Avainsana: Haruki Murakami
-
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet. Suom. Raisa Porrasmaa. 2014, Tammen Keltainen kirjasto. Kansi: Jussi Kaakinen. Kirja ostettu itse kivijalkakirjakaupasta. Haruki Murakamin teokset on tähän asti suomennettu englanninkielisten käännösten pohjalta. Tällä kertaa suomennos on laadittu kuitenkin suoraan japanista. En ole tarpeeksi ammattilainen huomatakseni käännösten välillä eroa. Mielestäni käännös on kuitenkin onnistunut, koska sitä ei juurikaan ajattele lukiessaan. Joitakin…
-
Herkullisen elämän soittolista
Romaani: Richard C. Morais, Herkullinen elämä. Suom. Marja Helanen. Bon-pokkari, WSOY, 2014. Alkuteos The Hundred-Foot Journey, 2008. Elokuva: Herkullinen elämä. Nordisk Film. Ensi-ilta 29.8.2014. Romaani ja elokuvaliput ennakkonäytökseen on saatu osana Blogatin markkinointikampanjaa kirja- ja ruokabloggareille. ******************************* Tällä kertaa kirjoitan blogissani poikkeuksellisesti elokuvasta. Teen sen siksi, että katsoin ensin elokuvan ennen kuin sain kirjan käsiini. Elokuvan…