Kevätpäivitys: Atkinson, Kähkönen ja Moyes

Pahoittelut, että Yökyöpeli on pitänyt taukoa bloggaamisesta mutta tässä vihdoin päivitys. Vaikka blogi ei ole päivittynyt, on kirjoja kuitenkin luettu entiseen tahtiin. Tässä päivitys kolmesta viimeksi lukemastani romaanista, jotka kaikki ovat hyvin erilaisia ja eri genreä: Kate Atkinsonin Elämä elämältä, Sirpa Kähkösen Granittimies ja Jojo Moyesin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (hölmöstä nimestään huolimatta viimeinenkin on kelpo romaani.)

Näyttökuva 2015-04-11 kello 20.29.34

Jo pari vuotta sitten huomasin Lontoossa, että Kate Atkinsonin uusin romaani Life after Life oli kovasti esillä, ja sitä hehkutettiin kirjailijan parhaaksi. Itse olin tutustunut Atkinsoniin Museon kulisseissa -romaanin kautta, ja viime vuosina olen nauttinut Jackson Brodie -dekkareista (kirjallisia rikosromaaneja kirjailijan oman määritelmän mukaan), jotka ovat olleet omasta mielestäni melko hyviä. Tähän mennessä on suomennettu kolme Brodie-dekkaria, joista keskimmäinen, Kaikkein vähäpätöisen asia, oli mielestäni huonoin, jopa ahdistavan vastenmielinen. Muutaman viikon kuluessa ilmestyy suomeksi uusin Brodie, ja aion senkin lukea tuoreeltaan.

Mistä Life after Life eli suomeksi Elämä elämältä (suom. Kaisa Kattelus, S&S, 2014) sitten kertoo? Hyvin yksinkertaistaen naisesta nimeltä Ursula, jonka syntymä ja elämänvaiheet kerrotaan erilaisina versioina. Romaanin alku oli suoraan sanoen pitkästyttävä, mutta onneksi jatkoin loppuun asti. Romaani on kuvaus ihmisistä sodassa, sodan uhreista, avioliitosta ja naisesta brittiyhteiskunnassa. Vaihtoehtoiset elämäntarinat voivat olla yhdestä päätöksestä kiinni, pienestä myöntymisestä tai kiellosta. Romaani ylsi voiton puolelle, mutta saa minulta kolme tähteä. Ei aivan napakymppi. Kirja oli lainassa Helmetin kautta.

Näyttökuva 2015-04-11 kello 20.29.06

Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja on minulla kirjahyllyssä mutta jäänyt lukematta. Tartuin kuitenkin Kähkösen uusimpaan romaaniin mielelläni, sillä olin kuullut siitä paljon hyvää. Romaani osoittautui vielä paremmaksi kuin uskalsin odottaa. Miten täydellinen kaunokirjallinen teos ja silti niin historiatietoinen! Kähkönen todella osaa kirjoittaa sujuvasti, runollisesti, täsmällisesti ja upeasti! Pääosissa ovat kaksi punaista suomalaista nuorta, jotka päättävät aloittaa uuden elämän Pietarissa. Katulasten ja poliittisten henkilöiden lisäksi pääosissa ovat Pietarin monet kasvot: kaupungin kadut ja rakennukset, kaikki ne ihmiskohtalot, joita Pietari on kaduillaan eri hallitsijoiden aikana liikuttanut. Romaanin Galkin toteaa ihmisten tavoitteista muuttua seuraavasti:

Siitä muutoksesta. Minä uskon että se voi käydä vain tällä tavalla. Että annamme toisten tulla elämäämme ja muuttaa meitä. Ei niin että itse päätämme tulla toisiksi. Se päätös ei koskaan kestä.

Voiko sen selvemmin sanoa: tarvitsemme toisiamme, jos haluamme muuttua. Ja tätähän elämä karkeasti yksinkertaistettuna on: muuttumista, ihmisten kohtaamista ja samalla itsemme kohtaamista toisten kautta. Kähköselle ja Graniittimiehelle viisi tähteä. Kirjan lainasin henkilökuntakirjastosta.

