Wenla Männistö

Wenla_Männistö

Riina Katajavuori: Wenla Männistö
Tammi, 2014
Lainattu kirjastosta.

Vuosi 2014 oli hyvä kaunokirjallinen vuosi. Ehkä paras moneen vuoteen. Eri kustantajat julkaisivat erinomaisia esikoisia ja jo julkaisseet kirjailijat yllättivät uusilla teoksillaan (kuten Laura Lähteenmäki ja Riina Katajavuori).

Jälkimmäinen on kirjoittanut yhden viime vuosien hienoimmista romaaneista, jo yksin sen takia, että romaani on uudelleentulkinta tärkeästä suomalaisesta klassikosta. Ja mikä tulkinta! Romaani on täysin omalakisensa ja ansaitsee jo sellaisenaan kaikki kiitoksen sanat, mutta intertekstiensä takia romaani nousee vielä korkeammalle kuin osasin odottaa.

Helsingin Kumpulassa, Allastien ja Intiankadun kulmassa, on punainen puutalo. Silmänkantaman päässä pauhaa Kustaa Vaasan tie, jonka toisella puolella sijaitsee Toukola (mistä löytyvät eksoottiset Sumatrantie, Jaavantie, Kongontie).

Tuon sosiaalitoimen syystäkin silmätikkuna olevan omatkotitalon lähellä, siinä loivassa rinteessä missä hellepäivinä jonotetaan Kumpulan maauimalaan, kasvaa happamia marja-aronioita, joista peruskoululaisten vanhemmat opettajan johdolla syksyisin valmistavat myyjäisiin omena-aronianektaria. Intiankadun molemmin puolin kohoilee kallioita sekä kaupunkimetsän ja pusikon välimuotoa, minne äidit lapsineen palmusunnuntain alla sukeltavat etsimään pajunvitsoja.

Kumpulassa on vielä hyvää vanhan ajan kylähenkeä. Puutarhakaupunginosan asukkaat tuntevat toisensa, vaihtuvuus on vähäistä. Myös punaisen talon poikajoukkion laatu on kaikkien tiedossa.

Katajavuori on lukenut Aleksis Kivensä tarkkaan ja silti luonut romaanin, josta tullee klassikko. Jos saisin valita pari romaania, joita luetettaisiin lukiolaisilla osana äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelmaa, tämä olisi yksi valituista. (Luetuttaisin myös Fakiirin, joka juuttui IKEA-kaappiin ja Valtosen Finlandia-voittajan sekä Neljäntienristeyksen ja Kultarinnan.)

Nerokas oivallus on sijoittaa Wenla Männistö ja Juko Brossit Kumpulaan, koska siten saadaan Toukolan veljeksetkin mukaan luontevasti. Nyt pääsevät veljesten lisäksi myös naiset ääneen. On saunottaja Kajsa Kariranta, joka näkee monenlaista kulkijaa pesulavetilla, on Wenlan äiti Marja Männistö, kätilö, ja on kurittomien Juko Brossien edesmennyt äiti Alli, joka seuraa jälkikasvunsa edesottamuksia tyynenä toisessa todellisuudessa. On Wenlan poissaoleva isä, Juko Brossien eri isät ja yksi toinen äiti. On kumpulalaisia koti-isiä, uraäitejä, yhteisöllistä vaihtopiiriä ja Nurminen, joka pyörittää rumpukerhon lisäksi sitä sun tätä Kumpulan yhteisössä ja on esikuva pojille. Ylävitonen! On homehtuva talo, jossa Juko Brossit mellastavat likaisina ja huolettomina.

Seitsemässä veljeksessä lauletaan oravaisesta, Wenla Männistössä kirjoitetaan lyriikoita lauluteksteihin, bändiä yritetään perustaa ja musiikkia tehdä. Välillä kuunnellaan Chisun haastattelua, välillä Allikin taivaassa puhkeaa lauluun.

Alli muistelee naisia elokuvassa Distant Voices, Still Lives:

Naiset oli rohkeita vaikka ne ei osanneetkaan muuttaa elämänsä suuntaa. Vain laulaessaan ne olivat totta. Muun ajan ne joutuivat sopeutumaan ja latistamaan itseään. Elokuvan naiset eivät laulaneet siksi että heillä oli laulun lahja vaan siksi että heidän oli pakko. Laulu virtasi heistä kuin veri olisi vuotanut, ilo, kyyneleet, morsiuskiisselit ja intohimot.

Katajavuoren Ansku siteeraa Jenni Vartiaista. Nuoret puhuvat kuten nuoret nyt puhuvat, ronskisti ja suoraan. Puhekieli on sujuvaa ja uskottavaa.

Katselen Lena Dunhamin Girlsiä, jossa sekoillaan New Yorkissa, mutta ajattelen samalla Seunalan Anskua ja Männistön Wenlaa. Yhtä aitoja kaikki henkilöhahmot, vaikka myönnettävä se on, myös huomattavasti ennakkoluulottomampia kuin useimmat ikäisensä nuoret, jotka tunnen. Ihmissuhdesotkuja ja omaa kunnianhimoa, ystävyyttä ja tiukkaa sanailua.

Jusa, Tommi, Aapo, Simppa, Late, Timi, Eppu. Kyllä heille hyvin käy. Kuten esikuvilleen Aleksis Kiven romaanissa. Wenla ja Ansku pärjäävät omillaan, vaikka Juko Brosseissa onkin lopulta ainesta kundikavereiksi. Jusa saa Wenlan, Eppu Anskun, Tommi Hennan Toukolasta (!) ja Aapo Henriikan. Nuoruus ei tee kenestäkään huonoa aikuista, vaikka miten sekoilisi.

Olen aina tiennyt Katajavuoren taitavaksi runoilijaksi, mutta Wenla Männistö räjäytti niin sanoakseni potin. Lukekaa tämä, muutkin kuin lukiolaiset.

Wenla. Mä en aio ikinä enää juoda taikakaakaota. Tää on liian vaikeeta. Liian outoa. Jusa auta.
Jusa. Tule tänne.
Wenla. Jos mä tulen hulluksi.
Jusa. Etkä tule. Et tänä yönä ainakaan.
Ansku (laulaa). Mä en haluu kuolla tänä yönäää.. tit-tit-tit-tit ti-ti…
Jusa (Wenlalle). Tuut mulle tytöksi.
Wenla. Phah. Mä olen liian nuori sulle.
Jusa. Sä olet kimma parhaassa iässä.
Wenla. Sä olet liian vanha mulle. Joku yli kakskymppinen patu.
Jusa. Jätkät kehittyy hitaammin.
Wenla. Nyt puhut totta.

****

Naiset maan perivät. Mutta miehissäkin on toivon siemen.

I.s.m.o. Ihan sama mut okei.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s