Emma Cline: Tytöt

nayttokuva-2016-12-06-kello-21-18-01

Emma Cline: Tytöt
Suom. Kaijamari Sivill
Otava 2016

***

Kenties jokin minussa, jokin pimeään hukkunut kajastus, oli tiennyt, mihin asiat olivat menossa: kenties olin aavistellut tapahtumien mahdollista suuntaa, mutta lähdin mukaan siitä huolimatta.

Emma Clinen romaania Tytöt luonnehtii hyvin yllä oleva katkelma. Romaanin tunnelma on latautunut ja vahva – painostavakin. Lukija tietää jo alussa jotakuinkin, mitä on tulossa, mutta silti 14-vuotiaan Evien mukana elää kesää 1969 kuin pakotettuna tämän askeliin.

Oli kuusikymmenluvun loppu, tai loppua edeltävä kesä, ja siltä se loputon ja muodoton kesä tuntuikin.

Evie on siinä iässä, kun maailma tuntuu olevan jossain muualla eikä hänen elämäänsä helpota vanhempien avioero ja näiden henkinen poissaolevuus. Myös Evien vanhemmille elämä on toisaalla. Ei siis ihme, että Evie ajautuu mukaan kommuuniin, joka elää kuin viimeistä päivää ja jossa elämä kapeutuu oman kuplan sisälle. Myös aineellinen elintaso laskee vähitellen sille tasolle, että se vaikuttaa jo kommuunin jäsenten aivotoimintaan. Tuho on ennustettavissa, mutta Evie ei sitä kykene näkemään. Onnekseen hän ei kuitenkaan sekaannu lopun järkyttäviin tapahtumiin.

Romaanissa aikuinen Evie palaa nuoruuskesänsä tapahtumiin väliaikaisten, häntä ihailevien kämppäkaveriensa yllättämänä. Jälkeenpäin on helppo nähdä kaikki ne merkit, jotka ennustivat Russellin seuraajien kohtaloa, mutta nuoren elämänkokemuksen puute sokeuttaa merkeille. Myös se, että nuoret romaanissa näyttävät heitteillejätetyiltä, omiin teini-iän angsteihinsa hylätyiltä, ei voi olla vaikuttamatta. Romaani onnistuu palauttamaan lukijan mieleen oman teini-iän haparoivan maailman haltuunottamisen, ja angstit, jotka olivat todellisia, vaikkakin niistä olisi selvinnyt nopeammin, jos ne olisi voinut jakaa jonkun kanssa.

Evie ihastuu Suzanneen, joka vie hänet kommuuniin, mutta joka kenties myös suojelee Evietä lopun tuholta. Suzannekaan ei kuitenkaan kuuntele eikä ymmärrä; Eviellä ei ole ketään, joka ymmärtäisi. Tamar, isän uusi puoliso, lähes lapsi itsekin, voisi ymmärtää, mutta hänelläkin on jo ajatukset omassa lähdössä.

Muut muistot ranchilta tulevat ja menevät. Muistan Guyn mustan koiran, jota kutsuttiin vaihtuvilla nimillä. Reissaajia, joita sinä kesänä poikkesi: he viipyivät päivän pari ja lähtivät taas. He olivat vierailijoita käsittämättömässä unessa, heitä saapui kaikkiin vuorokaudenaikoihin: kankainen reppu selässään, vanhempiensa autolla. En huomannut mitään tuttua siinä, kuinka nopeasti Russell puhui heidät luopumaan kaikesta omaisuudestaan, ajoi heidät pisteeseen jossa heidän anteliaisuudestaan tuli pakotettua teatteria.

Romaanin taustalla oleva tositarina ei ole minulle tuttu kuin kuulopuheena. Hämärästi muistan, että olen kuullut Charles Mansonin kultista, mutta olen liian nuori muistaakseni yksityiskohtia siitä. Emma Cline käyttää tositapahtumia romaaninsa lähteenä, mutta Tytöt-romaani on silti täysin itsenäinen teos. Sen voima siinä, miten se päästää meidät kokemaan erään kesän ja kultin nuoren tytön kautta.

Tytöt oli myös lukupiirimme joulukuun kirja. Valitettavasti en pääsyt itse paikalle, mutta kuulisin mielelläni lukupiiriläisten ajatuksia kirjasta.

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s