Henrik Knif: Göran Schildt. Kaksi elämää

Henrik Knif: Göran Schildt. Kaksi elämää
Suom. Kari Koski
Gummerus 2020

Kaikkien muiden tavoin Göran Schildtillä oli yksi elämä. Se päättyi täällä Tammisaaressa vuonna 2009 – hyvin rikas elämä. Monista elämänsä käänteistä hän on kertonut omissa kirjoissaan. Mutta hän teki jo varhain selväksi itselleen, että hän näytti ihmisenä koostuvan lähes yhteensopimattomista osista, että hän tietyllä hetkellä tietyssä paikassa oli kokonaan muu kuin oli ollut jollain toisella hetkellä toisessa paikassa. Hän saattoi todeta, että tämä oli inhimillinen, ehkä liiankin inhimillinen piirre, joka piti vain ymmärtää ja tunnustaa. Itse hän on eri tilanteissa saattanut esittää keskenään varsin ristiriitaisiakin kantoja eri asioista. – –
[O]n vaikea sanoa, mitä hän oikeastaan ajatteli talvisodasta ja omasta panoksestaan ja kohtalostaan sodassa: siis tästä käännekohdasta, joka määräsi niin suurelta osin sen, mitä seuraavaksi tapahtui hänen henkilökohtaisessa elämässään, ja päätöksen lähteä Välimerelle – sekä Välimeren-purjehdusten seurauksena syntyneen kirjallisen tuotannon.
Danten tavoin hän kirjoitti itselleen elämän, ja Danten tavoin hän eli myös tekstiensä ulkopuolista elämää.

***

Göran Schildt (1917–2009) tunnetaan Suomessa parhaiten Välimeren purjehduksistaan kertovista kirjoistaan. Schildt ehti kuitenkin elämänsä aikana kirjoittaa esseitä niin kirjallisuudesta kuin kuvataiteestakin sekä Suomen että Ruotsin päivälehtiin ja elämäkertoja niin Andre Gidestä, Cézannesta kuin Alvar Aallostakin.

Schildt eli elämän, jossa oli paljon yksinäistä kirjoittamista mutta myös paljon sosiaalista kanssakäymistä niin Suomessa ja Ruotsissa kuin Ranskassa, Italiassa ja Kreikassakin. Naisia hänellä oli niin ystävinä, rakastajina kuin aviopuolisoinakin, mutta sodassa saatu vamma esti häntä saamasta lapsia.

Itselleni tutuin Göran Schildt oli juuri se purjehtija, joka kirjoitti antiikista ja kirjallisuudesta ja joka ennen sotaa nuorena miehenä matkusti Italiassa ystävänsä Georg Henrik von Wrightin kanssa eräänlaisella interraililla. Henrik Knifin elämäkerta keskittyy vuosiin ennen Tammisaareen, Alvar Aallon suunnittelemaan Villa Skeppetiin, asettumista ja vanhuusvuosia.

Välimeri. Knifin mukaan Schildt käsitti jo omilla purjehduksillaan 1950-luvulta lähtien, että Välimeri on saastumassa, mutta silti Välimeri näyttäytyi silloin vielä eri valossa kuin tänään. Välimerestä on tullut elämän ja kuoleman meri. Kuoleman meri monille niille pakolaisille, jotka pyrkivät Pohjois-Afrikasta Eurooppaan. On vaikea kuvitella, miten nykyään Välimerellä voisi purjehtia lomatunnelmissa miettimättä tätäkin todellisuutta. Tokihan Välimeri on historiansa aikana nähnyt monenlaista: ei se mikään rauhan tyyssija ole koskaan ollutkaan. Itselleni mielikuva Välimerestä on kuitenkin pitkään ollut se, jonka elokuvat, omat matkat Italiaan, Kreikkaan ja Ranskaan ovat välittäneet. Sininen Välimeri, joka suo pohjoisen asukkaalle loman ja levon ja historiallisia vierailupaikkoja.

Schildt nostatti kulmakarvoja tohtorinväitöksellään, joka ei aivan noudattanut väitöksille asetettuja tavoitteita. Myöhemmin hän arvosteli julkisesti sitä, että suomenruotsalaiset kirjailijat joutuivat tyytymään suomenruotsalaisiin yleisöihin vaikka kirjoittivat pohjoismaisella kielellä. Nuorena tutkijana hän arvosteli pelkäämättä vanhempien kollegojensa töitä. Minulle tulee kuva miehestä, joka liikoja miettimättä kävi ajatuksin ja kynän avulla niiden asioiden kimppuun, jotka häntä vaivasivat tai joista hän oli kiinnostunut. Knif luonnehtii häntä jopa ”kahvilafilosofiksi”, mutta ei käytä sanaa vähättelevässä, vaan ranskalaisessa merkityksessä: se on ”tapa esittää jotain näennäisesti häkellyttävää, ja tarkastella asioita uudesta näkökulmasta.”

Kreikkalaisuus oli Schildtin suuri intohimo. Hänen ajattelussaan tapahtui kuitenkin Knifin mukaan muutos vuosien kuluessa. Nuorena miehenä Schildt ihaili kreikkalaista antiikkia, myöhemmin arkaainen Kreikka nousi antiikin yläpuolelle. Vielä vanhempana Schildtin ajatteluun vaikuttivat omakohtaiset kokemukset Kreikasta: hän ymmärsi ortodoksisen uskonnon ja Bysantin historian vaikutuksen kreikkalaisten elämään.

Schildt hankki vaimonsa Christinen kanssa asunnon Leroksen saarelta, ja pari vuotta tämän jälkeen Kreikassa alkoi sotilasvallankaappaus. Schildt ei hylännyt Kreikkaa, vaikka joutuikin pohtimaan omaa asemaansa.

Göran Schildt luki paljon. Daphnella vuosien varrella purjehtineiden miehistön jäsenten mukaan Schildt ohjasi Daphnea usein jalallaan samalla lukien kirjaa. Toisaalta veneessä vietettiin riehakkaita juhlia ja koettiin kyllä myrskyjäkin. Välimeri osaa olla oikukaskin.

Itselleni yllätyksenä tuli se, että Välimeren lisäksi Daphne purjehti myös Niilillä ja Mustallamerellä. Ranskan kanavien kautta Daphnen saapumisesta Välimerelle tiesin, mutta näistä seikkailuista luin vasta nyt.

Ei ole kovin korrektia sanoa ääneen, että kaipaa Välimerelle näinä aikoina, mutta sanon sen silti. Kaipaan pinjojen varjoon meren ääreen ja valoon. Ymmärrän kyllä, että se on eurooppalaisen hyvin etuoikeutettu toive näinä aikoina, jolloin Välimereen hukkuu ihmisiä päivittäin. Silti toivon pääseväni vielä joskus täältä edes katsomaan Välimerta.

Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s