoi puheessaan sadan vuoden päähän. Millaista Suomessa silloin on? Kirjanystävien kannalta ja muutenkin.
Messuilla palkittiin myös monia kirjanystäviä. Ylen toimittaja Seppo Puttonen sai Rakkaudesta kirjaan -palkinnon, Helsingin piispa Irja Askola Minna Canth -palkinnon, Otavan oppimateriaalien tuottaja Mari Rakkolainen ja WSOY:n käännöskirjallisuuden kustannustoimittaja Saara Pääkkönen Alvar Renqvist -palkinnon. Onnea kaikille!
Päivän sää oli kirjamessuille otollinen, mutta kieltämättä loska lannisti. Kotiin päästyäni vaihdoin märät sukat villasukkiin ja ihailin kohtuullisia kirjahankintojani. Ensi vuoteen!
Yökyöpeli hapankorppu lukee 
Jätä kommentti