Petri Vartiainen: Miehen ryhti

nayttokuva-2016-09-25-kello-21-16-34

Petri Vartiainen: Miehen ryhti
Otava 2016

Vauva, onko se oppilas vai oppija?

Onkohan tänä vuonna ilmestynyt toista yhtä ajankohtaista romaania kuin itsekin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Kuusamossa työskentelevän Petri Vartiaisen romaani Miehen ryhti? Uudet perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmat puhuttavat parhaillaan niin vanhempia, opettajia, oppimateriaalien tekijöitä kuin ministereitäkin. Vartiaisen romaani on ilmestynyt otolliseen aikaan.

Romaanista kuulee koulun arjen äänen. Opettajuus on monella tapaa vaativa ammatti. Ei vähiten siksi, että vaatimukset opettajuutta kohtaan ovat kasvaneet: enää viranomaiset eivät yksin valvo opetussuunnitelman toteuttamista, nyt myös valveutuneet vanhemmat pitävät huolen siitä, että oma lapsi saa parasta mahdollista opetusta. Toisinaan vanhemmat eivät ymmärrä, että opettajillakin on vapaa-aika ja oma elämä.

Romaanin päähenkilö Ari päättää uudistaa oman opetuksensa vuoden alussa:

Voisinko vihdoin, ensi kevään jälkeen, kävellä selkä suorassa. ”Täynnä ryhtiä”, kuten appiukkoni Taisto hokee, opettaja itsekin. Pitäisi uskaltaa, mutta opetussuunnitelman rajoissa. Perkeleen opetussuunnitelman! Ääni on oma, mutta virasto valitsee kappaleet, ja karaoke jatkuu. Innostus laimenee muutamassa vuodessa, ja kun nyt yritän saada sanoja eloon, herätän enää yhdenlaista tunnetta: myötähäpeää. Opetussuunnitelma uudistuu, mutta tasaisin väliajoin, koska on enemmän tehtaan kuin hengen tuote. Puhallapa sellaiseen henkeä! Vaivun välillä epätoivoon, sillä pappikin saa tunnustaa tosiasiat vainajan vierellä. Mutta opettajan jumala on suurempi.

Arin vaimo Veera on sitä mieltä, että Arille ovat tärkeämpiä oppilaat kuin omat lapset, joita on jo kolme. Veera haluaisi vielä neljännen lapsin, Ari epäröi. Veera leskeksi jäänyt isä Taisto on oman sukupolvensa opettaja, ja toisinaan Ari ja Taisto käyvät konjakin äärellä keskusteluja opettajuudesta.

Peruskoulu on kasvattanut opettajan, jonka marttyyrius ei tunne ylitöitä eikä työaikoja, sillä pakolliseksi idealisoitu kutsumus sumentaa terveen järjen.

Romaanin maailma on tunnistettava, ja dialogi uskottavaa, joskin toisinaan niin yliviritettyä, että ulkopuolisena mietin, käydäänkö opettajainhuoneessa todellakin tällaisia keskusteluja. Jokaisella työyhteisöllä on oma sisäpiirin huumorinsa, joka voi olla rankkaakin, siksi dialogi ja karkeat heitot voivat olla totta. Kyseessä on kuitenkin romaani, joten on turha miettiä sen todenmukaisuutta.

Kevään kuluessa Ari tuskailee oman opettajuutensa, mieheytensä ja isyytensä kanssa. On oppilaita, jotka tarvitsevat aikuisen miehen tukea. Juhani-oppilaan kautta Ari ymmärtää asioiden arvon.

Olen aika otettu, kun romaanin Ari siteeraa Hannu Salakan runokokoelman Tauko ennen laulua -kokoelmaa. Kokoelma on omassa hyllyssäni, ja palaan siihen aina aika ajoin. Ari on lukenut mies: hän siteeraa myös Paavo Haavikkoa, Junichiro Tanizakia ja Arto Melleriä.

Takaumina palataan niin Arin omaan nuoruuteen, Taiston nuoren elämän käännekohtaan 60-luvulle ja Veeran äidin Inkerin kuolemaan vuosituhannen vaihteessa. Arin kevät on muutosta täynnä. ”Kaikki muuttuu, mutta anna sen muuttua.”

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s