Italialaiset kengät

Näyttökuva 2015-08-30 kello 13.16.12

Henning Mankell: Italialaiset kengät
Otava, 2007
Suom. Laura Jänisniemi

Ehkä olet ollut kaikki nämä vuodet matkalla tietämättä sitä itsekään. Itseensä on yhtä helppo eksyä kuin metsäteille tai kaupunkiin.

Huomasin kuukausi sitten, että Henning Mankellin vuonna 2006 (suom. 2007) julkaistu Italialaiset kengät saa tänä syksynä jatkoa. Ruotsalaiset saappaat -romaani on nyt ilmestynyt myös suomennettuna Otavalta, ja tuli kiire lukea tämä ensimmäinen teos, jolle en vuosikymmen sitten lämmennyt Italiaan ja kenkiin viittaavasta nimestä huolimatta (!). En vieläkään tiedä miksi, mutta kirja jäi tosiaan silloin kesken: ystävien ja kollegoiden kehuista huolimatta romaani ja minä emme olleet vielä valmiita toisillemme. Näinhän toisinaan käy. Kirjoillakin on niille sopiva aikansa.

Nyt lämpenin Mankellin tarinalle. Samalla kuitenkin mietin, että vain Mankellin tasoinen kirjailija juuri ja juuri pystyy pitämään Fredrik Welinin tarinan sentimentaalisuuden tällä puolen. Joissain kohdin silti ärsytti. Onhan kyseessä aikamoinen vetistely- ja nyyhkytarina. Varsinkin kun sairaus, kuolema, erot ja vuodenajat ovat romaanin keskeistä materiaalia. No mutta, ei lueta niitä sille kuitenkaan haitaksi.

Fredrik Welin on asunut 12 vuotta Suomenlahden saarella, jonka on perinyt isovanhemmiltaan. Welin on paennut elämänsä virheitä ja erakoitunut pahasti. Yhtäkkiä hän joutuu kuitenkin silmäkkäin menneisyytensä kanssa, joka ei näyttäydykään niin yksinkertaisina kuin hän luuli.

Nyt jo kaupoissa oleva Ruotsalaiset saappaat jatkaa Fredrik Welinin tarinaa. Siksi suosittelen lukemaan ensin tämän Italialaiset kengät. Romaanit toimivat kenties myös itsenäisinä teoksina, mutta mitä luultavimmin kymmenen vuoden tauko teosten välissä tuo tarinaan jatkuvuutta, joka antaa lukijallekin jotain ekstraa.

Welinin pitämä lokikirja – tai muistikirja – näyttäytyy juuri niin järkevältä tai järjettömältä kuin hänen elämänsäkin.

Tuona pitkänä talvena mietin usein lokikirjaa ja sitä ympäröivää tyhjiötä. Ajattelin, että olin suuren katastrofin jälkeen ikään kuin heittänyt keskeneräisen lokikirjan mereen ja jatkanut sitten satamasta toiseen jälkiä jättämättä. Se mitätön muistikirja, jota nyt pidin ja jossa kerrottiin lähinnä kadonneista tilhistä ja kotieläinten lisääntyvistä vaivoista, ei kiinnostanut edes itseäni. Tein muistiinpanoja, koska se oli päivittäinen muistutus siitä, ettei elämässäni ollut mitään sisältöä. Kirjoitin tilhistä todistukseksi tyhjiön olemassaolosta.

Romaanissa on kyse myös kengistä. Italialaisista, totta kai. Romaanin yksi motto on Zhuang Zhoun ”Kun kenkä on sopiva, ei jalkaa tarvitse miettiä.” Itse mietin toisinaan Eric-Emmanuel Schmittin Herra Ibrahim ja Koraanin kukkaset -elokuvasta (Like, 2005, suom. Marja Haapio) mieleeni jäänyttä aforismia:

Kuljet noilla jaloilla läpi elämän. Huolehdi niistä. Jos kengät hankaavat, ne vaihdetaan. Et voi hankkia uusia jalkoja.

(tämän suomennoksen kirjoitin muistiin elokuvan tekstityksestä)

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s