Taina Latvala: Venetsialaiset

Taina Latvala: Venetsialaiset
Otava 2018
Kannen kuva: Rauha Mäkilä

Tämä on tarina kolmesta sisaresta.

Venetsialaiset on romaani kolmesta sisaresta, Elinasta, Iiriksestä ja Paulasta, jotka kokoontuvat isän rakentamalle pohjanmaalaiselle kesämökille hyvästemään kesän, ja samalla jotain keskinäisissä suhteissaan. Sisarusten isä on kuollut jo jonkin aikaa sitten, mutta hän elää vahvana tytärten mielissä. Mökillä muistot palaavat, niin mukavat kuin ikävätkin.

On pakko kirjoittaa Taina Latvalan romaanista juuri nyt, vaikken ole vielä päässyt alkua pidemmälle. En nimittäin pysty lukemaan tätä romaania kuin pienissä erissä, ja silti tekee mieli sanoa siitä jotain nyt, kun kerran on se viikonloppu, jota romaanissakin kuvataan: venetsialaiset.

Romaani tuo mieleen paljon muistoja. Myös minulla on kaksi vanhempaa sisarta. Myös me olemme luopuneet kesämökistämme tänä kesänä. Olemme hyvin eri-ikäisiä ja erilaisia, kuten romaaninkin naiset. Minun isäni elää vielä, toisin kuin romaanin tytärten isä. Meillä Etelä-Karjalassa ei vietetty venetsialaisia, mutta kesän viimeistä mökkiviikonloppua vietettiin kyllä aina elo-syyskuun vaihteessa, joskus harvoin jopa syyskuussa. Silloin ei vielä pantu mökkiä talviteloille, vaan uitiin ja saunottiin vielä kerran.

Viime kesinä kävimme mökillä yhä harvemmin, ja yhtä aikaa emme lähes koskaan. Minä en moneen vuoteen enää edes kesäisin.

Minun ja sisarteni venetsialaiset olivat tämän vuoden helatorstaina. Silloin emme vielä tienneet, että tästä tulisi hellekesä, joten ilahduimme, että saimme esitellä mökkiä ostajille, kun aurinko paistoi ja oli lämmin ja kesäinen päivä. Kaikki oli hyvin, oli täydellistä.

Myös isä oli mukana näytössä. Oli hienoa nähdä, että kesämökki sai arvoisensa uudet omistajat, jotka pitävät siitä hyvää huolta myös tulevaisuudessa. Jotka arvostavat isän työtä. Saunoimme ja uimme kolmen päivän ajan, ja sitten matkustimme kukin omiin elämiimme toisaalla. En ollut haikea. Mökki myytiin.

Taina Latvala tavoittaa täydellisesti Suomen loppukesään väistämättä kuuluvan haikeuden, iltojen pimenemisen ja kesän kypsymisen syksyksi.

Tšehovin Kolme sisarta on yksi lempinäytelmistäni. Venetsialaiset on selkeästi sen muunnelma. Pohjanmaalla on kenties erilaista varttua naiseksi kuin venäläisessä kuvernementtikaupungissa, mutta päähenkilöiden elämänkaipuu ja kysymys elämän tarkoituksesta ovat ikuisia. Elämä on aina toisaalla, kunnes vanhempien kuollessa tajuaa, että se onkin tässä.

“Voi rakkaat sisaret, ei meidän elämämme vielä ole päättynyt. Eläkäämme!” (Anton Tšehov, suom. Martti Anhava)

Jatkan lukemista. Hitaasti. Nautiskellen. Ja ensi kuussa menen katsomaan  Kolmea sisarta teatteriin. Taas kerran.

 

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s