Päivitän pian lukukokemukseni kahdesta Patrick Modianon romaanista ja myös kauan roikkuneen ja tekemättä jääneen päivityksen Jari Tervon romaaneista Esikoinen ja Revontultentie. Lyhyt kommentti eilen alkaneesta lukuhaasteesta.
Nykyään melkein joka kuussa on jokin haastekampanja yleisen hyvän asian puolesta. Aiemmin syksyllä haastoimme toisemme lukemaan Suomen Pakolaisavun lukuhaasteen mukana ja keräsimme aapisia kehittyviin maihin. Lokakuussa kannoimme myös Roosa nauha -rusettia ja tuimme naisten rintasyövän tutkimusta. Marraskuussa kasvatetaan viiksiä Movember-kampanjan mukana miesten eturauhassyövän tutkimuksen hyväksi. Marraskuussa on lukuhaasteen aika.
Parnasson Karo Hämäläinen haastaa meidät lukemaan 30 sivua kaunokirjallisuutta joka päivä marraskuun ajan. Helppoa kuin heinänteko, ajattelin. No jaa, kun lukee arkisin pääasiassa nukkumaan mennessä, tuo 30 sivua on ihan riittävästi. Viikonloppuisin ehtii lukea paljon enemmänkin. Ja ainahan ovat työmatkat, joissa lyhyen junamatkan aikana (10-15 min.) ehtii muutaman sivun lukea, jos vieressä ei ole puhelimeen kailottaja tai muuten äänekäs ihminen.
Aloitin lukuhaasteen lopettamalla Kirjallisuuden Nobelin 2014 voittaneen Patrick Modianon Kadonnut kortteli -romaanin (WSOY 1987, suom. Jorma Kapari). Kävi niin kivasti, että jäljellä oli juuri 31 sivua kirjaa, kun vuorokausi vaihtui marraskuun ensimmäiseksi. Marraskuun toisena päivänä päätin jatkaa Modianolla ja aloittaa heti perään toisen käsiin saamani Modianon suomennetun romaanin Nuoruus, joka on ilmestynyt aiemmin kuin Kadonnut kortteli (sama kustantaja ja suomentaja). Oli hyvä lukea nämä peräkkäin, aloin päästä jyvälle kirjailijan kaunokirjallisesta maailmasta. Nuoruuden luin päivässä, ja toisen päivän iltana aloitin Pirjo Hounin ja Maria Romantschukin kirjan Ei, rouva presidentti (Otava, 2014). Sitä luen parhaillaan.
Oletko ajatellut osallistua lukuhaasteeseen? Jos et, niin kutsun sinut nyt osallistumaan. Lue marraskuun aikana joka päivä 30 sivua kaunokirjallisuutta, lajityypillä ei ole väliä. Pääset hyvin lukemisen vauhtiin. Voit liittyä lukuhaasteeseen Facebookissa tai Twitterissä hashtagilla #lukuhaaste.
Lukeminen on paras harrastus, joka minulla on. Oikeastaan se on enemmän kuin harrastus: se on elämäntapa.
#kirja #lukuhaaste
Vastaa