Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat
Otava 2017
Kansi: Päivi Puustinen

Asetelmissa viipyili jotain hyvin runollista, vaatimatonsa ja nöyrää, jotain mikä sai ymmärtämään miksi itse oli siinä. Maalausten hiljaisuus pyysi kuuntelemaan, kallistamaan korvaansa ihoa vasten, kuin menneiden aikojen lääkäri kuulotorveaan. Ne tuntuivat kuiskaavan: tämän enempää emme ole, emmekä halua olla, ja juuri se tekee meistä eläviä.

Mistä maailmat alkavat on yksi versio teemaan taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta. Sodanjälkeiseen Helsinkiin sijoittuvassa romaanissa eletään yksinhuoltaperheen arkea. Perheen isä on kuollut sodassa. Nähtyään Vincent van Goghin leiskuvat auringonkukat Visa alkaa kiinnostua maalaamisesta ja väreistä. Hän alkaa jäljentää auringonkukkia yksin, ennen kuin pääsee Vapaan taidekoulun tunneille. Visan äiti osaa tukea riittävästi poikansa kiinnostusta ja poika löytää ensimmäinen muotokuvansa kohteen talonsa asukkaista. Romaanin kuluessa Visasta kehittyy taiteilija ja kuvataiteen opettaja silloiseen taidekorkeakouluun Ateneumiin.

Olin  t o d e l l a  skeptinen kirjan suhteen etukäteen. Se kiinnosti, mutta samalla pelkäsin, että romaani jää pinnalliseksi. Onneksi Mistä maailmat alkavat yllätti ja palkitsi eikä toistanut kliseisiä taiteilijakuvauksia, joita suomalaisissa romaaneissa riittää. Minusta Haahtela onnistuu hyvin taiteilijan työn yksinäisen luonteen, sisäisen vaatimuksen maalata ja taiteilijan ulkoisten paineiden kuvaamisessa. Minua kiehtoi kovasti myös Giorgio Morandi -yhteys, jonka tajusin vasta lukiessani. Opintomatkallaan Bolognassa Visa näkee Morandin asetelman ja jää sen taikapiiriin. Ennen paluutaan Suomeen Visa ehtii tavata Morandin tämän kotona hieman ennen kuin tämä kuolee.

Mikä Morandin maalauksissa oikeastaan kiehtoi? Erityistä melua niistä ei kuulunut, eikä mikään pistänyt muutenkaan silmään, ei liekehtinyt niin kuin van Goghin viljapellot liekehtivät. Maalausten tyynen pinnan alla tuntui piileskelevän jokin salaisuus ja katsojasta tuntui kuin niiden tekijä olisi ainoana vihkiytynyt tuohon salaisuuteen. Ne olivat aina ikään kuin. Ne liittyivät näkemiseen ja kykyyn nähdä toisella tavalla.

Matkustin viime syksynä Tukholmaan, Artipelag-museoon, pelkästään Morandin maalausten perässä, osittain myös Edmund de Waalin kirjan Jänis jolla on meripihkanväriset silmät innoittamana.

Matka ei sujunut kommelluksitta, joten aikaa museossa jäi vain tunnin verran. Yritin silti katsoa maalauksia niin, että olisin läsnä. Vähän kiire tuli kuitenkin, ja harmitti aivan vietävästi. Asetelmat olisivat vaatineet levollista oleskelua ja katsomista. Edmund de Waalin pelkistetyt keramiikkapurnukat eivät niin kovasti kiinnostaneet, joskin niiden näytteilleasettelu oli upea.

Artipelag on yksi hienoimmista paikoista Tukholmassa, kannattaa järjestää sinne asiaa, jos on Tukholmaan menossa. (Melkein teki mieli jättää vinkkaamatta Artipelagista, koska haluaisin pitää salaisuuden itselläni, jotta siellä olisi aina yhtä rauhallista ja ihanaa kuin aurinkoisena syyspäivänä.  Artipelagista tuskin koskaan tulee miljoonayleisön paikkaa heikohkojen kulkuyhteyksien takia. Koska olin näyttelyssä sen viimeisenä aukioloviikkona ja arkipäivänä, siellä oli tilaa ja hiljaisuutta, ei hälisevää yleisöä. Morandin työt vaativat hiljaisuutta tullakseen esiin.)

Haahtelan uusinta romaania voin suositella vilpittömästi kyynisemmällekin lukijalle. Romaani on hillitty, vanhanaikainen ja jäntevästi etenevä kehitysromaani, mutta modernismin ja taiteen syntyprosessin kuvauksena se menee syvemmälle ja herättää paljon ajatuksia. Romaani menee nimensä mukaisesti sinne, mistä maailmat alkavat. Romaania lukiessa ei tullut myötähäpeän tunnetta, niin kuin joskus tulee, kun lukee fiktiivisen taiteilijakuvauksen, josta näkee, että suhde taiteeseen on pinnallista ja taiteilija esitetään romanttisen taiteilijamyytin kautta.

Kotimaista modernismia edustavan kuvataiteilijan elämän ja taiteen kuvaus istuu Haahtelan kirjalliseen universumiin hyvin. Sodanjälkeinen Helsinki ja sen taidekenttä heräävät eloon. Olisikin vaikea kuvitella, että Haahtelan romaanin keskiössä olisi punktaide tai jokin muu tyylilaji, joka vaatisi tyystin erilaisen ilmaisunkin. Hillitty modernistinen romaani tämä Mistä maailmat alkavat. Ja tämä on kehu.

Elämä muuttaa ihmistä. Taiteilijankin on kuultava sisäisiä kutsujaan ja uskallettava lähteä uutta kohti, jotta ei jäisi toistamaan vanhaa ja tuttua.

Aika ajoin meistä kaikista irtautuu uusi ihminen, jota me salavihkaa valmistelemme matkaan. Se taittelee paitansa, pakkaa matkalaukkunsa, vetää remmit kireälle, ottaa takin naulasta ja sanoo meille hyvästit, sulkee oven perässään. Me katselemme ulos ikkunasta ja näemme sen kävelevän kadulla, katoavan kulman taakse. Mutta uusi ihminen ei ole lopullinen, vaan yhtenä päivänä se istuu samalla tavalla kuin me nyt, kuulee oven kolahduksen  ja kävelee ikkunan ääreen hyvästelemään sen joka vuorollaan lähtee.

Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat

  1. kosminenk sanoo:

    Tämä oli minullekin virkistävä lukukokemus ja pidin paljon kirjassa taiteilijuuden kuvauksesta ja suomalaisen taidehistorian kuvauksesta taidesuuntausten välivedossa. Lisäksi oli valoisa lukukokemus. En muista mitä olin juuri lukenut ennen tätä, mutta odotin jotenkin, että päähenkilölle käy huonosti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s