Näyttökuva 2015-04-11 kello 20.30.15

Jojo Moyesin bestsellerit ovat keikkuneet eniten luettujen kirjojen listoilla jo vuosia. Vasta nyt tartuin ex tempore -kirjakauppakäynnin yhteydessä ensimmäisen suomennetun julkaisun pokkariversioon. Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (The Last Letter From Your Lover, suom. Heli Naski, Gummerus, 2014) on kahdessa aikatasossa kerrottu rakkausromaani. Aloitin romaanin toisena pääsiäispäivänä ja lopetin tänä aamuna. (Olisi ehkä kannattanut lukea kirja kovakantisena kuitenkin, sillä Yökyöpelillä oli vaikeuksia lukea pientä printtiä, varsinkin tyyliteltyä käsialafonttia, jota oli joka luvussa kirjeosuuksissa. Ikänäkö alkaa mitä ilmeisimmin vaivata!)

Romaani on paksu, yli 500 sivua, mutta aika kiehtova. Romaanissa ärsytti (hölmön suomenkielisen nimen lisäksi) lähinnä se, että siinäkin kuvattiin kauniita ja rohkeita kuten kaikissa bestsellereissä; välillä mietin, luenko David Nichollsia vai en, ja tämä ei ole kehu. Toisaalta juonikuvio oli niin kekseliäs, että jäin koukkuun, ja lukukokemus säilytti intensiteettinsä loppuun asti. Edes minä en aavistanut toista loppuratkaisua, vaikka usein aavistan loppuratkaisun jo muutamasta viitteestä. Ja vaikka romaanissa kuvataan hyvinvoivia ihmisiä, löytyy kirjasta myös epätavallisia elämänratkaisuja ja optimista elämänuskoa.

Romaani alkaa 1960-luvulta Lontoosta ja päättyy 2000-luvun alussa, niinikään Lontoossa. Ensi kesän Lontoon-matkaa ajatellen kirja oli myös mukava paikallistiedon virittäjä. Lontoosta voisi kirjoittaa minkä tahansa romaanin, ja ainakaan miljööstä romaanin menestys ei jäisi kiinni. Annan neljä tähteä. Kirja oli heräteostos.

Kaikkien kolmen kirjan pääosissa on myös kaupunki: Lontoo tai Pietari, Atkinsonilla myös pieni englantilainen maalaiskylä ja saksalainen vuoristokylä. Kaupungit voivat luoda romaaniin ainutlaatuista tunnelmaa, paikallisväriä ja historian havinaa.

Kaikissa on kyse myös siitä, millaisia ratkaisuja teemme elämässä. Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttua, mutta on myös osattava elää elämäänsä eteenpäin, vaikka olisi tehnyt vääriä ratkaisuja. Joskus väärät ratkaisut ovat tärkeitä, koska vain silloin voimme ymmärtää jotain arvokasta elämästä, emmekä ota sitä itsestäänselvyytenä.

Seuraavaksi luen Joni Skiftesvikin omaelämäkerrallisen romaanin Valkoinen Toyota vei vaimoni. Mitä sinä luet nyt?

Hyvää keväistä ja kirjaisaa viikonloppua!

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kevätpäivitys: Atkinson, Kähkönen ja Moyes

  1. Arja sanoo:

    Kivasti löysit näille yhteisiä nimittäjiä! Pidin myös kaikista, vaikken ihan täysiä tähtiä antaisi, jos antaisin tähtiä. Sirpa Kähkösen paras lukemistani on Hietakehto, Atkinsonia en ole tainnut muuta lukeakaan kuin tämän (jossa kuoltiin paljon! Mutta jännittävä rakenne.) Detalji, joka herätti kateutta: henkilökuntakirjasto! Ooh ja aah.

    • arjamatkalla sanoo:

      Kiitos kaima! Itsekin yllätyin, että yhteisiä nimittäjiä löytyi, vaikka se ei ollut edes tarkoitukseni. Sirpa Kähköstä täytyy lukea enemmän jatkossa. Henkilökuntakirjasto on ihana. Se on perustettu jo 1970-luvulla, ja aika ajoin sitä on karsittu, ja se on muuttanut uusiin tiloihin. Nyt muuttomme takia se supistuu aika pieneksi, mutta saamme sen silti pitää, mikä on iloinen asia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s