Nathan Hill: Nix

Nathan Hill: Nix
Suom. Raimo Salminen
Gummerus 2017

Toisinaan ihmiset ovat niin vahvasti oman tarinansa lumoissa, etteivät näe rooliaan jonkun toisen tarinassa.

Nathan Hillin Nix kuuluu samaan käännöskirjojen bestseller-kategoriaan kuin muun muassa Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta (Tammi, 2014), Jonathan Franzenin Purity (Siltala, 2015) tai Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe (WSOY, 2015). Paljon ennakko-odotuksia, tehokas ennakkomarkkinointi, suuret teemat (esim. päähenkilön kehityskertomus tai sukusaagan aineksia), laajat historialliset ajankuvaukset ja suuri sivumäärä. (Kyseessä voi toki olla myös naisen kirjoittama bestseller, sattumalta nyt tuli mieleeni vain miesten bestsellereitä viime vuosilta.) Bestsellereiden yhteydessä esitetään toiveita myös usein ns. suuresta amerikkalaisesta romaanista. Joskus odotukset täyttyvät, joskus eivät. Monesti bestselleristä näkyy läpi laskelmoivuus jollain tasolla. Nixissä ei kuitenkaan laskelmoivuutta ollut.

Yhteistä bestsellereille on myös realistinen kerronta: mikään niissä ei ole liian vaikeasti sulatettavaa, niissä ei oteta riskejä, kokeilla uusia kerrontatekniikoita tai muita kommervenkkejä. Nixissäkään kokeiluja ei ole lukuunottamatta pelikirjamaisia siirtymiä romaanin yhdessä jaksossa. Mahdollisuus kääntyä takaisin ja valita toisin olisi ihanteellista, mutta ei toimi tosielämässä, ei oikein kirjassakaan. Siirtymät ovat luontevia kuitenkin siksi, että päähenkilö Samuel Andresen-Andersen ja toinen tärkeä henkilöhahmo ovat peliriippuvaisia ja heidän päätöksentekonsa muistuttaa pelistrategiaa.

Romaanissa on myös kekseliäästi siirretty tietokonepelien maailmaan liittyviä elementtejä muuhun kuvaukseen, kuten televisioankkuri Walter Cronkite -osuudessa. Peliriippuvaisten aivojen harmaan aineen määrä lisääntyy runsaan pelaamisen myötä. Walter Cronkiten raportit opiskelijamellakoista ajautuvat yhä enemmän harmaalle totuusvyöhykkeelle.

Norjalaisen kansanperinteen sisällyttäminen romaaniin on kiinnostavaa. Päähenkilön äitiä Fayea on lapsena peloteltu näkillä (nix), joka asuu kellarissa. (Näkki näyttää olevan ajankohtainen motiivi, koska Katja Kaukosen Lumikadun kertojassakin tuohon merelliseen mielikuvitusolentoon viitataan.

Nix kattaa noin 50 vuotta amerikkalaista historiaa, vuodet 1968–2011. Päähenkilön äiti Faye osallistuu vuoden 1968 opiskelijamielenosoituksiin Chigagossa, poika puolestaan entisen ihastuksensa pyynnöstä vuonna 2011 Occupy Wall Street -mielenosoituksiin New Yorkissa.

Samuelin äidin tarina, Fayen elämä, on “enojen” tarkoitushakuisesti selittämä, kun tämän maineen pilaa koulukaveri juonillaan. On vaikea olla ajattelematta sitä, miten naisen elämä monessa kulttuurissa pyritään yhä typistämään “enojen” mielen mukaiseksi ja naisen roolia julkisessa elämässä rajoitetaan.

Itsensä ymmärtäminen on koko elämän mittainen hanke. Tästä on kyse myös Samuelin etsinnässä. Jotta voisi ymmärtää itseään Samuelin on ensin ymmärrettävä äitinsä  ratkaisujen taustaa. Jos näkee vain itsensä, kokonaiskuva hämärtyy. Jotta voisi ymmärtää elämää, on nähtävä kokonaisuus. Noustava taivaalle ja nähtävä metsä puilta.

On aina vaikeampaa ymmärtää kuin vain vihata. Mutta ymmärtäminen laajentaa elämäämme. Sen ansiosta tunnemme olevamme vähemmän yksinäisiä.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s