Edda

Näyttökuva 2014-12-16 kello 20.27.00

Eeva-Kaarina Aronen: Edda. Teos, 2014
Ulkoasu ja kansi: Mika Tuominen

Pimeys oli juostava läpi kerta toisensa jälkeen.

Myytit ovat tärkeitä. Niitä myös uudelleenkirjoitetaan usein tai muokataan myytti romaanin ainekseksi. Eeva-Kaarina Arosen uusin romaani on lainannut nimensä skandinaaviselta Edda-eepokselta, johon sisältyy myös Ragnarök-taru maailmanlopusta: Ragnarökin alaotsikko onkin Jumalten tuho. (Muistelin, että Antti Tuuri olisi kääntänyt tämän saagan joskus, mutta olin väärässä; Tuuri on kyllä suomentanut saagoja, muttei Eddaa eikä Ragrarökiä. Korjatkaa, jos olen väärässä) Ragnarökiin on sen sijaan tarttunut myös A.S. Byatt, joka muokkasi tarun romaaniksi, joka ilmestyi suomeksi vuonna 2013 Tammen Keltaisessa kirjastossa

Edda on ensimmäinen Eeva-Kaarina Arosen romaani, jonka olen lukenut. Meni jonkin aikaa, ennen kuin romaanin rakenne aukeni. Ensin harmittelin, että Edda-eepos on jäänyt lukematta, mutta mitä pidemmälle romaanissa etenin, sitä vähemmän mietin romaanin pohjalla ollutta eeposta. Romaani on romaani, ja sen pitää toimia itsenäisesti, oli sen perustana sitten myytti tai tositarina. Arosen romaani toimi ja ei toiminut.

Edda on välillä Eetu ja välillä Ettakin. Välillä ollaan Eddan eepoksen jumalten maailmassa, välillä Eddan nykyhetkessä, joka perustuu menneisyyden rekonstruoimiseen ja jonka keskeisenä tavoitteena on koulumuseon uuden näyttelyn rakentaminen.

Lapsuuden kuvaus töölöläisessä kerrostalossa on samalla kertaa sekä sadunomainen että realistinen. On Eetu ja Aatu, ja kun puhumaton Aatu eli Astrid muuttaa perheineen pois, kirjaa kymmenvuotias Eetu yksin kerrostalon sisäpihalla salapoliisivihkoonsa todisteita pihalla ja korttelissa tapahtuvista asioista. Eetu kirjaa samat asiat myös porttikongin seiniin. Eetu uskoo, että pystyy hallitsemaan sen, mitä tapahtuu, jos hän selvittää merkintöjensä taustalla olevan kuvion.

Aatun kanssa

oli sukellettu D-portaan alatasanteelta kellarinovesta kapeaan tiilikäytävään ja sen, joka juoksi ensimmäisenä, kuului vääntää heti ovensuussa valonappulasta. Valo ei palaisi niin pitkään, että ehtisimme seuraavalle nappulalle. Osa jokaisesta välimatkasta piti juosta pimeässä. Mutta sen takia olimme siellä. Pimeys oli juostava läpi kerta toisensa jälkeen.
– On otettava riskejä, sanoin. Se oli vaalilauseemme. Ilman riskejä ei voinut elää.
Kunniallisesti, kirjoitti Aatu. Ett hederligt liv.

Edda lukee äitinsä Rikhardinkadun kirjastosta lainaamaa Ragnarökiä ja päättää muuttaa nimensä Ettasta Eddaksi. Ragrarökiä eivät lapset saa lainata. Eetu on lapsena aikuisten maailmasta kiinnostunut. Myöhemmin hän vaihtaa nimensä virallisesti Ettasta Eddaksi, mutta virkatodistuksessa lukee aina myös entinen nimi. Itseään ei pääse pakoon.

Museoon juuttunut aikuinen Edda saa aina syksyisin vimman palata tutkimaan vanhan kotitalonsa porttikongin kirjoituksia. Hän valmistautuu ottamalla vapaapäivän museosta, kylpemällä, nauttimalla likööriä, maskeeraamalla itsensä voimakkaasti peilipöydän ääressä ja pukeutumalla 1950-luvun vaatteisiin, jotka hän on itse ommellut. Hän käy tanssimassa ja tuo luokseen satunnaisia miehiä. Keneenkään hän ei kiinny. Porttikongissa hän jäljentää merkkejä seinistä papereille, jotka hän tallettaa.

Nainen peilissä, toiset kasvot, toinen nimi.

Lapsuuden mielikuvitusta ruokkivat monenlaiset ihmiskohtalot ja Kaasukellon kuja, joka on vaarallinen, mutta kiehtovakin. Perheissä eletään eri tavalla: toisissa kodeissa on isä ja äiti, toisissa vain isä. On asunto, jossa asuu Poikamiehiä.

Ajattelin, että lumilinnan lisäksi meillä ei ollut muuta kotia, ei edes joulutähden väriä, ei äitiä eikä sisarta eikä veljeä, ei tiikerikakkua.
– On elettävä vaarallisesti, sanoin.
Ajalle emme olleet immuuneja. Se sykki ruumiissamme kipeänä nuolena, mutta emme vielä tienneet.
– Mennään vakoilemaan Poikamiehiä, ehdotin Aatulle.

Arosen romaani on salapoliisiromaani, mutta ei tavallinen. Romaani sekoittaa rohkeasti kaikenlaista, ja lopputulos on kiinnostava sekoitus nostalgiaa ja maagista kerrontaa. Luin romaania pitkän aikaa, koska käytännön syistä lukemiseen tuli taukoja. Siksi vasta nyt, kun kirjoitan Eddasta, alan nähdä sekavuuden taustalla rakenteen, joka on hyvin harkittu. Jännite oli välillä kadota, mutta lopussa päästään kuitenkin asiaan. En paljasta yksityiskohtia enkä sen enempää juonesta, mutta eräänlainen jumalten tuhokin, maailmanloppu museossa, koetaan.

Eddalle ei kuitenkaan käy yhtä huonosti kuin tarun jumalille, vaikka välillä siltä näyttää. Porttikongin merkit on maalattu piiloon.

Kaikki on peitetty. Onko kaikki siis kadotettu? Kun kirjaimia ei enää ole, onko muistokin menetetty?

Pikku Eetun talossa asui Ragnar Ök -niminen mies. Hänen ovessaan luki kuitenkin Ragnarök, koska talonmies oli kuullut tai hahmottanut nimen väärin. Jossain vaiheessa myyttinen nimi korjataan oveen. Eddakin siirtyy myyttien maailmasta elävien kirjoihin.

Ja niin minä, Edda, entinen näkijätär, entinen Suurpuhuja, pääsin asumukseen, jonka seinät hyvät voimat olivat silanneet hopealla. Siellä mustatukkaisen, lempeäsilmäisen Ragnarin kanssa join kultaisista maljoista kaikkina aikoina. [–] Minä, Edda, entinen Naamioitu, riisuin kaikki naamioni ja kaikki vaatteeni, ja minustakin tuli elävä.

Romaani, josta avautuu lukemisen jälkeen uusia tasoja ja kerroksia, on hyvä. Edda on siis hyvä. Eeva-Kaarina Aronen palkittu jo aiemmistakin romaaneistaan. Hän on kirjailija, jolta jään odottamaan seuraavaa romaania innolla.

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s