Kohtalottomuus

Näyttökuva 2015-07-13 kello 13.04.35

Imre Kertész: Kohtalottomuus
Suom. Outi Hassi
Otavan Kirjasto 2003, Otava.
(Alkuper. Sorstalanság, 1975)

Mistä tämä äkkikäänne, mistä tämä vastustus, mistä oikein johtuu se, että ette tahdo tajuta: jos kohtalo on olemassa, niin vapaus ei ole mahdollinen; jos taas – jatkoin itsekin sanoistani yllättyen, yhä enemmän innostuen – jos taas vapaus on olemassa, niin ei ole kohtaloa, toisin sanoen – pysähdyin, mutta vain henkeä vetääkseni – toisin sanoen ihminen on oma kohtalonsa – vedin johtopäätökseni, joka sillä hetkellä tuntui niin selkeältä kuin ei vielä siihen asti koskaan.

Kohtalottomuus on kertomus siitä, miten 15-vuotias juutalaispoika Budapestissä joutuu äkkiarvaamatta osaksi viime vuosisadan yhtä suurinta tragediaa, kaiken lisäksi ilman perhettään ja ilman kunnon jäähyväisiä. Teinipojan vuosi Auschwitzissa, Buchenwaldissa ja Zeitzin keskitysleirillä koostuu pienistä arkisista valinnoista ja on ajan kulkuun suostumista ja sopeutumista, sairastamista, nälkää ja kipua. Amerikkalaisten vapautettua vangit poika pääsee palaamaan kotikaupunkiinsa, mutta ulkoisesti ja sisäisesti muuttuneena hän tajuaa, että niille, jotka ovat yrittäneet kotikaupungissa selvitä miehityksestä parhaansa mukaan kohtaloonsa tyytyen on vaikea selittää, mitä eroa on vapaudella ja kohtalolla. Poika tietää, että niillä on iso ero.

Kertész voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon teoksellaan vuonna 2002. Kohtalottomuus ei heti julkaisemisensa jälkeen vuonna 1975 vielä noussut suuren yleisön tietoisuuteen Unkarissa, vaan vasta 1990-luvulla, kun se oli saanut Saksassa hyvää palautetta ja julkisuutta. Sittemmin romaanista on tullut lähes klassikko. Itse suosittelisin sitä nyt kerran vuodessa luettavaksi jokaiselle elämän merkitystä pohtivalle. Niin eleetön ja silti vaikuttava se on. Romaanin minäkertoja ei hae sentimentaalista tukea lukijalta keskitysleirikokemuksilleen. Lukija voi seurata kuin vierestä, mitä kokijalle tapahtuu. Kyllä silti välillä oli vaikea lukea ja tajuta, että romaani perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin. En voi olla miettimättä, millaista oma teinielämäni oli 15-vuotiaana. Keskitysleireilläkin on eroja: pojan kierrettyä usealla on joistakin tullut jo enemmän koti kuin toisista. Sydäntäsärkevää.

Siellä oli koko valtava rinteen peittävä tiheä maisema: yhdenmukaiset, siistin vihreät kivitalot sekä oman ryhmänsä muodostavat, ehkä uudemmat, vähän synkemmän näköiset, vielä maalaamattomat parakit; eri alueita erottava, leirin sisäisten piikkilanka-aitojen mutkitteleva, mutta selvästi järjestelmällinen verkosto; kauempana sumuun katoava suuri, paljas metsä. [–] ja kitkeränhajuisessa ilmassa tunnistin jo kaukaa, ei epäilystäkään, porkkanakeiton tuoksun. Se oli vahinko, sillä tuo näky, tuo tuoksu sai aikaan jo puutuneessa rinnassani tunteen, joka aaltona kohotessaan puristi kuivuneista silmistäni pari lämpimämpää pisaraa kasvojani valelevan kylmän kosteuden sekaan. Turhaa oli kaikki puntarointi, äly ja terve järki, en kerta kaikkiaan voinut ymmärtää väärin sisältäni kumpuavan hiljaisen kaipuuntapaisen vaivihkaista, ikään kuin omaa mielettömyyttään häpeilevää ja kuitenkin yhä itsepintaisempaa ääntä: kunpa saisin elää vielä vähän aikaa tässä kauniissa keskitysleirissä.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Kohtalottomuus

  1. Paluuviite: Kaikki se valo jota emme näe | Yökyöpeli hapankorppu lukee

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s