Hannele Cantell: Sekunnit ennen kaatumista

Hannele Cantell: Sekunnit ennen kaatumista
Tuuma-kustannus 2022
Kannen piirros: Vappu Rossi
Ulkoasu: Janne Hiltunen

Minäkin sain 50-vuotislahjaksi jotakin ainutlaatuista. Sain elinikäisen, etenevän sairauden. Lahjan, jonka saa vain yksi miljoonasta.

Ensin lyhyesti kirjan lähtökohdasta:
Sekunnit ennen kaatumista on kertomus ihmisyydestä ja ihmisestä nimeltä Rouva Hoo. Rouva Hoon tarina perustuu Hannele Cantellin, tietokirjailijan, tutkijan ja opettajankouluttajan, elämään, jonka sairaus muutti viisissäkymmenissä, pari vuotta ennen pandemiaa. Kirjan aikajänne ulottuu sairastumisesta näihin päiviin, noin viiden vuoden ajalle.

Hannele Cantell sairastui pyytämättä ja yllättäen kahteen erittäin harvinaiseen autoimmunologiseen neurologiseen sairauteen, myastenia gravikseen ja SPS:ään, joista jälkimmäistä on aiemmin kutsuttu tinasotilastaudiksi, nyt yleensä jäykkyysoireyhtymäksi tai stiff person -syndroomaksi (SPS). Myastenia aiheuttaa lihasten löysyyttä ja SPS puolestaan jäykkyyttä. Molempien tautien seurauksena Cantellin tasapaino heikkenee ja hän tarvitsee liikkkumiseen apuvälineitä, ensin kävelysauvoja, yhä useammin rollaattoria. Aina ei voi pyytää apua muiltakaan, koska toisen kosketus saattaa aiheuttaa sietämätöntä kipua. Tauti eristää muista ihmisistä ja vaikuttaa kokemukseen siitä, mitä on olla ihminen, nainen, toimiva kansalainen. Tanssimista rakastava nainen ei enää pysty tanssimaan, ja se on iso suru.

Minusta on tullut sivustakatsoja. Tunnen itseni ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi, mutta en myöskään halua päästää irti vanhasta elämästäni.

Toisinaan oireet helpottuvat ja Cantell pystyy liikkumaan kesämökillä ja kaupungissa hieman vapaammin, mutta oireet voivat myös pahentua äkillisesti, ja siksi sairaus tuo mukanaan pelkoa siitä, miten sen kanssa pärjää. Mustikka- tai sienimetsään ei enää ole asiaa, sillä äkillisestä jäykistymisestä johtuva kaatuminen voisi olla kohtalokasta. Kaatumisia kuitenkin sattuu, ja aina on päävamman tai luiden murtumisen riski olemassa. Aviomies M luonnollisesti huolehtii ja tarkkailee Rouva Hoon lähtemisiä ja kulkemisia, mistä saadaan aikaan perheriitoja. Kukaan ei halua olla koko ajan valvonnan alla.

Luonnossa liikkumisen menetys on iso suru luonnossa liikkuneelle maantieteilijälle. Elämänpiiri kapenee koronapandemian aikana entisestään, kun ihmiset vetäytyvät koteihinsa. Sairastuminen vaikuttaa väistämättä myös ihmisen identiteettiin ja siihen, millaisena maailman näkee: saavatko vammaiset näkyä yhteiskunnassa ja onko heidän tarpeitaan otettu yhteiskunnassa huomioon? Kokonaan toinen kysymys on sairastumiseen liittyvä byrokratia, josta myös kirjassa kerrotaan. Tästä kaikesta Sekunnit ennen kaatumista -kirjassa on kysymys. Myös Turvapaikan viisaista ja empaattisista lääkäreistä, joista kaksi Cantell nimeää Viisaaksi ja Empaattiseksi, ja fysioterapeuteista, psykoterapeuteista, ystävistä ja kuorokavereista. Perheestä, jonka elämä muuttuu Rouva Hoon sairastumisen mukana.

Kirja perustuu tositapahtumiin, mutta kertojana toimii Rouva Hoo. Kirja on luokiteltu sekä kertomakirjallisuudeksi että elämänfilosofian ja elämäntaidon kirjallisuuden alle (englanniksi Philosophy of life, Art of living). Kirja on tätä kaikkea. (En tiennyt, että kirjan voi luokitella samalla kertaa kahteen eri kirjastoluokkaan, mutta tämän kirjan kohdalla luokittelun tuplaus eittämättä toimii.)

Teksti on helppolukuista, ja kaikesta näkee, että Cantell on pitkän linjan tieto- ja oppikirjailija. Teksti on täsmällistä ja havainnollista ja tähän kirjaan välillä sopivasti kaunokirjallistakin. On hieno ratkaisu tekijältä tuoda kursiivilla tunteet mukaan tietotekstiin, sillä tässä tarinassa niillä on tärkeä rooli: sairaus vaikuttaa niin ruumiiseen kuin psyykeeseenkin. Kirja on henkilökohtainen, mutta kirjan kokemukset on etäännytetty, minkä takia kirjasta tulee yleisellä tasolla kiinnostava. Kaikessa kuuluu sydämen sivistys sekä kulttuurinen ja ekologinen ymmärrys.

