Purity

Jonathan Franzen: Purity
Suom. Raimo Salminen. Siltala, 2015

This is a man’s world
This is a man’s world
But it would be nothing, nothing
Without a woman or a girl.

Sanat James Brown

***

Hämmentävä romaani tämä Purity. Sadannen sivun paikkeilla olin varma, mistä näkökulmasta kirjoitan. Puolessa välissä romaania näkökulma osoittautui surkeaksi. Neljänsadan sivun jälkeen koin elämyksen: tästä on kyse. Ehkä arvaat jo, että luettuani kirjan en enää tiedä, onko kuitenkaan.

Jonathan Franzenin Muutoksia (2001) oli menestys, sitä en ole lukenut, koska aikoinaan käsiini saama kirja oli luultavasti kirjakerhopainos ja teksti oli niin tiukkaan ladottu, etten pystynyt lukemaan sitä. Vapauden (2011) sen sijaan luin tuoreeltaan. Ymmärsin, miksi siitä kirjoitettiin paljon ja miksi sitä ylistettiin. Jäin kuitenkin hiukan kylmäksi Vapauden suuruudelle. Purityn  ilmestyttyä harkitsin sen lukematta jättämistä, koska ajatus tiiliskiviromaanista ei houkuttanut, mutta pyörsin päätökseni. Hyvä päätös. Franzenin fiktion äidinkieli on eeppinen ja vaatii sivuja. Ymmärrän sen nyt.

Purityn nimihenkilö on 24-vuotias Purity ‘Pip’ Tyler. Luulin, että hän on keskiössä. On toki, ja varsinkin luettuani koko romaanin, ymmärrän että ilman Pipiä ei romaania olisi. Mutta silti  suurin osa ajasta kuluu muiden henkilöiden seurassa: Andreaksen, Tomin, Anabelin ja Annagretin. Romaanin naisista Anabel on aivan sietämätön, Annagretin lähtökohdat kamalat, ja Andreaksen kertomana Annagretkin alkaa osoittautua epätyydyttäväksi, puhumattakaan Katyasta, Andreaksen äidistä. Pipistä on vaikea sanoa mitään ennen kuin koko romaani on luettu. Andreaksesta en kerro tässä enempää, jotten paljasta liikaa. Tom vaikuttaa siedettävältä, jopa sympaattiselta, vaikka hänenkin moraalissaan on puutteita. Miksi siis nimetä romaani Purityksi?

Franzenin romaani on kritisoitu juuri naishahmojen takia. Monet ovat sitä mieltä, että romaania – ja Franzenin kerrontaa – hallitsee naisvihamielisyys. Tämä voi kenties jopa pitää paikkansa jossain määrin. Olin sitä mieltä itsekin melko pitkään, ja tätä vahvisti juuri se, että Pip näytti jäävän omassa romaanissa mieshenkilöiden varjoon.

 Romaanin nimihenkilö Pip vie ajatukset eittämättä Charles Dickensiin ja tämän romaaniin Great Expectations (ilm. 1860–61; suom. Suuria odotuksia ja myöhemmin nimellä Loistava tulevaisuus), jonka nimihenkilö on orpopoika Pip. Yhtäläisyyksiä on monta; yllättäen tuleva perintö, muovautuvissa oleva luonne, ryysyistä rikkauteen -tarina, ihanteet ja ihannoitu toinen (Dickensissä neiti Havisham, Franzenilla Andreas Wolf). Eräässä kohtaa romaania Pip jopa sanoo sen ääneen, ”Suuria odotuksia”. Mutta mitä merkitystä näillä yhtäläisyyksillä lopulta on?

En ole varma, mutta onhan se aina kiinnostavaa, kun romaani keskustelee jonkin aiemman teoksen kanssa. Ainakin minusta se on kiehtovaa.

Kuten Brownin Jameskin jo totesi (tässä Sealin tulkitsemana) It’s a man’s world, but it would be nothing, nothing without a woman, or girl, maailma on ehkä miesten, mutta ilman naista sillä ei olisi mitään arvoa. Franzenilla on kirjailijana oikeus kirjoittaa henkilöhahmonsa juuri sellaisiksi kuin hän haluaa, tai ne haluvat tulla kirjoitetuiksi.

Ei ollut kyse siitä, että Pipistä olisi ollut hauska pilailla äitinsä kustannuksella. Mutta heidän kanssakäymistään rasitti aina moraalikato – Pip oli oppinut tämän hyödyllisen termin collegen taloustieteen kurssilla. Hän oli ikään kuin liian suuri pankki äitinsä taloudessa mennäkseen nurin, liian tärkeä työntekijä saadakseen potkut väärän asenteen takia.

Olen vieläkin hieman hämilläni ja ihmeissäni. Onko kyse 2010-luvun moraliteetista vai kasvutarinasta? Hyvinkin Purity voi olla näitä molempia. Koska oma periaatteeni on olla paljastamatta liikaa, en kirjoita romaanista tämän enempää; totean lopuksi vain, että Purity on hyvä. Hiukan ennalta arvattava, siksi en anna viittä tähteä. Neljä tähteä kertoo kuitenkin tärkeimmän: moraliteetti, joka kannattaa lukea.

JK Kuriositeettina ilahdutti se, että Pip pelaa tennistä!