Vaarallinen juhannus – sananen Tove Janssonista

Image

Luin eilen loppuun Tuula Karjalaisen kirjoittamaan erinomaisen elämäkerran Tove Janssonista. Tee työtä ja rakasta (WSOY, 2014) oli mitä antoisin elämäkerta taiteilijasta, josta on kirjoitettu paljon, ja joka itse oli monilahjakas taiteilija. Karjalainen on onnistunut löytämään uusia näkökulmia ja sellaista, mitä muissa Tove Janssonia koskevissa teoksissa on käsitelty vähemmän. Odotan innokkaasti pääseväni nyt katsomaan kirjan kanssa samaan aikaan rakennettua juhlanäyttelyä Ateneumiin. Olen nähnyt Janssonin pilakuvia Tampereen taidemuseossa vuonna 2002. Nyt sota-aiheiset kuvatkin saivat uuden merkityksen lukiessani Tove Janssonin sodanaikaisista peloista ja siitä, miten ne heijastuivat hänen elämäänsä.

Olen kerran elämässäni osannut tarttua hetkeen. Kerron siitä, koska se liittyy Tove Janssoniin ja lapsiin. Kustannustoimitin 2000-luvun alussa WSOY:n silloisella kouluosastolla alakoulun äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjasarjaa Salainen kerho, jossa ensimmäistä kertaa painotettiin myös kirjallisuutta jo vuosiluokilla 3–6: vuosiluokille 3–4 laadittiin 3 antologiaa ja vuosiluokille 5–6 kaksi nidettä. Salainen lukemisto 3–6 oli antologia, jonka osat nimettiin eri tarinoiden mukaan. En enää muista mihin osaan, mutta luultavasti vuosiluokkien 5–6 -lukemistoon päätettiin pyytää kahdelta rakastetulta lastenkirjailijalta lukemiseen kannustava tervehdys suomalaisille alakoululaisille. Toinen lastenkirjailijoista oli, ei kukaan vähempi kuin Astrid Lindgren, – ja toinen oli itseoikeutetusti Tove Jansson. Astrid Lindgren vastasi ystävällisesti henkilökohtaisen sihteerinsä välityksellä toivovansa kaikkea hyvää kirjaprojektillemme, mutta valitti, ettei ei enää pystynyt täyttämään toivettamme aikataulussa, johon olimme sitoutuneet. Olin iloinen Lindgrenin vastauksesta ja toivotuksesta, vaikka kirjettä lapsille emme Lindgreniltä saaneetkaan.

Tove Jansson sen sijaan vastasi, ja soitti kirjeen kirjoitettuaan suoraan minulle. Nyt tulen siihen kohtaan, josta olen erityisen ylpeä elämässäni. Kun kirjailija kysyi osoitetta, johon voisi kirjeen lähettää, jotta se ehtisi vielä perille, älysin kerrankin tehdä jotain fiksua: kerroin voivani tulla henkilökohtaisesti hakemaan kirjeen – vaikka heti. Kirjailija sanoi sen sopivan. Otin samantien hyllystä lukemiston edellisen osan ja lähdin kohti saamaani osoitetta. Jännitti ja pelotti. Samalla olin tietysti täpinöissäni. Näkisin Toven henkilökohtaisesti!

Saavuin kirjailijan kotitalon eteen. Melkein olisin halunnut pitkittää hetkeä ja jäädä kadulle vellomaan tulevan kohtaamisen odotuksessa. Pakotin itseni kuitenkin porraskäytävään ja soittamaan ovikelloa. Ehkä olin soittanut summeria, en enää muista. Ehkä ovi oli jo auki, kun tulin kotioven eteen. Hämärät muistikuvat vaivaavat, koska olin niin keskittynyt kohtaamaan ihailemani henkilön. Ovenraosta kurkki pieni ja hento nainen. Pian ovelle tuli myös Tuulikki Pietilä. He katsoivat minua huvittuneen ja ystävällisen näköisenä, kun sopersin että oli parempi, että tulin suoraan hakemaan, jotta kirje ehtisi paremmin skannaukseen ja taittoon. En muista edes puhuimmeko suomea vai ruotsia. Ojensin Salaisen lukemiston edellisen osan ja kerroin, että olimme kovin kiitollisia siitä, että Tove Jansson oli nähnyt vaivaa ja halusi kirjoittaa koululaisille tervehdyksen. Hämilläni otin Tovelta tärkeän kirjeen vastaan. Kuoren päällä oli koko nimeni ilman osoitetta Toven käsialalla. (Olen säästänyt kirjeen ja kuoren, mutta olen näköjään piilottanut ne niin hyvin, etten itsekään muista, missä ne ovat. Tallella kuitenkin. En myöskään löydä kotoani antologiaa, jossa Toven viesti lapsille oli painettuna. Etsin kirjan juhannuksen jälkeen (töissä se on jossain ainakin) ja jälkitoimitan kuvan kirjeestä tänne, jos joku haluaa sen nähdä.)

