Saara Turunen: Sivuhenkilö

Saara Turunen: Sivuhenkilö
Tammi 2018
Kansi: Timo Mänttäri

Mietin menneisyyttä. Lapsena minua seurasi usein tunne siitä, että halusin olla yksin, sillä se oli niin harvoin mahdollista. Perheemme oli iso, autommekin muistutti minibussia. Kotona oli aina melua, joku soitti pianoa epävireisesti, telkkari pauhasi ja sisarusteni kaverit olivat käymässä. [–] Eräänä päivänä muutin leikkimökkiin. Otin evääksi piimää ja kaurahiutaleita. Raahasin mukanani vanhan peiton ja sen saman vihreän patjan, joka minulla on edelleen. Makasin patjallani, kuuntelin puiden suhinaa, söin kaurahiutaleita ja olin tyytyväinen.

Saara Turusen Sivuhenkilö on romaani, joka iski kuin lyönti palleaan. Kerron kohta miksi.

Romaanin päähenkilö on juuri julkaissut esikoisromaaninsa, joka ei saa välitöntä vastakaikua kriitikoissa eikä lukijoissa, mikä puolestaan sysää päähenkilön identiteettikriisiin. Tunne erilaisuudesta on aina väijynyt mielen pohjalla, mutta nyt, seuratessaan ystäviensä ja sisarustensa pariutumista, lisääntymistä ja vakiintumista päähenkilön on käytävä tutkimaan omaa itseään. On hänelläkin ollut parisuhde: espanjalainen exä elää kuitenkin mieluummin omassa maassaan ja päähenkilö omassaan. Miksi omia valintoja pitää koko ajan perustella muille?

On päähenkilöllä ystäviäkin, tunnistettavia. Romaani ei peittele autofiktiivisyyttään: kertoja muistuttaa kirjailja Saara Turusta, jonka esikoisromaani Rakkaudenhirviö voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon 2015 ja jonka Turunen dramatisoi myöhemmin Q-teatterin näyttämölle nimellä Tavallisuuden aave. Ystävät muistuttavat Antti Holmaa ja Laura Birniä ja kirjallisuuskriitikko Antti Majanderia. Päähenkilö tapaa myös satunnaisesti kirjailijaystäväänsä, jolla on keinoja ymmärtää kirjailijan tuskaa.

Rakkaudenhirviö jäi minulta aikanaan kesken, mutta Tavallisuuden aave miellytti. Ehkä Rakkaudenhirviön käsittelemät teemat toimivat paremmin näyttämöllä. Visuaalisesti esitys oli ainakin pysäyttävä.

Sivuhenkilö oli matkalukemisenani tänä viikonloppuna. Aloitin eilen enkä olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni. Paluumatkalla luin kirjan loppuun, ja tuntui kuin sitä olisi pitänyt saada lisää, vaikka draaman kaari olikin täysi.

Hetken näen itseni ulkopuolelta. Mitä ihmettä oikein teen täällä? Miksi tulin paikalle? Halusin kai jakaa pojan kanssa kokemuksen, mutta istunkin nyt yksin kaukana muista. Jos joku ottaisi minusta valokuvan, kertoisi kuva kaiken pienoiskoossa. Perheet lapsineen, tuon esityksen ja minut yksin erilläni muista.

Toistuva kokemus ulkopuolisuudesta värittää päähenkilön kokemusta maailmasta. Hän tuntee itsensä sivuhenkilöksi tarinassa, jossa muut ovat päähenkilöitä.

Hän muistaa Martta-isotätinsä, joka eleli tyytyväisenä itsekseen, vaikka veljen vaimo pitikin häntä säälittävänä. Martan elämä näyttäytyi jo pienelle päähenkilölle hyvänä elämänä. Nyt päähenkilö asuu isänsä ostamassa keskusta-asunnossa vähin tavaroin. Pissankeltainen lapsuudenkodin patja ja muutama huonekalu riittävät. Päähenkilöllä ei ole tarvetta sisustaa eikä kahmia tavaroita. Riittää, että kotona saa olla rauhassa ja kirjoittaa.

Koulussa ryhmätyöt olivat rangaistus, yksin olisi ollut helpompi tehdä työt. Päähenkilö on nähnyt paljon vaivaa päästäkseen tilanteeseen, jossa nyt on. Saadakseen työskennellä yksin.

Kertojaa rasittaa taidemaailman ”väljähtyneisyys”, vanhakantaisuus ja kirjallisuuden miesvaltainen kaanon. Hänen kirjansa on nähty tytön kasvutarinana, ja päähenkilö kyseenalaistaa päätelmän. Hän on varma, että mieskirjailijan esikoiskirja olisi arvioitu eri kriteerein.

Ehkä naiskirjailijoita ei ole aina ollut yhtä paljon kuin miehiä, mutta vaikuttaa siltä, etteivät naiset pääse näille listoille vielä silloinkaan, kun heidän kirjoituksiaan on alettu julkaista. Päätän laatia oman listani ja julkaista sen tästä lähtien aina, kun mielipidettäni kysyttäisiin ja silloinkin, kun sitä ei kysyttäisi. En perustele valintojani millään tavalla, kirjaan ne vain ylös yhtä mielivaltaisesti kuin klassikoiden kaanon on tähänkin asti kirjoitettu.

Sivuhenkilö näyttää, että yksin eläminen ei ole välivaihe ennen pariutumista, lapsia ja perhe-elämää. Yksin eläminen on joillekin, ei toki kaikille, itse valittu elämäntapa. Se joka sen valitsee, arvostaa omaa valintaansa ja on päähenkilö omassa elämässään, vaikka muut suhtautuisivat itseen kuin parittomaan sukkaan. Taiteen tekeminen vaatii tilaa, ja päähenkilölle tärkeintä on saada kirjoittaa. Häpeä omasta elämästä alkaa haihtua.

Ahdistaa se tieto, että minuutti minuutilta kesä valuu ohi. Pitäisi nauttia. Pitäisi olla seurassa. Pitäisi mennä maaseudulle, uida ja saunoa.

Tähän samaistun vahvasti. Kevät ei ole minunkaan vuodenaikani. Kesässä ei ole mitään vikaa, mutta kevät on vain valoa ja konditionaaleja. Odotuksia, joihin ei millään jaksa vastata, koska valo väsyttää.

Sivuhenkilö on vaikuttava romaani, joka jättää jäljen ja avaa keskustelun siitä, miten kirjallisuutta arvotetaan.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s