Omavaltaista menettelyä – romaani rakkaudesta

Näyttökuva 2015-10-03 kello 12.14.50

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä – romaani rakkaudesta
(Egenmäktigt förfarande – en roman om kärlek)
Suom. Sanna Manninen, Siltala 2014

***

Varmaa tietoa on helpompi käsitellä kuin epämääräistä. Se johtuu Toivosta ja sen luonteesta. Toivo on ihmisruumiissa asuva loiseläin, joka elää täydellisessä symbioosissa ihmissydämen kanssa. Ei riitä, että Toivon pukee pakkopaitaan ja telkeää pimeään loukkoon. Myöskään nälkäkuuri ei auta, loista ei voi tuomita vedelle ja leivälle. Ravinnonsaanti on tyrehdytettävä täysin. Jos Toivo pystyy hankkimaan jostain happea, se hankkii sitä. Happea on väärin suunnatussa adjektiivissa, ajattelemattomassa adverbissa, hyvittelevässä myötätunnon eleessä, vartalon liikkeessä, hymyssä, silmän pilkahduksessa. Se joka toivoo ei ole tietävinään, että empatia on mekaaninen voima. Välinpitämätön tekee vaistomaisesti huomaavaisia asioita suojellakseen sekä itseään että hädänalaista.

Toivo täytyy tappaa nälkään, jotta se ei viettele ja sokaise isäntäeläintään. Toivon saa hengiltä vain häikäilemättömällä selkeydellä.
Toivo on julma, sillä se kietoo pauloihinsa ja kahlitsee.
[––]

Tätä on Toivo.
(suom. Sanna Manninen)

Maaliskuussa 2014 kävin taas kerran Ruotsissa sukuloimassa, ja kirjakauppareissulla kiinnostuin Lena Anderssonin romaanista, jossa oli hieno kansi ja kiinnostava takakansiteksti. Ostin kirjan, mutta se jäi lukematta. Keväällä 2015 Helsinki Lit -festivaalilla kuulin Jörn Donnerin ja Lena Anderssonin dialogin ja päätin vihdoin investoida kirjan suomennokseen. Kesäloman alla ostin Omavaltaista menettelyä vihdoin pokkarina suomeksi (kovakantista ei enää ollut saatavilla) ja samaan syssyyn sen jatko-osankin kovakantisena Vailla henkilökohtaista vastuuta (Utan personligt ansvar, suom. Sanna Manninen, Siltala 2015).

Nyt olen lukenut Omavaltaista menettelyä, ja kyllä sen lukeminen kestikin. Lukukokemus oli jonkinasteinen pettymys, joskin romaanissa on ehkä paras viime vuosina lukemani yksipuolisen rakastumisen kuvaus. Siitä kiitos kirjailijalle. Vuodenkierto lomittuu luontevasti Hugo Raskiin päätäpahkaa ja yltiöpäisesti rakastuneen Ester Nilssonin vaihtuviin tunnetiloihin ja epävarmuuteen. Lukija on tietoinen Esterin epätoivosta ja aavistaa, että tässä ei käy hyvin. Uskon, että moni pystyy hyvin samaistumaan Esterin tilanteeseen: yksipuolinen rakastuminen koskee useimpia meistä ihmisistä.

Helsinki Litissä Jörn Donner haastoin Anderssonia mutta Andersson haastoi takaisin. Hän totesi olleensa yllättynyt siitä, että monet lukijat tuntuivat syyttävän Esteriä ja olevan Hugon puolella. Tunnistin lukijana itsessäni saman ilmiön: vaikka omista kokemuksista käsin voisi kuvitella, että lukijana myötätuntoni olisi Esterin henkilöhahmon puolella, ei näin käynyt. Tuskastuin suuresti tähän hahmoon ja hänen haahuiluunsa. Onko niin, että kun henkilöhahmo on tosi ja aito aina nolouteen ja häpeään asti, lukija ei haluakaan asemoitua tähän vaan näkee omat kokemuksensa yhtä noloina ja häpeällisinä ja kuin etäältä, ulkopuolelta? Erittäin mielenkiintoinen sosiologinen näkökulma lukijuuteen ja kaunokirjallisuuden tulkintaan. Jos olisi aikaa, voisin tutkia tätä vähän tarkemminkin.

Hyvin kirjoitetusta tekstistä huolimatta romaanin verran tätä aihepiiriä oli aivan liikaa. Luin Omavaltaista menettelyä -romaania päivän päätteeksi väsyneenä sängyssä vaaka-asennossa enkä muista että olisin mitään toista näin lyhyttä romaania (214 s.) näin monta viikkoa tankannut. Saatuani kirjan loppuun kaduin että olin sijoittanut rahani sen jatko-osaan, varsinkin kun nyt huomasin, että Vailla henkilökohtaista vastuuta -romaanissa Ester rakastuu taas yhtä onnettomasti, nyt kuitenkin eri mieheen. Ei! Ei kai taas! Lukeminenhan olisi yhtä masokismia! Miksi lukisin saman tarinan uudelleen heti perään? Voisiko joku perustella minulle, miksi lukisin jatko-osan samasta aihepiiristä? Kommentoikaa vaikka tänne alle, jos teillä on hyvä peruste.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Omavaltaista menettelyä – romaani rakkaudesta

  1. Arja sanoo:

    No haloo, kuka nainen uskoo ensimmäisestä pettymyksestä… Ja tämähän on huumoria! Ehkä sen lukemisen peruste on juuri se, että itse kokee olevansa paljon viisaampi kuin päähenkilö. Koska noin en ainakaan minä itse toimisi (sanoo 99,9 % lukijoista). Oikeasti tykkäsin kyllä kirjoista, koska niissä tilanne on viety niin ylettömän överiksi, ettei itseä alkanut nolottaa, nauratti vain.

    • arjamatkalla sanoo:

      Niin, en tiedä, onko kyse uskomisesta vai siitä, että tunteitahan voi ohjata vain tiettyyn pisteeseen asti, siis aikuinen ihminen voi ohjata, ja romaanissa kirjailijahan voi henkilöhahmoilleen tehdä ihan mitä vain. Mutta sen on totta, että lukija voi aina kokea olevansa viisaampi kuin henkilöhahmo, joka toimii tyhmästi. Toisaalta jotenkin usein sitä kuitenkin samaistuisi mieluusti siihen alakynnessä olevaan henkilöhahmoon, mutta tässä romaanissa oli tarkoituskin varmaan se, ettei lukijaan ohjailla sentimentaalisuudella vaan päähenkilö näytetään juuri niin nolona kuin rakastunut voi ollakin. Ongelma olikin ehkä se (omalla kohdallani), että jos tämän lukukokemuksen olisi pitänyt olla hauska, romaani ei vain onnistunut naurattamaan. Kirja oli todella pitkästyttävä. Sinänsähän romaani oli ihan hyvin kirjoitettu, tarkoitan teknisesti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s