Peter Sandström: Laudatur

Peter Sandström: Laudatur
Käsikirjoituksesta suomentanut Outi Menna
Schildts & Söderströms 2016
Kansi Anders Carpelan

Yhtenä syyskuisena iltana ajattelin isää ja sitä, että hän oli varmaan kaikesta huolimatta rakastanut äitiä. Hän oli tietenkin kuollut jo aikoja sitten, mutta kuulin yhä hänen äänensä ja naurunsa.

Olen viime aikoina lukenut monia romaaneja, joissa päähenkilön vanhempien elämästä paljastuu uusia asioita. Useimmille meistä vanhemmat ovat ensin vain vanhempia, mutta vähitellen opimme näkemään äidit ja isät myös ihmisinä, joilla on ollut elämä ennen vanhemmuutta.

Laudatur on romaani, jossa päähenkilö Peteriä seurataan kahdessa eri aikatasossa, vuonna 1988 ja 2014. Kuten odottaa saattaa, vuonna 1988 keskitytään vanhempien elämään niin kuin Peter sen silloin havaitsee; vuosi 2014 nähdään Peterin keski-ikäinen elämänkaari kaiken aiemman valossa.

Romaani palkitsee lukijansa, mutta alku on hieman junnaava. Yhtäkkiä kuin tyhjästä tuli kuitenkin tämä:

Kesällä tuhatyhdeksänsataakahdeksankymmentäkahdeksan olin nähnyt äidin lyövän isääni kuokalla. Mutta hänellä oli suuri sydän.

Mitä ihmettä? Oli pakko jatkaa. Vuonna 2014 Peter on taas kotikaupungissaan, ja matkalla  eläkkeellä olevan professori Tulijärven luokse. Tuo matka katkeaa joka toisen luvun takautumiin, jotka ovat kiinnostavinta antia.

Takaumissa ollaan elokuussa 1988, jolloin Peterin vanhemmilla on aviokriisi meneillään. Vanhemmista tulee ihmisiä toiveineen, pelkoineen, turhaumineen. Peter joutuu isänsä kuskiksi, kun tämä lähtee etsimään rakastettuaan Ragnheiduria vaimon menetettyä malttinsa ja iskettyä miestään kuokalla. Aika teatraalista, mutta niinhän elämä toisinaan on.

Voi olla hyvä muistaa, että tämä tapahtui aikana, jolloin miltei kaiken oletettiin jatkuvan entiseen malliin. Valtioita ja kaupunkeja johtivat vanhat miehet; oli itä ja länsi, eivätkä ne koskaan yhtyisi, tämä ajatus antoi turvaa, koska oli helppo tietää mitä mieltä piti olla, ja oli helppo protestoida nuorekkaasti milloin mitäkin vastaan, koska tiesi etteivät mielenosoitukset olleet muuta kuin hetkellistä hupia, suunnilleen yhtä vaaratonta kuin paintball tai lautapelien pelaaminen kännissä, ne eivät heilauttaisi elämämme perustaa suuntaan eivätkä toiseen [–].

Romaanin nykypäivässä Peter on siis matkalla Tulijärven luokse. Hänen lapsensa ovat jo omillaan, ja vaimo Seepra on raskaana – viisissäkymmenissä.  Lapsia ei juuri näy, ja vaimokin viettää aikaansa muualla. Mitä tässä välissä on tapahtunut?

Sanotaan, että ihmisen temperamentti ei muutu vanhanakaan, vaan luonteenpiirteet jopa korostuvat. Viisaus ei aina käy käsi kädessä fyysisen iän kanssa. Oman menneisyyden kanssa sinuiksi tuleminen lienee kuitenkin viisautta. Tästä Laudaturissa nähdäkseni on kysymys.

Laudaturissa elämää tarkastellaan absurdien aurinkolasien läpi. Aivan kuin kertoja kehottaisi lukijaa nauramaan silloinkin, kun elämä näyttää surullisimmat kasvonsa.

Romaanin murre on suomennoksessa aidon kuuloista pohjalaismurretta. Suomennoksen murreasiantuntijana on toiminut Jorma Malinen.

 

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s