Hejdå Annika Bengtzon!

Liza Marklund: Rautaveri
Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom
Otava 2015

Annika suoristautui. Hänen silmänsä tummuivat.
– Iltapäivälehti on sotalaiva, hän julisti, – todellisuudessa, jossa riehuu koko ajan maailmansota. Ellei lähistöllä käydä taistelua, sellainen etsitään tai sitten hyökätään itse jonkun kimppuun. Tarvitaan kapteeni, joka pystyy ohjaamaan laivaa ja jolla on suhteellisuudentajua. Ei riitä että osaa purjehtia ja surffata.

Nu är det slut! Så tråkigt! Niin, Annika Bengtzon ei enää jahtaa skuuppeja Kvällspressenin etusivulle Liza Marklundin 11-osaisessa iltapäivälehtiaiheisessa dekkarisarjassa. Viimeinen osa, Rautaveri, päättää 18 vuotta kestäneen sarjan, jossa on seurattu niin Annikan kuin ruotsalaisen mediamaailman elämää, vaikka jokainen romaani onkin ollut oma itsenäinen romaaninsa.

Olo on haikea. Annikasta on tullut minulle vuosien varrella kuin kirjallinen sisar. Bengtzon-dekkarit olen lukenut aina kun ne ovat ilmestyneet, ihan jokaisen tuoreeltaan. En lue dekkareita usein, mutta Kate Atkinsonin Jackson Brodiet sentään luen, ja Mari Jungstedtin uusin Visby-dekkari kuuluu lukea aina kesälomalla. Taisin saada nuorena dekkareista tarpeekseni kahlattuani niin Agatha Christiet, P.D. Jamesit, SAPOt kuin kaikki muutkin mahdolliset sarjat, joita silloin saatavilla oli. (Pari kesää sitten kokeilin kehuttua Jo Nesbøa, mutta ensimmäinen Harry Hole osoittautui liian rankaksi, joten myin juuri koko HH-pokkarisuoran kirjahyllystäni pois.)

Mikä Annika Bengtzonissa minua viehättää? Kenties sellainen rohkeus, joka  itseltäni puuttuu: Annika menee miettimättä tilanteisiin, joissa on hengenvaarassa, hän kysyy epämiellyttäviä kysymyksiä pelkäämättä seurauksia, hän tekee ronskistikin virheitä yksityiselämässä ja tasapainoilee monimutkaisten työ- ja yksityiselämän haasteiden keskellä. Annika on ruotsalaisen oloinen tavallinen työssäkäyvä nainen, jolla on monta rautaa tulessa ja silti jalat maassa.

En ehkä silti olisi lukenut kaikkia yhtätoista romaania ellei kirjojen miljöönä olisi ollut fiktiivinen iltapäivälehti Kvällspressen. Mediakonserni, jonka osana Kvällspressen elää ja kehittyy, on riittävän kiinnostava tausta juonenkehittelylle. Iltapäivälehden lööpit ja uutiset ruotsalaisesta politiikasta ja yhteiskunnasta, urheilusta, taiteesta ja kulttuurista ovat sitä aluetta, joka on kiinnostavaa ja joka tuo Marklundin kirjoihin sen ekstralisän, jonka takia niitä luen.

Rautaveressä Kvällspressenin printtipainoksen aika on loppumassa: lehti uhataan lopettaa ja uutiset siirtää verkkoon. Marklundin kirjoissa onkin aina eletty hetkessä; voisi olla mielenkiintoista lukea nyt ensimmäinen Annika Bengtzon -dekkari: vieläköhän se olisi kurantti mediamaailman kuvauksen osalta? Kun Annika kuuli johdon suunnitelmista lopettaa printtilehti, hän ehdotti kollegaansa Berit Hamrinia uuden verkkolehden päätoimittajaksi. Kuinka mahtoi käydä lehden ja päätoimittajan paikan? Jääköön se salaisuudeksi, jotta ne, jotka Rautaveren haluavat lukea, voivat itse arvata. Annikan tarina jatkuu, vaikka kirjan sivut loppuvat!