Paolo Cognetti: Kahdeksan vuorta

Paolo Cognetti: Kahdeksan vuorta
Suom. Lotta Toivanen
Bazar Kustannus Oy, 2017
Kansi Tuomo Parikka

Paljon sen jälkeen, kun olin lakannut kulkemasta polkuja isän perässä, olin oppinut häneltä, että joidenkin ihmisten elämässä on vuoria, joille ei voi palata. Että sellaisessa elämässä kuten minun ja hänen, ei voi palata vuorelle, joka on muiden vuorten keskellä, oman tarinamme alussa.

Tein kirjallisen matkan 70-luvun Milanoon ja sen takana häämöttäville vuorille, jotka kirkkaalla säällä saattoi erottaa paljain silmin miljoonakaupungin kaduilta.

Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta valittiin italialaisen Premio Strega -palkinnon saajaksi vuonna 2017. Palkinto on ansaittu.

Kirjan päähenkilö Pietro kasvaa Milanossa vuorille kaipaavan isänsä ja äitinsä kanssa. Kesäloman ajaksi perhe muuttaa vuosittain pieneen vuoristokylään, josta käsin isä patikoi vuorille, toisinaan Pietro pääsee mukaan, toisinaan poika jää uuden ystävänsä Brunon kanssa kylään.

Isälläni oli omaperäinen tapa kulkea vuoristossa. Ei järin pohdiskeleva, pelkkää jääräpäistä puskemista. Hän kiipesi voimiaan säästelemättä, kilpaili aina jonkun tai jonkin kanssa, ja jos polku tuntui pitkältä, hän oikaisi ylös rinnettä kaikkein jyrkimmästä kohdasta. Hänen kanssaan kiivetessä ei saanut seisahtua, ei valittaa nälkää, väsymystä eikä kylmää; kauniin laulun sai kyllä lurauttaa, erityisesti jos oltiin myrskyssä tai hernerokkasumussa. Ja kiljua kyllä sai alas hankea syöksyessä. [–] [Ä]iti istuskeli mieluummin niityllä, upotti jalkansa vuoristopuroon tai opetteli yrttien ja kukkien nimiä.

Poikien aikuistuessa heidän tiensä eroavat, mutta vuoret pysyvät. Toinen kiertää maailmaa, toinen vaeltaa lähivuoristossa ja jäätiköillä. Oman elämänsä vuorelle kumpikin kiipeää kykynsä mukaan, välillä suoraviivaisesti, useammin kuitenkin kompastellen polulla oleviin kiviin. Pietron isän kuoltua pojat – nyt miehiksi varttuneet – tapaavat uudelleen.

Italian-ikävään tämä kirja ei auttanut, pikemminkin pahensi sitä. Vuorilla en varmasti pärjäisi, mutta sinnekin tekisi mieli. Kahdeksan vuorta oli mieltä rauhoittava lukukokemus, hyvällä tapaa. On hienoa, että italialaista kaunokirjallisuutta saadaan suomeksi käännettynä.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s