Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo
Suom. Outi Menna
Tammi 2021

Ajattelin lastani ja surin elämää joka oli tullut ja mennyt yhtä nopeasti kuin sokeria lainaamaan poikennut naapuri.

Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogian ensimmäinen osa Lähdin veljen luo on romaani, jossa kuuluu kirjailijan oma ääni. Kerrankin näin voi sanoa vilpittömästi ja innostuneesti. Myös Ruotsissa sekä kriitikot että lukijat innostuivat tästä esikoisromaanista niin, että se sai jopa August-palkinnon ennen ilmestymistään (minkä ansion kustantaja nostaa kirjan etukanteen takakannen sijaan, mikä on poikkeuksellista, mutta ymmärrettävää siksi, että Smirnoff ei ole ennestään tuttu suomalaiselle lukijakunnalle.) Elämän vertaaminen sokeria lainaavaan naapuriin antaa esimakua Smirnoffin aforistisesta kyvystä käyttää kieltä rikkaasti ja omaäänisesti.

Kirjan esittelyteksti Tammen sivuilla tiivistää romaanin lähtökohdan, joka kieltämättä on melko hurja, joskaan ei kaunokirjallisuudessa tavaton:
”Jana astuu bussista suoraan lumimyrskyyn maaseudulla kaukana kaikkialta. Kotikylässä kaikki on niin kuin ennenkin: veli aikoo juoda itsensä hengiltä, Maria on löytynyt kuolleena, Johnin silmät ovat kuin avaruuden mustat aukot ja kotipalvelu saa uuden työntekijän, joka on lyönyt isäänsä heinähangolla.”

Jana Kippo (kirjassa janakippo) palaa kotiseudulleen kaksosveljensä Brorin (kirjassa bror, ruots. veli) luo. Palattuaan Smalångerin kylään Jana joutuu kuin muistojen tornadon keskelle: lukijasta näyttää ajoittain kuin Jana vain ajautuisi kohti jotakin väistämätöntä. Väistämätön on kuitenkin tapahtunut jo aikoja sitten, ja nyt siihen voi vain hakea anteeksiantoa tai jotain säällistä näkökulmaa.

Minua eivät haitanneet typografiset poikkeavuudet, kuten erisnimien pienet alkukirjaimet. On vaikea kuvitella, että kertoja-päähenkilö Jana Kippo muistojensa keskellä paneutuisi isoihin alkukirjaimiin, päinvastoin. Aivan romaanin alussa jana on tosin Jana ja john John, mutta kun Jana palaa lapsuudenkotiinsa, ja romaani varsinaisesti lähtee liikkeelle, erisnimet alkavat kuvata pikemminkin ihmislajia ja sen yksilöitä enemmän kuin tiettyjä henkilöitä. Smirnoffin typografinen ratkaisu on perusteltu ja alleviivaa kertojan omaa näkökulmaaa, sitä tapahtumisen vääjäämättömyyttä joka lukijankin kietoo mukaansa.

Romaanissa käsitellään laiminlyötyjä ja pahoinpideltyjä lapsia, mutta romaani on kaikkea muuta kuin ahdistava. Jana Kippo ei lopulta ole alistumassa menneeseen, vaikka se onkin viedä häneltä elämänhalun. Kipon Jana vääntää ja kääntää jäljellejääneitä todisteita menneestä ja löytää lopulta totuuden, mutta sekään ei vie ulkopuolisuuden, tunnottomuuden tunnetta pois. Oman lapsen elämään ei ole helppo enää päästä mukaan, kun elämää on liikaa välissä.

Lähdin veljen luo jättää kuitenkin lukijan odottamaan lisää. Ja sitähän on tulossa jo ensi vuonna, kun Tammi julkaisee trilogian toisen osan Viedään äiti pohjoiseen. Kolmas osa ilmestyy myös ensi vuonna.

Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s