Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti
Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta
Suom. Maija Kauhanen
Tammi 2020

Kala, mutta jotain muutakin. Kala, joka muistuttaa käärmettä, matoa tai kiemurtelevaa merihirviötä. Ankerias on aina ollut jotakin erityistä.

Ankeriaan testamentti voitti 2019 Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Augustprisetin (okei, Nobel on eri asia, mutta ei sekään ole enää ihan yhtä arvostettu kuin aikaisemmin). Nähtyäni kirjan kannen jo Ruotsissa aikanaan kiinnostuin heti kirjasta, koska luulin sen olevan romaani. Myöhemmin kävi ilmi, että kyse on kertovasta tietokirjallisuudesta. Kun kirjaa on nyt kehuttu täälläkin, päätin ostaa sen ja lukea.

Luin kirjan melkein kokonaan yhden viikonlopun aikana, mutta sitten erehdyin menemään Netflixiin ja kirja jäi kesken aivan loppumetreillä. Pakotin itseni lukemaan kirjan loppuun. Asiaan liittymätön huomioni on, että maksu-tv vie lukuhaluni. Kun on katsonut putkeen monta koukuttavaa tv-sarjaa, on kirjan rauhallisen maailman pariin palaaminen vaikeaa. Ja tämä riippumatta siitä, miten hyvä kirja on kyseessä. Vaikka olen työni ohella opiskellut paljon eri aikoina, koskaan en ole jättänyt lukematta myös kaunokirjallisuutta. Viimeisillä minuuteilla ennen nukkumista olen lukenut sivun tai kaksi vähintään. Nyt huomasin selaavani kännykkää viimeisinä valveillaolon hetkinä tai katsovani vielä-yhden-jakson sitä tai tätä tv-sarjaa. Oli oikeastaan järkyttävää huomata, ettei lukeminen pärjää voimakkaampien aistivirikkeiden rinnalla.

Onneksi maksu-tv:n tilaus oli juuri erääntymässä, joten lopetin sen saman tien. Viikon verran olen yrittänyt lukea iltaisin kuten ennen, mutta edelleen olen jotenkin jumissa. Aion silti palata entiseen kirjojen täyttämään elämään, ja katsoa elokuvia ja tv-sarjoja vain ilmaiskanavilta.

Ankeriaan testamentti on kiehtova tietokirja, joka käy aiheensa pariin niin historian, kirjallisuuden kuin luonnonsuojelunkin näkökulmista. Löyhänä kehyskertomuksena toimii Patrik Svenssonin ja hänen isänsä suhde ja yhteinen kiinnostus ankeriaan kalastukseen.

Kirja on hyvin asiallinen kokonaisesitys ankeriaasta: kalaa lähestytään sen biologista, historiasta, merkityksestä ja nykytilanteesta käsin. Isän ja pojan suhde tuo kirjaan henkilöhistoriallisen ja mikrohistoriaa avaavan tason ja on jonkinlainen lähtökohta koko kirjalle. Kirjastoluokitussa Ankeriaan testamentti on luokassa 99.1 Elämäkerrat, muistelmat. Kyseessä on eittämättä Patrik Svenssonin elämäkerrallinen teos enemmänkin kuin puhdas tietokirja ankeriaasta.

En ole koskaan ollut kiinnostunut eläimistä enkä lukenut eläinkirjoja varhaisnuoruuden hevostallitarinoita lukuunottamatta. Niissäkin minulle kiinnostavinta oli draama ja ihmisten väliset suhteet. En ole koskaan myöskään ymmärtänyt luontodokumenttien katsomista, vaan liikkunut itse mieluummin metsässä. Enemmän minua kiinnostaa maantiede kuin biologia. Siksi onkin yllättävää, miten hyvin Svensson sai minut jatkamaan lukemista. Syy on varmasti siinä, että kirjassa käsitellään paljon myös maantietoa, ankeriaan syntypaikkaa ja sen levinneisyyttä.

Ankeriaan testamentti pitää lukijan otteessaan vaihtamalla välillä näkökulmaa isän ja pojan kalastusretkistä ankeriaan esiintymiseen kaunokirjallisuudessa tai siihen, miten Sigmund Freud tutki aikanaan Triestessä ankeriaita. Teos ei junnaa paikallaan vaan näyttää aina uusia puolia tästä salaperäisestä eläimestä, jonka salaisuus on osittain edelleen selvittämättä. Toisaalta oli kiehtovaa lukea edesmenneiden ankeriastutkijoiden työn hitaasta etenemisestä ja merkittävistä löydöistä.

En ole maistanut ankeriasta, eikä minua kiinnosta niinkään ankerias kuin sen kyky suunnistaa syntymäpaikastaan Sargassomereltä eri puolille maailmaa ja lopulta jossain vaiheessa takaisin Sargassomerelle lisääntymään. Sillä se tiedetään, että ankerias lisääntyy Sargassomerellä, mutta silti sieltä ei ole koskaan pystytty löytämään yhtään täysikasvuista ankeriasta. Merkillistä! Tieto ankeriaan alkuperästä pakenee meitä kuten ankerias kalastajaa liukkaalla ulkomuodollaan.

Voinen tunnustaa, että kun luin ankeriaan alkukodista Sargassomerellä, ensimmäinen ajatukseni vei kirjallisuustieteen luennolle, jossa puhuttiin Jean Rhysin (1890–1979) kirjasta Wide Sargasso Sea. Kirja ilmestyi 1966 ja oli feministinen vastine Charlotte Brontën Jane Eyre -romaanille (1847; suom. Kotiopettajattaren romaani). Suomeksi Wide Sargasso Sean on kääntänyt Eva Siikarla nimellä Siintää Sargassomeri ja kustantanut WSOY kaksi vuotta alkuteoksen ilmestymisen jälkeen 1968.

Kenties tämä mieleni sivujuonne tuntuu hieman kaukaa haetulta, mutta ei välttämättä. Jean Rhys kertoo Kotiopettajattaren romaanin ullakolle suljetun, Edvard Rochesterin ensimmäisen, karibialaisen vaimon, Bertha Masonin tarinan, joka jää Jane Eyren varjoon Brontën romaanissa.

Samalla tavalla ankeriastutkijat ja myös Patrik Svensson tuovat valoon sitä, mikä on ollut pimennossa, kätkettynä. Kokonaan ei ankeriaan salaisuus ole vieläkään paljastunut, ja voi olla, ettei se paljastukaan, sillä koko laji on vaarassa. Toivokaamme, että ilmastonmuutos ja muuttuneet merivirtojen reitit tai tehokalastus eivät tuhoa ankeriasta kokonaan.

Kirjan alkuperäinen nimi Ålevangeliet on käänetty testamentiksi kuten suomenkielisen Raamatun ’testamentti’ (ruots. evangelium (kreikan kielessä εὐαγγέλιον, euangelion ’hyvä sanoma’).  Voidaankin kysyä, jättääkö ankerias meille jäähyväisiä, testamenttia? Onko se kuolemassa sukupuuttoon? Vai kertooko se hyvää sanomaa siitä, että meren syvyyksissä on elämää, vaikka emme tiedä kaikkea siitä.