Barack Obama: Luvattu maa

Barack Obama: Luvattu maa
Suomentaneet Seppo Raudaskoski, Kyösti Karvonen ja Ilkka Rekiaro
Otava 2020

Liioittelematta voi sanoa, ettei kirjoitustyö edennyt ihan suunnitelmien mukaan. Hyvistä aikeistani huolimatta sivumäärä kasvoi ja sisältö laajeni – ja lopulta päätin jakaa sen kahteen osaan. Olen kiusallisen tietoinen siitä, että lahjakkaampi kirjoittaja olisi keksinyt keinon kertoa saman tarinan lyhyemmin (olihan Valkoisen talon yksityisen työhuoneeni vieressä Lincolnin makuuhuone, missä on lasin alla 272 sanan mittainen Gettysburgin puhe).

Barack Obaman kahden presidenttikauden jälkeen kirjoittamia muistelmia odotettiin kuumeisesti, ja kirja julkaistiinkin samanaikaisesti useassa eri maassa ja usella eri kielellä: suomentajiakin tarvittiin kolme, jotta kirja ehtisi valmiiksi.

Luettuani Obaman aiemmat kirjat (Dreams from my father 1995 ja The Audacity of Hope: Thoughts on Reclaiming the American Dream 2008) tiesin odottaa hyvin kirjoitettua itsereflektiota. Ehkä juuri tämä, itsereflektio, kuvaa Luvattu maa -teostakin. Nähtyäni Donald Trumpin kyvyttömyyden minkäänlaiseen itsereflektioon on virkistävää lukea punnittua ja pohdittua omaelämäkerrallista tekstiä Yhdysvaltain presidentiltä. Luultavasti kirjassa on myös selittelyn makua, mutta mielestäni melko vähän ottaen huomioon, miten massiivisia ja moninaisia Yhdysvaltain presidentin toimenkuvaan kuuluvat ratkaistavat ongelmat ovat. En voi kuin ihmetellä, miten Trumpin kaltainen henkilö on voitu virkaan ylipäänsä valita.

Jos kenellä niin Obamalla oli kykyjä hallita ne kaikki moninaiset draamat, ulko- ja sisäpoliittiset ruutitynnyrit ja kaksipuoluejärjestelmän ongelmat, joita Yhdysvaltain presidentin virkaan kuuluu, puhumattakaan nelivuotisen presidenttikauden lyhyydestä ja uudelleenvalinnan varmistamisen eteen tehdystä työstä, kun presidenttikauden keskeyttävät aina välivaalit ja edustajainhuoneen ja senaatin koostumus muuttuu ratkaisevasti.

Aloitin Obaman muistelmat jo joululomalla, ja olen talven ja kevään aikana lukenut Luvattua maata pätkissä. Ensimmäinen kolmasosa kirjasta keskittyy Obaman ensimmäiseen presidenttikampanjaan ja valintaan Yhdysvaltain 44. presidentiksi, sen jälkeen päästään kurkistamaan ensimmäisen presidenttikauden tärkeimpiin sisä- ja ulkopoliittiseen asioihin ja talouskriisin ratkaisemiseen.

Maailmanlaajuinen finanssikriisi oli ensimmäinen ja vaikein kriisi heti Obaman aloitettua presidentin virassa. Oli kiinnostavaa lukea, miten paljon finanssikriisin ratkaisujen taustalla oli sisäpoliittista köydenvääntöä senaatin ja edustajainhuoneen republikaanien (ja joskus myös demokraattien) kanssa, toisaalta eurooppalaisten liittolaisten vakuuttamista siitä, että Kreikan talous on pelastettava, jotta Obama saa USA:n sisäpolitiikassa lisää vipuvartta maailmanlaajuisen talouskriisin ratkaisemiseksi. Obama viittaa Pohjoismaihin ylisuorittajina ja ymmärtää, miksi monien Pohjois-Euroopan maiden oli vaikea hyväksyä eteläisen Euroopan huonoa taloudenhoitoa.

