Sally Salminen: Katrina

Sally Salminen: Katrina
Suom. Juha Hurme
Teos 2018 (alkuper. ilmestymisvuosi 1936)

Eikö hänellä ollut enää mitään määräämisvaltaa omaan elämäänsä? Hän istui tuntikausia tuolilla pienen ikkunan edessä ja pohdiskeli. Aurinko katosi ja iltarusko kalpeni. Taivas muuttui tummemmaksi. Häntä väsytti ja hän ymmärsi olevansa nälissään, mutta mitä väliä sillä nyt oli. Mitä hän tekisi? Palaisiko Pohjanmaalle isänsä luokse? Ei, hän ei ikinä palaisi tuhlaajatyttönä ja antaisi niiden nähdä nöyryytystään! Hänellä ei ollut valinnanvaraa: Oli mentävä Nordkvistille kitkemään naurismaa, oltava siellä heinäaika, ja mentävä Svenssonille puimaan. Hänen oli myytävä työvoimansa saadakseen leipää elannokseen, se oli hänen tulevaisuutensa.

Olen aivan mykistynyt lopetettuani juuri Sally Salmisen (1906–1976) vuonna 1936 julkaistun Katrinan lukemisen. Salmisen esikoisromaani on suomennettu ensimmäisen kerran heti ilmestymisensä jälkeen, mutta Juha Hurme on sen nyt suomentanut uudestaan. Hurmeen teko on suuri kulttuuriteko, sillä kuinka moni  muistaa lukeneensa tai kuulleensa Katrinasta tai ylipäätään Sally Salmisesta mitään kirjallisuudenhistorian luennoilla. En minä ainakaan. Miten tällainen aarre on voinut unohtua?

Unohdukseen on toki omat syynsä. Suomenruotsalaiset kirjallisuuspiirit vierastivat Salmisen realistista tapaa kuvata elämää. Myöhemmin Suomessa vakiintuivat klassikoiksi miehen näkökulman kautta kerrotut romaanit sitkeistä suomalaisista; oli Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogia (joka on yksi suosikeistani muuten myös), ja samoin jo aiemmin Linnan Tuntematon sotilas, jotka loivat pitkäksi aikaa sementoidun kuvan suomalaisesta sisusta. Mutta mitä muuta Salmisen romaanin päähenkilöllä, pohjalaisella Katrinalla, on kuin sisua? Katrinassa jos kenessä sisu realisoituu siten, että myös muut kuin sodankäyneet miehet voivat siihen samaistua.

Viljankorjuuaika alkoi heti heinänteon jälkeen. Ei mitään lepoa Katrinalle. Hänen oli mentävä pellolle särkevin käsivarsin painava viikate käsissään.

Katrina on sekä kehitysromaani että yhteiskunnallinen romaani. Siinä on ajankohtaisuutta, joka puhuttelee enemmän kuin monen nykyromaanin synkkä yksinpuhelu.

Nuori Katrina tekee virheen naidessaan saamattoman ahvenanmaalaisen merimiehen. Heti saavuttuaan uuteen kotiinsa hän tajuaa olleensa naiivi ja joutuneensa sellaiseen elämään, jota ei ollut itselleen kuvitellut.  Ylpeys ei kuitenkaan anna periksi palata takaisin kotikonnuille. Katrina joutuu hakemaan elantonsa pieninä palasina talollisilta, ja elättämään perhettään, mitä saamaton aviomies ei pysty tekemään.

Katrina tekee elämästään Torsössä kuitenkin arvokasta niukkuudesta huolimatta. Alussa Katrina tuntee olonsa ulkopuoliseksi saaristolaisten yhteisössä, mutta omalla elämällään hän hankkii paikan arvostettuna yhteisön jäsenenä. Katrinan tarina opettaa lukijalle sen, että kaikenlaisista lähtökohdista voi päätyä kaikenlaisiin elämäntilanteisiin. Kaikesta voi joko oppia ja kääntää vastamäet myötämäiksi tai katkeroitua. Menetykset elämässä vievät toisinaan Katrinaltakin elämänhalun ja polvilleen epätoivosta. Elämä on silti harvoin pelkkää menetystä ja luopumista; tulee myös onnen hetkiä, uusia alkuja. Vanha sukupolvi väistyy, mutta uusi nousee väistämättä ja tekee asiat toisin. Vanhenemisen tuskaa ei ole romaanissa kuitenkaan kaunisteltu.

Kiinnostavinta Salmisen romaanissa on se, miten rehellisesti se näyttää ihmisen eri elämänvaiheissaan, nuoruuden kukoistuksessa ja vanhuuden heikkoudessa. Romaani on tarkkanäköinen kuvaus ihmisistä omien murheidensa ja ilojensa kantajina. Romaanin henkilöhahmot ovat lihaa ja verta, eivät yksiulotteisia sivuhahmojenkaan osalta. Yhteisöllinen elämä näyttäytyy kenties saariston eristäytyneessä maailmassa tarkemmin kuin  kaupunkilaisessa miljöössä.

Ulkopuolisuus sävyttää Katrinan elämää omista lapsista ja yhteisön hyväksynnästä huolimatta. Kun hän vanhana käy tapaamassa Einarin, nyt merikapteeniksi edenneen poikansa perhettä Maarianhaminassa, hän lähtee sieltä kesken laivaan ja takaisin Torsön mökkiinsä, josta on kuin onkin tullut hänen oma kotinsa ja kotimaisemansa. Silti Katrinassakin elää nuoruuden kaipaus jonnekin, missä voisi olla vapaa tekemään mitä itse haluaa.

Hän tahtoisi vielä kerran kokea jotain uutta, odottaa jotain tuntematonta. Jospa hän saisi nousta laivaan ja purjehtia pois, pohjoiseen, kauas, kauas pohjoiseen ohi kaikkien saarien, avomerelle ja ylös Pohjanlahtea kotiseudulleen! Ei, hän ei tahtoisi jäädä ja elää siellä elämäänsä.

Voi miten paljon ajatuksia Katrina herättikään. On käsittämätöntä, miten hyvin romaani on kestänyt aikaa. Juha Hurmeen suomennos hengittää ja antaa tilaa tarinalle. Voin todellakin suositella Katrinan lukemista jokaiselle, niin miehelle kuin naiselle, niin kaupunkilaiselle kuin maalaiselle, niin nuorelle kuin vanhalle. Katrina kuuluu ehdottomasti suomalaisen kaunokirjallisuuden kaanoniin siinä missä Seitsemän veljestä tai Tuntematon sotilaskin. Kenties enemmänkin, sillä se on löydetty uudelleen unohduksen suosta ja osoittautunut klassikoksi. Turhaan ei Salmiselle ehdotettu Nobelin kirjallisuuspalkintoa kirjan ilmestyttyä.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s