Pajtim Statovci: Bolla & Édouard Louis: Ei enää Eddy

Pajtim Statovci: Bolla
Otava 2019

***

Édouard Louis: Ei enää Eddy
Suom. Lotta Toivanen
Tammi 2019

***

Pelolla kasvatettu ei koskaan opi elämään ilman pelkoa.

Sitaatti on Bollasta, mutta sopisi myös Ei enää Eddyn maailmaan. (Kaikki tämän postauksen sitaatit ovat Bollasta, koska toista kirjaa minulla ei enää ole.)

Bolla on Pajtim Statovcin kolmas romaani. Luin sen jo jokin aika sitten, mutta Ei enää Eddyn sain vasta nyt lainaan. Koska Bolla-postaus on jäänyt roikkumaan, kirjoitan muutaman ajatuksen näistä romaaneista samaan syssyyn, koska niissä on yhteneväisyyksiä, joskin ne ovat myös täysin omanlaisensa romaanit.

Molemmissa romaaneissa on kyse toiseudesta ja sen kanssa toimeen tulemisesta vihamielisessä ympäristössä. Ei enää Eddyssä päähenkilö Eddy Bellegueule (sukunimi ranskaksi tarkoittaa kivaa naamaa*) löytää ulospääsyn pikkukaupungin henkisestä ahtaudesta opiskelun ja sanojen kautta. Bollan toinen päähenkilö taas on kirjoittaja, joka luo itsensä uudelleen sodan jälkeen.

Minä en odota enää hetkeäkään, toistelen itselleni, kaasutan eteenpäin ja kieltäydyn pelkäämästä. Minä otan, sanon itselleni ääneen, minä otan, minä otan kerrankin takaisin sen mikä on minulta viety.

Molemmissa romaaneissa on kyse muodonmuutoksesta: Eddy Bellegueulesta tulee Édouard Louis, joka löytää ympäristön jossa olla oma itsensä. Ranskalainen yhteiskunta on luokkayhteiskunta, ja nimenmuutos kuvastaa sitä täydellisesti.

Bollan rakastavaiset Arsim ja Miloŝ muuttuvat olosuhteiden pakosta ja toistensa vaikutuksesta. He rakastavat rajusti, mutta myös ympäröiva maailma on kova ja raju. Kosovon sodan alla, sen aikana ja jälkeen kodittomuus on paitsi fyysistä myös henkistä. Molemmissa romaaneissa on raakuutta, ne näyttävät ihmisen raadollisimmillaan. Rakkaus ei aina riitä, eikä siitä yksinään ole parantamaan maailmaa.

On vaikea kirjoittaa Bollasta niin ettei latista hienoa romaania löyhiksi latteuksiksi. Niin kauniisti Statovci kirjoittaa vaikeista asioista, että lukija voi vain nauttia. Taitava kirjoittaja on rakentanut romaaniin monitasoisuutta, eläviä henkilöhahmoja ja draamaa ilman että yksikään lause tuntuu turhalta.

Ei enää Eddy puolestaan on esikoisromaani, ja se näkyy autofiktiivisyytenä, mutta tämä ei ole moite. Aiheen rajaus, kuvauksen rehellisyys ja taitava kerronta ovat kyllä myös Louisin hallussa. Tammi julkaisi Ei enää Eddyn Keltaisen kirjaston 500:nä suomennoksena. Kunniakas paikka esikoiselle.

Oli sota tai rauha, erilaisella on poikkeuksetta vaikeaa. Yhteiskunta suosii lokeroimista, ja yhteisöt puolestaan saavat voimansa samankaltaisista ihmisistä ja näiden samankaltaisista unelmista (No joo, tämä väite on absurdi: ei ole kahta samanlaista ihmistä). Jokaisen on selviydyttävä maailmassa, vaikka maailma tekisi parhaansa tuhotakseen jokaisen ainutlaatuisuuden.

Arsim pohtii paljon kirjoittamista, mikä puhuttelee itseäni juuri nyt.

Kirjoittamisessa itsessään ei ole mitään hienoa, päinvastoin se on piinallista ja tuskastuttavaa, itsensä pakottamista sanomaan asioita, jotka muut ovat sanoneet paljon paremmin.

Tätähän se kirjoittaminen on. Ei voi kiistää.

Pajtim Statovci kirjoittaa myös unelmien täyttymisestä. Mitä sitten, kun unelmasta on tullut totta? Vieläkö elämässä on mieltä?

Minkä arvoinen voi olla esimerkiksi kirja, jos se julki tullessaan on kirjoittajansa pois antama unelma?

Pajtim Statovcin kirjoittamiseen liittyvät unelmat sen sijaan tosielämässä tuntuvat käyneen toteen, eikä vaikuta siltä, että motivaatio kirjoittamiseen olisi kadonnut. National Book Awardin finalistina on varmasti oikealla tiellä.

Édouard Louis kirjoittaa jo neljättä romaaniaan, joten hän on vakiinnuttanut Ei enää Eddyn ansiosta asemansa Ranskan kirjallisella kentällä. Esikoisromaanissa kuvattua valkoisen työväenluokan köyhyyttä eivät kaikki nielleet pureksimatta: luokkayhteiskunnassa osan oli vaikea tajuta, että Ranskassa edelleen elää Louisin perheen kaltaisia ihmisiä.

Jäämme odottamaan uusia kirjoja molemmilta.

Ei enää Eddystä on kirjoitettu myös esimerkisi Kirja vieköön -blogissa ja Maailman kirjat -blogissa. Bollasta puolestaan lisää  Kirsin kirjanurkassa ja kaimani Arjan Kulttuuri kukoistaa -blogissa.

*Bon chic bon genre (BCBG) on myös puhekielinen sanaleikki, josta löytyy rivompikin muunnelma (jota en toista tässä).

PS Kaikki lainaukset Bollasta.