Cantellin luontometaforat – sisiliskot, mustekalat ja perhoset –, toimivat. Cantellin kyky tarkastella itseään ja sairauttaan luonnontieteilijän uteliaisuudella kuin mikroskoopin läpi on hyvä vastakohta mentaalisten ilmiöiden, tunteiden ja henkisen kasvun, kuvaukselle.

Hiljaa, salaa toivon, että reviirini vielä muuttuisi rusakon reviiriksi. Ja vielä enemmän, uskaltaisinko toivoa: ilveksen tai jopa muuttolinnun reviiriksi.

Cantell on rohkea ihminen ja tuo lukijan eteen myös kaikkein noloimmat ihmisyyteen kuuluvat asiat: häpeän, kosketuksen puutteen ja sen kaipuun, fyysiset rajoitteet, raastavat katkeruuden ja kateuden tunteet, perhe-elämän ja parisuhteen karikot, työnhaussa toiseksi jäämisen kokemuksen. Harva tuo elämäänsä näin peittelemättä esiin, mutta vahvuus on myös haavoittuvuuden hyväksymistä. Toista ihmistä ei tavoita, jos ei paljasta itsestään myös vähemmän kauniita puolia. Näin kirjoitetaan narratiivista tietokirjallisuutta, joka perustuu faktoihin ja sivistää lukijaansa, mutta samalla kerronnan tasolla houkuttelee poikkeuksellisen elämäntarinan pariin. Lukija uppoutuu Rouva Hoon tarinaan ja toivoo hänelle hyvää, lukee sairaskertomusta kuin jännityskertomusta, jonka loppuratkaisu on vielä auki.

Kirjoitan tikarimiehen nimen jatkossa pienellä alkukirjaimella, koska se on niin inhottava tyyppi.

Disclaimerina on kerrottava, että olen ollut aina Hannele Cantellista tietoinen, kuten kaikki oppimateriaalien kanssa töitä tekevät ja että olen töissä samassa kustantamossa, johon hän on vuosien ajan kirjoittanut eri työryhmien jäsenenä palkittuja oppikirjasarjojaan. Emme ole kuitenkaan henkilökohtaisesti tavanneet kuin vasta tänä syksynä, kun meidät yhdisti sama kirjaprojekti, jossa itse toimin kustannustoimittajan roolissa ja Hannele työryhmän jäsenenä. (Tästä lähtien käytän kirjoittajasta etunimeä Hannele.) Sekunnit ennen kaatumista -kirjan kanssa minulla ei siis ole mitään tekemistä muuten kuin lukijana. Epäröin ensin, voinko ylipäänsä kirjoittaa tästä teoksesta, mutta mielestäni voin. Pitkästä aikaa olen pystynyt keskittymään kokonaisen kirjan lukemiseen, ja se on Hannelen ansiota. Luin Sekunnit ennen kaatumista eilisen aikana lähes yhdeltä istumalta. Huono kirja ei minua houkuttelisi lukemisen pariin. Tietokirjallisuuden on perustuttava faktoihin, mutta mikään ei estä kirjoittamasta kiinnostavasti. Tässä Hannele on onnistunut.

Sekunnit ennen kaatumista on tärkeä kirja meille, jotka olemme (ainakin toistaiseksi) terveitä. Sen lukemista voi suositella kaikille päättäjille ja jokaiselle, joka luulee hallitsevansa omaa elämäänsä sekä sairauksien kanssa eläville, niin hoitajille, lääkäreille kuin omaisillekin. Sairaus ei kysy, kenen kohdalle se osuu. Kirjassa Hoo oppii vähitellen hyväksymään sairauden, koska sitä vastaan taisteleminen vie voimat, ja ottamaan oman elämänsä taas omiin käsiinsä pyytämällä apua ja kertomalla toisille tarpeistaan. Sen myötä yhteys toisiin ihmisiin löytyy uudelleen.

Miten voi olla niin, että avun pyytäminen on vaikeaa, jopa ihmiseltä, jonka kanssa olen elänyt yli 35 vuotta?

Kukaan ei tiedä, miten sairaus kehittyy ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kirjan viesti lienee: sairaudelle ei kannata antaa koko kättä, vaikka se tikarimiehen lailla veisi pikkusormen ja tekisi kaikkensa, jotta sairastuneen elämästä katoaisi merkitys. Jokaisen ihmisen, niin sairaan kuin terveenkin, elämällä on merkitys. Sairastunut ei ole vain sairas, vaan ihminen, nainen, mies, äiti, poikaystävä, serkku, ystävä. Yhteiskunnassa on kaikilla hyvä elää, jos yhdenvertaisuus toteutuu.

Se, että sairas ihminen näkyy yhteiskunnassa, ei saa jäädä yksin sairaiden tai vammaisten itsensä vastuulle. – – Vammaisten näkymättömyys on vain yksi tarina osana suurempaa vähemmistöjen tarinaa.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä haluan nostaa esille kirjan kansikuvan, johon taiteilija Vappu Rossi, Helsingin yliopiston piirustussalin piirustusmestari, on vanginnut Hannelen sairauden luonteen: sen häilyvyyden ja muutokset. Painettua kirjaa eri valaistuksessa kääntelevä huomaa piirroksen elävän, hahmon liikkuvan. Kirjassa on myös muita hienovaraisia Rossin piirroksia.

Advertisement