Maylis de Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät

Näyttökuva 2018-2-19 kello 21.42.13

Maylis de Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät
Suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen
Siltala 2016
Kansi: Anna Makkonen

Mitä nyt tehdään, Nikolai? Haudataan kuolleet ja paikkaillaan elävät.
Anton Tsehovin näytelmästä Platonov

Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät on juonivetoinen romaani elinsiirroista. Juonivetoinen siksi, että romaanissa seurataan yhden vuorokauden aikana miten kuolleen Simon-nuorukaisen sydän jatkaa sykkimistään keski-ikäisen Clairen ruumiissa. Kaikki tapahtuu yhden vuorokauden aikana, sillä elinsiirroissa aika on välttämätön suure. Toisen kuolema on toisen elämä, sillä ilman uutta sydäntä Claire menehtyy. Clairen veri- ja muut arvot osuvat yksiin Simonin arvojen kanssa, joten hän menee elinsiirtojonossa ensimmäiseksi.

Alun sitaatti on romaanin nimeksi pitkä, mutta melko osuva. Elinsiirtoprosessi on traagisista raameistaan huolimatta hyvin organisoitu prosessi, jossa lääkärit ja muut vastuulliset tekevät millintarkkaa työtä, jotta lupa elinsiirtoon kuolleen omaisilta saadaan ja siirrettävä elin vahingoittumattomana uuteen kehoon.

Romaani kuvaa hyvin sairaalan henkilökunnan pohdintoja ja ammattilaisuutta, mutta hyvin myös prosessiin tahtomattaan joutuvien omaisten taistelua, jossa on luovuttava toivosta ja toimittava, vaikka suru ei ole vielä edes ehtinyt alkaa, kun sokki tekee kaikesta kaaosta. De Kerangal onnistuu hyvin tunteiden realistisessa kuvaamisessa: ammattilaiset pystyvät toimimaan tehokkaasti, vaikka mielessä olisi edellisyön seksi porttikongissa tai jokin muu yksityiselämän asia. Elinsiirtokoordinaattori Thomaksen lauluharjoituksista lukija viedään yhtäkkiä Algeriin, jonne Thomas on saapunut hankkimaan itselleen tiklin, laulustaan kuuluisan mutta uhanalaisen lajin yhden yksilön.

Aterian jälkeen Hocine laskee häkit keramiikkalaattalattialle asetellen ne huolellisesti laattojen kuvioiden suuntaisesti. Linnut ovat pikkuruisia – kaksitoista-kolmetoista senttimetriä –ja pelkkää kurkkua, vatsa suhteettoman kokoinen, höyhenpuku mitäänsanomaton, tikkujalat ja jokaisella sama tuijottava katse. [Hocine] päästää suustaan jodlausta muistuttavan huudahduksen ja konsertti alkaa: linnut laulavat, ensin vuoron perään, sitten yhdessä – kaanonissa.

Tiklistä en tiennyt mitään ennen Donna Tarttin romaania, mutta nyt tiedän taas vähän enemmän. Onko tikli ja tiklin laulu ilmentämässä Simonin intohimoa merta ja lautailua kohtaan. Tiklikin laulaa ilmeisesti kuin henkensä hädässä.

Luin keväällä sairaalamaailmaan sijoittuvat Henry Marshin Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta sekä Paul Kalanithin Henkäys on ilmaa vain ja myöhemmin Tom Malmqvistin Joka hetki olemme yhä elossa, joka on dramaattinen kuvaus lähiomaisen surusta pidemmällä aikavälillä. Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät on (melo)dramaattinen ja hyvin ranskalainen (en osaa perustella tätä tarkemmin). Yhden päivän romaani etenee vääjäämättä eteenpäin, mutta de Kerangal luo hektiseen tarinaan hengähdystaukoja sairaalan henkilöiden takaumien avulla. De Kerangalin romaanista saa mielestäni totuudenmukaisen kuvan elämän hauraudesta ja sattumanvaraisuudesta.

Maylis de Kerangal (s. 1967) on minulle ennestään tuntematon kirjailija, mutta sitä enemmän iloitsen siitä, että taas on yksi ranskalainen nykyromaani saanut hienon suomennoksen. Ja tiedän nyt, että ihminen on virallisesti kuollut, kun aivotoiminta lakkaa, vaikka sydän vielä löisikin.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s