Työssään Valkoisen talon kabinetti yhdessä Obaman kanssa joutui koko kauden ajan punnitsemaan mitä sisäpoliittisia muutoksia milloinkin kannatti edes yrittää ajaa läpi. Ennen välivaaleja oli tärkeää hyödyntää enemmistöasema edustajainhuoneessa ja senaatissa ja saada terveydenhuoltouudistus hyväksytyksi. Republikaanien tarve pysäyttää kaikki Obaman uudistukset, ei sen takia, että ne olisivat olleet huonoja, vaan vain siksi, että demokraattipresidentti niitä esitti, ei anna toiveikasta kuvaa kaksipuoluejärjestelmän tehosta. Senaatin republikaanien jarrutustaktiikka oli tuttua jo Clintonin aikana ja on taas Bidenin presidenttikaudella nähtävissä.

Minulle oli esimerkiksi uutta se, että esimerkiksi Don’t ask, don’t tell -käytäntöä armeijassa, Obama olisi voinut presidentin määräyksellä muuttaa tasa-arvoisemmaksi nopeastikin. Viisaasti hän päätti kuitenkin viedä asian edustajainhuoneen ja senaatin käsittelyyn, jotta ratkaisulla olisi laajempi kannatus, ja jotta seuraava presidentti ei sitä voisi presidentin määräyksellä kumota.

Kirja päättyy Osama bin Ladenin eliminoimiseksi järjestettyyn SEAL-operaatioon, jota valmisteltiin pitkään. Vaikka mukana olivat niin Pentagon kuin CIA:kin, lopullisen päätöksen operaation käynnistämiseksi joutui tekemään presidentti niiden tietoja valossa, joita käsillä oli.

Obama mainitsee usein varapresidenttinsä, Joe Bidenin, jolla oli pokkaa silloisessa asemassaan tuoda esiin muusta neuvonantajaryhmästä eriävä mielipiteensä. Obama arvosti sitä, sillä Biden antoi siten tilaa Obamalle muodostaa oma mielipiteensä rauhassa.

Lähi-idän kriisiä ovat yrittäneet ratkaista kaikki hallitukset ja presidentit vuorollaan, niin myös Obama. Lopulta saavutukset olivat vähäisiä, ja Obaman on myönnettävä, että joissakin neuvotteluissa oli kyse lähinnä teatterista ja naamioista, jotka osapuolet riisuivat neuvottelujen päätyttyä.

Yksityinen Obama näkyy niissä pohdinnoissa, joissa idealismi kohtaa käytännön. Valkoisessa talossa elämä on eristyksissä elämistä. Pian presidentiksi valitsemisensa jälkeen Obamakin luovuttaa, eikä tee enää spontaaneja juoksulenkkejä talon ulkopuolelle, koska ne aiheuttaisivat valtavan mediahuomion ja sitoisivat turvamiehiä turhaan näihin epävirallisiin tilanteisiin. Obama alistuu elämään kultaisessa vankilassa.

Joitakin hengähdystaukoja 24/7-työhön kuitenkin on: Obama ja hänen henkilökohtainen avustajansa Reggie Love valmensivat jonkin aikaa Sashan luokkaa koripallossa. Obama päätti kuitenkin luopua tehtävästä sen jälkeen kun muiden luokkien vanhemmat halusivat hänet valmentamaan omaa jälkikasvuaankin. Tupakkatauot olivat olleet Obamalle henkireikä, mutta Valkoisessa talossa ollessaan hän aloitti tupakkalakon (kukaan ei tiedä, pitääkö se yhä, ilmeisesti). Koripallotreenit Reggie Loven kanssa tuovat pieniä taukoja minuuttiaikataulutettuun arkeen, samoin sunnuntaiaamupäivän golf. Joululoma Havaijilla ja kesäloma Martha’s Vineyardissa eivät enää presidenttikautena ole yhtä yksityisiä kuin ennen: mediahässäkkä on kova aina kun perhe lähtee kirjakauppaan tai ulkoilemaan.

Jään odottamaan muistelmien toista osaa ja sen analyysia Trumpin noususta. Ensimmäisen osan lopussa Trumpiin viitataan lyhyesti.

Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s