Mikael Persbrandt & Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det

Mikael Persbrandt & Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det
Albert Bonniers Förlag 2017

Men mitt liv var inte som andra människors liv. Det innehöll de mest hårresande kontraster. Och följaktligen, samma kväll, några timmar efter rättegången stod jag på Cirkus scen och tog emot min andra Guldbagge för bästa manliga huvudroll i ”Mig äger ingen”. Egentligen hade jag inte tänkt vara med överhuvudtaget. Men till slut bestämde jag mig för att gå. Vad gjorde det för skillnad? Hela mitt liv var offentligt, allt jag gjorde ingick i dokusåpan om mig själv; jag hade inga frizoner. Jag valde stoltheten och stack dit med en gammal kompis [–]. ”Jag vill dela det här priset med alla beroende som lider ute i kylan…”

Muistaako kukaan (oma)elämäkertaa, jonka kannessa ei olisi kasvokuvaa? Minä en muista. Tässä sellainen kuitenkin on. Så som jag minns det on elämäkerta, joka myy pelkällä kohteen nimellä. Kasvokuva takakannessa on oikeastaan turha, mutta toki mukava lisä.

Minulla on ollut vuosikausia työpöydällä tämä kuva. En muista enää, mistä se on matkaani tarttunut. Vuosien varrella toisinaan tuli mieleen, kannattaako tätä pitää esillä, kun näyttelijä on tunnettu huumeidenkäytöstään ja arrogantista käytöksestään. En ole sitä kuitenkaan poiskaan heittänyt, ja hyvä niin. Nyt Persbrandt on kuivilla, ja arrogantti käytöskin oli huumeiden syytä. Minua kiehtoo Persbrandtissa tuo intensiivisyys ja läsnäolo. Katse muistuttaa minua olemaan läsnä ja katsomaan suoraan mitä tahansa asiaa elämässä.

Harvoin olen lukenut näin täydellistä elämäkertaa. Syy siihen on tietysti ensinnäkin Persbrandtin dramaturgian taju, toiseksi kirjailija Carl-Johan Vallgren, joka on pystynyt luomaan Persbrandtin kanssa käymistään keskusteluista ehjän taideteoksen ja kolmanneksi kohteen elämä, joka jo itsessään olisi useankin kirjan arvoinen.

Mikael Persbrandt on suomalaisille tunnetuin kenties Beck-tv-sarjan Gunvaldina. Mutta hän on myös balettitanssija, klassisen näyttämötaiteen tulkitsija, moottoriurheilun harrastaja, ihminen ja isä. Joku saattaa muistaa hänet Rederiet eli Varustamo-tv-sarjasta 1990-luvun alusta. Suurimman huomion elämäkerrassa saa kuitenkin ”den vita gudinnan” eli valkoinen kuningatar. Kyseessä on kokaiini, joka vei dekadenssin kuningasta – näin Persbrandt itse itsensä koki – kohti tuhoa.

Syy yhä syvenevään itsetuhoisuuteen ja huumeriippuvuuteen on kaksisuuntainen mielialahäiriö, jota ei kuitenkaan diagnosoida ajoissa ja joka melkein tuhoaa Persbrandtin elämän ja uran. Onneksi diagnoosi lopulta löytyy ja syy ongelmiin löytyy. Sitä ennen ehtii kuitenkin moni silta sortua ja ihmissuhde katketa. Persbrandt ajautuu rikoksiin ja sitä myötä paparazzien ja lööppien kestokasvoiksi. Kukaan ei osaa auttaa kärsivää, maanis-depressiivistä ja herkkää ihmistä, vähiten Persbrandt itse.

Kirja on rankka kuvaus siitä, miten huumeiden viihdekäyttö muuttuu helvetiksi. Huumebileiden hauskuus vaihtuu pelkäksi ahdistukseksi. Kuuluisalta ja komealta addiktilta ei seuraa puutu. Aina löytyy huumeita ja seuraa.

Vaikka elämäkerta sisältää niin paljon ikäviä asioita, on se silti myös dramaturgisesti kiinnostava teos. Persbrandtin elämää seurataan lapsuudesta tähän päivään, mutta koko ajan sen rinnalla kulkee Persbrandtin kertomana hänen kehityksensä näyttelijänä ja taiteilijana. Teatteriura kulkee voitosta voittoon, ja siinä sivussa lahjakas ja työteliäs näyttelijä esittää Gunvaldia vuosikausien ajan tv-sarjassa Beck ja tekee kymmenittäin enemmän tai vähemmän hyviä elokuvia. Koska kaksisuuntainen mielialahäiriö on luonteeltaan maanisen ja depressiivisen olon vaihtelua, Persbrandt pystyy tekemään työtä lähes koko ajan. Vain huumehelvetin loppuvaiheessa ramppikuume ja esitysten peruminen johtaa lähtöön Dramatenista. Hänelle ei tarjota sairauslomaa, vaan eroa ruotsalaisen näyttämötaiteen mekasta.

Kaiken kohun keskellä elää kuitenkin ujo, herkkä, taiteellisesti monilahjakas ihminen. Parantumisprosessiin kuuluu maalaaminen, ja tyypillistä on, että kaikki Persbrandtin ensimmäisen näyttelyt teokset myydään heti.

Persbrandt kertoo Vallgrenin kirjoittamana itseään ja kollegoitaan säälimättä eri roolien taustoista ja teatteri- ja elokuvamaailman kiemuroista. Osa näyttelijäkollegoista saa kiitoksia, osa ei. Mutta ei Persbrandt sääli itseäänkään vaan arvioi omia suorituksiaan ankarasti. Kirja on yritys muistaa, miten kaikki omasta mielestä meni. Siitä kirjan nimi Så som jag minns det.

Alun lainauksessa Persbrandt kertoo siitä, miten meni suoraan oikeussalista pokkaamaan toisen Guldbaggensa. Palkinnonjaon jälkeen näyttelijä käy nakkikioskilla ja mene nukkumaan. Se siitä glamourista. Tavallinen ihminen ei saa saman päivän aikana vastata teoistaan oikeussalissa ja ottaa vastaan vuoden parhaan miesnäyttelijän pystin. Mutta Persbrandtin elämä onkin kuin Eino Leinon runon Jumalien keinun kokijan:

Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kerta,
eivät ne häntä yhdessä kohden pidä,
he heittävät häntä
välillä taivaan ja maan –
siksi kuin järjen valon häneltä ne vievät.

Olen valtavan iloinen, että tämä hieno elämäkerta suomennetaan tuoreeltaan. Tammi julkaisee sen elokuussa. Suomalaisen laitoksen etukannessa on kasvokuva. Niin tunnettu Persbrandt ei Suomessa ole, että kirja myytäisiin pelkällä nimellä.

 

 

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s