Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa
Teos 2016
Kansi: Jussi Karjalainen

Ilta oli valoisa, herrasväki oli siirtynyt rantataloon nauttimaan konjakkia ja sikareita. Jo sodan aikana oli levinnyt tapa, etteivät herrat enää vetäytyneet eri huoneeseen polttelemaan. Nykyään naisetkin saattoivat juoda konjakkia, jotkut polttivatkin, mutta ei sentään sikareita.

Jos Leena Parkkisen romaania Säädyllinen ainesosa pitäisi luonnehtia muutamalla adjektiivilla, käyttäisin sanoja elegantti, eroottinen, sivistynyt, feministinenkin. Todella jäntevän ja sujuvan romaanin aineosia ovat päähenkilöiden, Saaran ja salaperäisen Elisabethin välinen eroottinen jännite, lähihistorian kirjallisen maailman kuvaus, Helsinki, Pariisi, Tukholma, vakoilu ja kulinarismi.

Saara elää Suomessa aikana, jolloin naisten sosiaaliseen elämään liittyvä vapaus vähitellen lisääntyi, mutta jolloin edelleen homoseksuaalisuutta pidettiin perversiona ja sairautena, ja jota piti piilotella muilta. Sodanjälkeinen Helsinki, ja sen porvarillinen Töölö, ovat kuin yksi roolihenkilö tässä nautittavassa romaanissa.

Rosalundin kustantamo muistuttaa minua Bulevardista ja Vanhasta kirkkopuistosta (eli Ruttopuistosta), niistä kortteleista, joissa aloitin oman työurani kauan sitten. Rosalundin kustantamo on mielikuvituksen tuotetta, mutta paljon tuttua löysin kustantamosta ja menneestä maailmasta.

Saara odotti Elisabethin kohtaamista. Ei pelkästään tämänpäiväisen jännityksen takia ja uteliaisuuden vuoksi. Hän ajatteli Elisabethia lakkaamatta.

Romaani alkaa kutsuilla, jotka pidetään kustantamon kesäpaikassa Porvoon lähellä vuonna 1941. Vieraaksi odotetaan salaperäistä Herr Jungeria. Vuodesta 1941 siirrytään junaan ja vuoteen 1956. Saara, tämän mies Juhani ja poika Elias ovat junassa ja muuttamassa Töölöön. Heidän asuntonsa yläpuolella kerrostalossa asuu salaperäinen Elisabeth, jonka kutsuilla Saara alkaa käydä, kuten monet muutkin, Saaraa boheemimmat henkilöt.

Kirjassa vuorottelevat kirjeet ja ajassa siirrytään edestakaisin. Ollaan sota-ajassa, Elisabethin ja Saaran aiemmassa elämässä, romaanin nykyhetkessä. Tämä kaikki luo romaaniin sekä aika- että merkitystasoja, jotka on huolella kuvattu ja kerrottu. Yksityiskohtiin on paneuduttu. Vakoilijoillakin on runoilijoiden nimet.

Enempää en halua kirjoittaa, sillä tämä kirja ei salli juoni- eikä muitakaan paljastuksia. Suosittelen lukemaan.

Lipaston laatikossa ei ollut kuin nippu kirjeiden sinikopioita. Kopion jälki oli niin himmeää, että sen vaivoin erotti. Paperit oli sidottu vaaleanpunaisella kumilenkillä yhteen. Käsiala oli Elisabethin. Hyvä Isabella, alkoi ensimmäinen kirje. “Keittiössäni kiehuu sipulikeitto, pilkoin siihen kaksi kulhollista sipulia ja kokonaisen kuivuneen leivän.” Saara istuutui nojatuoliin ja alkoi lukea. Huone pimeni hänen ympärillään.