Ian McEwan: Pähkinänkuori

Ian McEwan: Pähkinänkuori
Suom. Juhani Lindholm
Otava 2017

Jumaliste, vaikka minut suljettaisiin pähkinänkuoreen,
minä pitäisin itseäni äärettömän valtakunnan kuninkaana,
ellen näkisi pahoja unia.
William Shakespeare, Hamlet (suom. Matti Rossi)

Vanha kunnon tragedia. Sellaisen on Ian McEwan tällä kertaa kirjoittanut romaaniksi. Pähkinänsydämen pohjatekstinä on ei yhtään vähempää kuin Shakespearen Hamlet (eikä siis Macbeth, vaikka jostain syystä se mielikuva minulla oli etukäteen.)

McEwan ei säästele lukijoitaan tälläkään kertaa. Vaikka lukija haluaisi ulkoistaa kaiken pahan Trumpiin, on pakko kuitenkin myöntää: meissä kaikissa on siemen hyvään ja pahaan. Lopulta on kyse rehellisyydestä. Pahimmin itselleen valehtelevat intellektuelleiksi itseään kutsuvat. Amerikassa yliopisto-opiskelijoiden maailmankuvaa halutaan jo suojella liian ikäviltä totuuksilta.

Loukkaantuneena olen armoitetussa tilassa. Jos epämukavia mielipiteitä leijailee lähistölläni kuin langenneita enkeleitä tai džinnejä (mailin päässä on jo liian lähellä), tarvitsen kampukselle varta vasten rakennetun turvahuoneen jossa on muovailuvahaa ja nonstoppina pyörivää videokuvaa kisailevista koiranpennuista. Oi intellektuellien elämää! Saatan tarvita ennakkovaroituksen, jos minua järkyttävää kirjallisuutta tai ajatuksia esiintyy liian lähellä uhkaamassa koko olemassaoloani, hönkimässä epäterveellisesti kasvoilleni ja aivoihini kuin läähättävät koirat. 

Kirottuja ovat myös tunteiden ylivalta sekä herkkänahkaisuus, joista kertojaksi valikoitunut syntymätön poikalapsi puhuu itselleen äitinsä kohdussa.

Tunnen, siis olen. Köyhät painukoot kerjuulle ja ilmastonmuutos kärventyköön helvetin lieskoissa. Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus hukkukoon musteeseen. Minusta tulee tunteiden aktivisti, äänekäs mielenosoittaja joka kyynelin ja huokauksin taistelee muuttaakseen ympäröivät instituutiot herkälle minuudelleni sopiviksi.

Päähenkilöitä ovat raskaana oleva Trudy, hänen miehensä John Cairncross ja tämän veli, Claude. Kertojaksi McEwan on siis valinnut Trudyn kohdussa olevan syntymättömän sikiön. Miksi ihmeessä? Eihän sikiötä kukaan kuuntele. Ei niin, ja juuri siksi kertojan valinta on tehokas keino. Järjen ääni on vähissä tässä maailmassa.

Tragedia* on näytelmä, jossa ei käy hyvin. Hamlet on sellainen, ja niin on myös Pähkinänsydän, vaikka onkin romaani. Tapahtumat etenevät vääjäämättömään loppuunsa ilman toivoa paremmasta.

Pähkinänsydän on upea dekkarigenren edustaja. Se kumartaa sekä Shakespearen että murhamysteerien suuntaan, mutta tekee sen tietoisena siitä, että pelkkä nykylukija enemmän. Päähenkilöiden toimintaa on avattava psykologisesti. Loppuratkaisua tärkeämpää onkin päähenkilöiden sisäisen elämän kuvaus: miten kaksi ihmistä ajautuu intohimonsa ohjaamina murhaan asti. Pähkinänsydän onkin romaani syyllisyydestä ja siitä, miten helppo on uskotella olevansa viaton. Trudyn ajatuskulku on analogia ihmiskunnalle, joka ummistaa silmänsä ilmastonmuutokselta ja siltä, että kohta kaikki on vaarassa romahtaa. Jokainen ajattelee vain itseään, tässä ja nyt. Mitä tulevista sukupolvista!

Juuri maailman kaaokseen syntynyt sikiö näkee tulevaisuutensa äitinsä kasvoissa.

Ja sitten ajattelen meidän vankiselliämme – toivotaan että se ei ole liian pieni – ja sen raskaan oven takana kuluneita portaita, jotka johtavat ylöspäin: ensin suru, sitten oikeus, sitten merkitys. Loppu on kaaosta.

*Tragedia näytelmä jossa traagisuus on vallitsevana aineksena, murhenäytelmä. Antiikin tragediat.
Kuv. murheellinen tapahtuma t. tapaussarja. Perhetragedia
(Kielitoimiston sanakirja)
Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s