Rachel Cusk: Siirtymä

Rachel Cusk: Siirtymä
Suom. Kaisa Kattelus
Schildts & Söderströms 2019

Jos kirjoittamisessa on jotakin samaa kuin keisarin uusissa vaatteissa, niin on kyllä kehnompiakin keinoja kätkeä oma alastomuutensa.

Rachel Cuskin trilogian kaksi ensimmäistä osaa, Ääriviivoja ja Siirtymä, on nyt suomennettu. Kirjailija vieraili muutama viikko sitten Helsinki Litissä ja haastattelu on katsottavissa toistaiseksi Yle Areenassa. Haastattelussa Cusk vertaa Brexitiä avioeroon: ”Brexit on kuin avioero, jossa May ja Corbyn eroavat ja englantilaiset ovat heidän lapsiaan, jotka joutuvat kuuntelemaan.” Avioerosta romaanissakin on kyse, ja uuteen elämänvaiheeseen siirtymisestä.

Romaanissa Cusk jatkaa jo Ääriviivoista tuttua kertojanäänen häivyttämistä: ääneen pääsevät muut henkilöhahmot. Lukija pääsee silti kertojaa lähelle: uusi remontoitava koti Lontoossa, entinen miesystävä, ilkeät naapurit ja puolalaiset remonttimiehet näyttävät Fayen uudessa elämäntilanteessa, eronneena ja kahden pienen pojan äitinä. Romaanin tapahtumahetkellä pojat ovat isänsä luona.

Kirjoittaminen on työlästä, mutta kertominen se vasta työlästä onkin:

Ja pälpätys, kertominen se vasta sotkuista olikin, sillä ottaessaan hallintaansa kielen, hän otti hallintaansa myös vihan ja häpeän, ja se oli raskasta, oli raskasta kääntää kokemus ympäri, synnyttää sotkusta koherentti kokonaisuus. Vasta kun hallitsi tarinaa sen sijaan että antoi sen hallita itseään, tiesi päässeensä voitolle omista kokemuksistaan.

Cuskin romaani, vaikka avioerosta ja siirtymistä kertookin, on kuitenkin erinomainen analyysi yksinäisyydestä. En muista lukeneeni mistään näin osuvaa kuvausta yksinäisyydestä ja sen suhteesta aikaan ja kerrontaan.

Fayen opiskelija Jane puhuu taiteilijasta nimeltä Marsden Hayden, johon hän samastuu. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä samastumisesta ja vaan siitä, miten taiteilijan työt Janen mielestä ovat kuin ajatuksia, hänen omia ajatuksiaan. Hayden oli löytänyt vilkkaasta sosiaalisesta elämästään huolimatta yhteenkuuluvuutta vain Nova Scotiasta, missä hän asui paikallisen perheen luona kesäisin.

Tarina yksinäisyydestä on paljon pitempi kuin tarina elämästä. – – Jos ei ole lapsia eikä kumppania, jos ei ole merkityksellistä  perhettä eikä kotia, yksi päivä voi kestää ikuisuuden: elämä ilman noita asioita on elämä ilman tarinaa, elämä jossa ei ole mitään – ei kerronnallisia nousuja, ei juonenkulkua, ei upottavaa inhimillistä draamaa – ei mitään lievittämässä ajan armottoman säntillistä kulkua. – – Yksinäisyys, Jane sanoi, on sitä ettei mikään tartu kiinni, mikään ei kukoista ympärillä – -.

Kuten elämässä yleensäkin, inhimilliset tunteet ovat universaaleja. Ihmisyys on samaa, oli ihminen yksin tai kaksin. Kokemus elämästä on kuitenkin ratkaisevasti toinen. Eronneen yksinäisyys on erilaista kuin kokonaan yksinäisen yksinäisyys.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s