Johannes Ekholm: Rakkaus niinku

nayttokuva-2016-12-24-kello-20-37-36

Johannes Ekholm: Rakkaus niinku
Otava 2016
Kansi: GRMMXI

***

Vielä ehtii blogata ennen vuoden vaihtumista. Tämä on toiseksi viimeinen bloggaukseni vuonna 2016, luulen. Haluan vielä lukea Riitta Jalosen Kirkkauden tämän vuoden puolella ja kirjoittaa siitä. Mutta nyt asiaan ja Johannes Ekholmin esikoisromaaniin Rakkaus niinku.

***

JOONA
mul on sama
tosi vaikee strukturoida päivää
koska tuntuu toisaalta et aina on töissä
mut tavallaa ei koskaan, koska
#prokrastinaatio365

Johannes Ekholmin Rakkaus niinku kilpaili Hanna Weseniuksen Alma!:n kanssa Helsingin Sanomien vuoden esikoiskirjapalkinnosta. Luettuani molemmat (Alma!:sta en ole blogannut erikseen, mutta jos vielä ehdin, teen sen) ymmärrän HS:n raadin vaikeutta valita vain toinen voittajaksi. Molemmat romaanit ovat raikkaita ja esikoisromaaniksi harvinaisen valmiita romaaneja. Ihan vanha lukija ilahtuu! Vaikka molemmissa olisikin esikoisromaanille tyypillistä kirjailijan omien kokemusten siilautumista romaanin osaksi, ovat kummatkin etäännyttäneet henkilökohtaiset traumat (jos niitä on) onnistuneesti ja panneet fiktion keinot töihin.

Alma!:ssa pidin sen visuaalisuudesta, ja siitä, että romaanissa ei paasattu vaan näytettiin lukijalle niitä maailmoja, joissa naiset elävät. Ekholmin romaanissa paasataan kyllä sitäkin enemmän – enimmäkseen Joona hoitaa paasaamisen –, mutta päähenkilömme saarnat eivät kosketa niiden kuulijoita. Lukijaakin pitkästyy välillä nuoren päähenkilön itseriittoisiin yksinpuheluihin.

Joona asuu isänsä ja tämän uuden vaimon luona Kirkkonummella, kun on lähtenyt työpaikastaan ja on työtön ja rahaton. Hän syyttää kirjailija-isäänsä siitä, että tämä on käyttänyt knausgårdiaanisessa kirjaprojektissaan läheisiä oman kasvunsa välineinä. Joonalta jää kuitenkin huomaamatta että hän tekee samaa omien ystäviensä kanssa ja chatissa. Onneksi anonyymi SAD91RL väsyy toimimaan Joonan terapeuttina.

SAD91RL
okei
hmm
tuleekohan tää aina olemaan näin
että mä yritän jeesaa sua sun jutuissa
mut aina kun mä alan puhuu mun omist ongelmista
sä feidaat
koska jotain muuta tärkeempää

JOONA
sori
mä oon tosi pahoillani
jos sust tuntuu tolta
en mä oo tajunnu
että sä koet sen noin

SAD91RL
tuntuu vaan välil et paat mut sellasee rooliin
missä mä joudun tukee sua jossain sun ”parantumisprosessissa”
että mä auttaisin sua pääsemään siit prosessista irti.
ja tietysti mä oon vastuussa siitä, että oon suostunut.
mut
tuntuu että sä uskot että mä olisin tietynlainen
ja oot kiintynyt siihen kuvaan minkä sä oot kehittäny musta
siskona/äitinä/hoitajana tms
enkä mä oo myöskään heti
rikkonu sitä harhaa/transferenssia

Miten usein lahjakas nainen onkin tunnettu vain lahjakkaiden miesten muusana? Alma!:han kertoo myös itsenäiseksi taiteilijaksi ryhtyneestä Alma Mahlerista, jonka ura ei päässyt vauhtiin säveltäjä-miehen eläessä.

Joona joutuu miettimään ja toteaa, että SAD91RLin sanoissa on totuuden siemen. Toinen fiksu nainen, Caritas (Caritas on muuten latinaa ja tarkoittaa rakkautta tai kiltteyttä), panee Joonan myös koville ja vaatii tätä lopettamaan oman napansa ympärillä pyörimisen ja siirtymään fiktion kirjoittamiseen.

Ekholmin romaanissa päähenkilö saa kustantajalta tarjouksen kustannussopimuksen kirjoittamiseen samoin kuin Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsin bloggaajakin. Enää ei tarvitse olla valmista käsikirjoitusta saati näytettä siitä, kunhan on riittävän näkyvä mediapersoona. Kustantajat näyttävät näissä romaaneissa metsästävän tyyppiä eivätkä niinkään romaania. Romaani saadaan myydyksi, jos kirjoittaja on myyvä. Mitenköhän paljon tässä on todellisuuspohjaa? Kirjojen myynti on kovaa työtä, ja erityisen kovaa se on nykyään. Ymmärtäähän sen, jos mennään tyyppi edellä, mutta olisi suotavaa, että kirjakin olisi luettava. Ehkä syynä on myös se, että nykytyypit eivät saa mitään aikaan ilman deadlineja! (No eivät ne rehellisyyden nimissä saaneet ennenkään, jos kirjallisuushistoriaan on uskominen.)

Joonan isälle on kova paikka, että pojalle ehdotetaan yhteistyötä ilman yhtään valmista riviä. Isä on vanhan koulukunnan kirjailija, pitää itseään Knausgårdin kaltaisena autofiktion mestarina. Kaksi kirjallista kulttuuria kohtaa: isän työntekoa arvostava ja pojan työntekoa orjuuttavana pitävä. Mitä sen on väliä, jos kirjailijuus kapenee muiden puheiden tallentamiseksi ja niiden litteroinniksi kirjaimiksi, sanoiksi, lauseiksi, virkkeiksi, kenties luvuiksi, lopulta romaaniksi?

JOONA: Mä tajusin just jotain tosi oleellista. Saanks mä yrittää selittää? Tää on mulle ihan super iso asia, liittyen mun kirjaan… Kun mä kuuntelin sua ja samalla katoin, miten tää sekuntikello juoksee ja kaikki tää mitä täs huonees tapahtuu tallentuu äänitiedostoks, mulle jotenkin valkeni mistä täs kaikessa on kyse. Siis tää olis niinku ”kirja ilman kirjoittajaa”. Että ”kirjailijan” sijaan mä olisin vaan niinku tuottaja. En sisällöntuottaja, sisällöntuotanto on joukkoistettu, asioita tapahtuu koko ajan. Mut keskiössä on tää puhelin, joka nauhottaa kaiken mitä ympärillä tapahtuu. Niinku se tekee muutenkin.

Ekholmin romaanin nimi mietityttää. Rakkaus niinku, mitä se tahtoo sanoa? Että rakkaus voittaa? Ehkä se voittaakin!

Kirjan syntyprosessista ja teoksen fiktiivisyydestä lisää Laura Hautsalon ja Ekholmin nettikeskustelussa. (Todellisuutta, niinku. Käkriäinen 3/2016).

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s