Riitta Jalonen: Kirkkaus

nayttokuva-2016-12-28-kello-17-54-56

Riitta Jalonen: Kirkkaus
Tammi 2016
Kansi: Emmi Kyytsönen

Annan katseen kiertää pienessä huoneessani ja ajattelen, että sekin on odottanut  minua niin kuin jokainen vuosi odottaa. Ne ovat paikoillaan ja ottavat minut vastaan, kun kuljen niiden luo ja niiden lävitse kohti seuraavaa vuotta. Iät ovat sisälleni valmiiksi rakennettuja huoneita, joihin täytyy mennä halusi tai ei, tietämättä ja varmistamatta onko niissä tarpeeksi hengitysilmaa, valoa ja tilaa olla olemassa.

Vuoden viimeinen blogikirjoitukseni syntyy ilosta ja ihastuksesta. Riitta Jalosen Kirkkaus on kirkas ja selkeä romaani, täynnä toivoa mutta silti haavoilla merkitty.

Janet Frame -nimiseen kirjailijaan tutustuin ensimmäisen kerran Jane Campionin elokuvassa An Angel at My Table (1990). En muista enää, missä sen näin ja onko se nähty televisiossa. Vaikutuksen sen joka tapauksessa teki.

Riitta Jalonen on kirjailijana kiinnostanut jo kauan, mutta en ole silti lukenut muistaakseni mitään hänen tuotannostaan. Odotin Kirkkautta koko syksyn. Säästin sen lopulta joululomaksi, koska aavistelin, että romaani on luettava rauhassa ja nautiskellen. En ollut väärässä.

Jo Janet Framen elämä itsessään on niin tuskallisen kiehtova, että pelkästään hänen elämänvaiheidensa seuraaminen aiheuttaa kiitollisuutta siitä, että nykyään sairauksia diagnosoidaan eri tavoin ja ihmisen terveys ei ole vain joko tai vaan se voi olla kuin veteen piirretty viiva. Toisaalta romaanin lukeminen surettaa, sillä vieläkin yhteiskunta jättää henkisiltä voimavaroiltaan heikoimmat heitteille.

Mutta voimakkaimpana minusta uhkui häpeän haju, se roikkui viittana ympärilläni. Viitan alla kuljetin kaikkien potilastovereideni tuskaa, itkua, parkua ja huutoa. Olin päättänyt, että lähtiessäni vien sitä mukanani ulkomaailmaan niin paljon kuin pystyn, sirottelen mereen ja vuorille ja kaupunkien kaduille niin että ihmiset joiden jalkojen alla tuska talloutuu, eivät voi olla huomaamatta sitä. Häpeällä on aina kotipesä ja minulla oli niitä monta.

Sisälleni oli sairaalavuosien aikana syntynyt liuta ihmisiä. Olin varma, että kirjoittaisin vielä heistä. He ovat kotini.

Romaanina Kirkkaus on taidokas ja hienovaraisesti kirjoitettu. Loppusanoissa Riitta Jalonen kertoo saaneensa Michael Kingin kirjoittamasta Framen elämäkerrasta rungon romaaniinsa, jossa matkataan Framen lapsuudesta Euroopan vuosiin ja paluuseen takaisin Uuteen-Seelantiin. Kaikki kirjan kohtaukset ovat kuitenkin fiktiota ja subjektiivista omistautumista Framen maailmaan. Lukijakin aistii uskollisuuden Framen omalle tarinalle ja kielelle. Jalonen kertoo romaanin olevan myös kirjan kirjoittamisesta, oman käsialan tunnistamisesta. Romaanin kirjoittaminen vei myös oman aikansa, monta kirjaa oli kirjoitettava ennen tätä.

Taisteltuaan vapaaksi sairausmäärittelyistä Frame jatkaa kirjoittamista ja julkaisee monia teoksia. Teoksissaan hän menee maailmaan jota pelkää, mutta jota ilman hän ei voisi kirjoittaa. Lähtiessään taas kerran omasta aloitteestaan mielisairaalaan hän sanoo:

Mutta minulta ei saa ottaa pois omaa maailmaa vaikka pelkään olla siellä.

Mietin romaanin nimeä pitkään. Miksi Kirkkaus? Ehkä juuri sen takia, että kirkkaus on mahdollista vain pimeyden vastakohtana. Palattuaan toistuvasti oman elämänsä pimeyteen Janet Frame pystyy kirkkaasti kertomaan siellä olevasta pimeydestä. Päähenkilö ymmärtää, että hänen on mentävä sinne, että on arvokasta, että se maailma on  ja elää hänessä. Frame ei halua että se otetaan pois häneltä.

Tämä ei tarkoita kärsimyksen ihannointia vaan sitä, että kirjailijan on uskallettava kirjoittaa siitä mistä on pakko kirjoittaa. On uskallettava käydä niin pimeään kuin valoisaan, sekavaan kuin järjestettyyn elämään, maailmaan, joka on mieletön. Kaikesta on voitava kirjoittaa, vaikka se vaatisi kirjailijalta palaamista vaikeisiinkin vaiheisiin.

Kun kävelen kohti kotia, askeleeni on kevyt ja ajatukset järjestyksessä. Iloitsen, että pöydällä odottaa kasa liuskoja, jotka ovat täyttyneet sanoista. Sanoilla on kyky toimittaa kahta asiaa samanaikaisesti: pelkällä läsnäolollaan ne hoitavat mutta ne myös poimivat tuskan esille elettäväksi uudelleen. Uusintakierroksella, sanojen suojassa, on mahdollisuus pitää oma elämä turvassa, ilman että kuoleman käsi pääsee koskettamaan sitä.

Minä hymyilen. On kevät, melkein kesä. On voimaa.

Ylen Aamun kirja -ohjelmassa lisää Jalosen ajatuksia kirjastaan. Seppo Puttonen haastattelee. Ohjelma on nähtävissä Areenassa toistaiseksi.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Riitta Jalonen: Kirkkaus

  1. Paluuviite: Blogistania äänestää vuoden 2016 parhaista kirjoista | Yökyöpeli hapankorppu lukee

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s