Tänään oli harvinainen päivä. Pääsin osallistumaan bloggaritreffeille M.O.W:hin, jossa Satu Rämö ja Hanne Valtari keskustelivat kiinnostavien vieraiden kanssa uuden kirjansa Unelmahommissa (WSOY, 2017) herättämistä ajatuksista.
Osallistun harvoin kirjanjulkistuksiin tai bloggaritreffeille. Päivätyön takia en ehdi päiväsaikaan tällaisiin tapahtumiin. Nyt olen sairauslomalla, koska teloin jalkani, joten tsemppasin itseni paikalle, kun kerran oli lähistöllä. Miljöönä oli symppis työpisteyhteisö Mothership of Work Helsingin Pikku-Roballa.
Oli mukava tutustua uusiin ihmisiin, mutta vielä kiinnostavampaa oli kuulla omien unelmatyön löytämisestä Warrior Coffeen perustajalta Riku Uskilta, hyvinvointivalmentaja ja yrittäjä Maaretta Tukiaiselta sekä juontaja ja toimittaja Laura Frimanilta. Satu Rämö on kirjoittanut muun muassa kehutun Islantilainen voittaa aina -kirjan. Hanne Valtari kirjoittaa Lähiömutsi-blogia.
Kirjan luen aivan pikimmiten, mutta jo keskustelusta jäi mieleen käsite ”template-elämä”, josta puhui Riku Uski. Kyse on siitä, että usein kuvittelemme, miten meidän pitää elää, jotta täytämme normin ja muiden ihmisten (tai omat) ennakko-odotukset. Template-elämä on ulkoapäin ohjautuvaa, ja parempi olisi elää ihan omanlaistaan elämää, mitä se nyt sitten kenellekin tarkoittaa.
Kuulimme myös niistä asioista, joihin jokainen yrittäjä törmää: vastoinkäymisistä ja omalla epämukavuusalueella toimimisesta (joskus sitäkin on pakko tehdä, vaikka olisikin unelmahommissa). Jos ei opi johtamaan omaa työtään, voi ajautua pikku burniksiin (lue: burnoutiin). Varsinkin sellaiset yrittäjät, jotka ovat kiinnostuneita monista asioista, ajautuvat helposti sähläämiseen ja fokus katoaa. Itsensä tunteminen on kaiken avain: on hyvä tietää, onko asioiden ylläpitäjä vai haluaako löytää koko ajan jotain uutta. Molemmat ovat yhtä arvokkaita, mutta on tärkeä tunnistaa omat toiveensa.
Innostavia ajatuksia kenelle tahansa, koska työ on muutoksessa. On hyvä miettiä, mitä haluaa, ja voisiko omista kiinnostuksenkohteistaan tehdä itselleen ansiotyön. Kaikki panelistit korostivat myös sitä, että mitä mitättömimmiltäkin tuntuvat kesätyöt voivat antaa arvokasta työkokemusta, jota voi hyödyntää yrittäjänä.
Paikalla oman yrityksensä tuotteita tarjosivat muun muassa Warrior Coffee, Kyrö Distillery ja Flow Cosmetics.
Sairauslomalla aika käy pitkäksi, joten poikkesin kirjakaupassa hakemassa lukemista. Alimpana kuvassa on Zadie Smithin Swing Time, jota luen parhaillaan ja siitä myöhemmin tässä blogissa. Lukupinossa ovat myös Ian McEwanin Pähkinänkuori, J. Ryan Stradalin Keskilännen keittiöt ja Sarah Watersin Parempaa väkeä.
Vastaa