Tuo kohtaaminen ovenraossa oli merkittävä. Tiesin, että Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä olivat koonneet ison videonauhakirjaston (mm. James Bond -leffoja), ja yritin vilkuilla huomaamattomasti sisälle. Näin vain eteisen täydet hyllyt. Sisälle minua ei kutsuttu. Hetken muistan harkinneeni, että pyytäisin saada lupaa käydä vessassa. Onneksi en tehnyt sitä. Kohtaaminen oli lyhyt mutta kunnioittava, lämmin ja arvostava. Tiesin silmien pilkkeestä, että Tove näki lävitseni ja arvasi, että olin halunnut itse tulla hakemaan kirjeen, koska halusin tavata hänet. Tunsin, että molemmat naiset hymyilivät mielessään innokkaalle nuorelle naiselle, mutta hyväksyivät samalla innokkaan ihailijan tunkeutumisen kotiovelle. Aikanaan kirje julkaistiin, ja se oli hieno. Tove totesi käsinkirjoitetussa viestissään, että toivottavasti lapset eivät lue liian kauan iltaisin taskulampun kanssa peiton alla. (Kirje taisi olla ruotsiksi, ja suomensin tekstin skannatun kirjeen alle.) Hyvin tovemainen tervehdys, ja juuri siksi koskettava.

Tuula Karjalaisen teoksen ohella luin pari kuukautta sitten Tove Janssonin romaanin Kunniallinen petkuttaja. Sitä suositeltiin minulle, ja syystä. 2000-luvun alussa luin Toven novelleja aikuisille, ja nyt aion lukea ne uudelleen, Karjalaisen teoksen antamin uusin silmin.

Muumi-kirjoja minulle ei luettu pienenä, mutta muistan saaneeni isosiskoltani Muumi-aiheisen tyynyn alle pantavan yöpukupussin. Kuva-aiheena oli jännittävä metsä, jossa kulki muumeja. Se oli ensikosketukseni muumeihin. Osaan myös rallatella tunnetuimman Muumi-laulun (kiitos Benny Törnroos!) mutta muumikirjoja luin vasta aikuisena. Nyt ne ovat minulla kaikki siistissä pinossa makuuhuoneessani. Sekä tekstipainotteiset että myöhemmät, isot kuvakirjat. Näkymätön lapsi oli tärkeä kertomus eräässä elämäni vaiheessa. Kesäkirja, Seuraleikki ja lempikirjani Resa med lätt bagage on luettu useaan kertaan.

Image

Tee työtä ja rakasta antaa aivan uuden näkökulman Toven elämäntyöhön ja elämään. Nyt myös Toven suhde Vivica Bandleriin täydentyy; luin aikanaan Vivica Bandlerin Vastaanottaja tuntematon (Otava, 1992). Samoin suhde äiti Hamiin ja isä Viktoriin selvenee. Myös ensimmäiset miessuhteet Tapsaan, Sam Vanniin ja Atokseen täydensivät kuvaa Tove Janssonin nuoruudesta. Erik Kruskopfin Tove Jansson kuvataiteilijana (WSOY, 2002) keskittyi kuvataiteeseen, mutta Karjalaisen teos on nautittavin, koska se luo pelkistetyin piirroin syvällisen kokonaiskuvan monilahjakkaasta, samalla herkästä ja sitkeästä taiteilijasta, joka osasi maalata, piirtää, kirjoittaa (niin lapsille kuin aikuisille), lavastaa teatteriesityksiä, tanssia, rakentaa Muumitalon ja vaikka mitä. Boel Westinin kirja odottaa tuossa lukemista: siitä on julkaistu mitä kaunein pokkarilaitos, jota suosittelen lämpimästi jo pelkän kannen perusteella.

Image

On puoliyö, juhannusaatto alkoi juuri. Tämä juhannus ei toivon mukaan ole kovin vaarallinen, tai ehkä se on vaarallinen sanan myönteisessä merkityksessä eli jännittävä. Elämä on joskus vaikeaa ja toisinaan myös vaarallistakin. Tasainen Tuutikki opettaa Muumipeikolle tärkeitä asioita elämästä, joiden avulla aikuiseksi kasvaminen on mahdollista:

”Kaikki on hyvin epävarmaa ja juuri se tekee minut levolliseksi.” Tuutikki suhtautuu myös sinnikkäästi elämässä eteen tuleviin vaikeuksiin: ”Täytyy päästä itse selville kaikesta”, hän sanoi. ”Ja kiivetä yli aivan yksin.” Ja niin Tove teki. Eihän kukaan kustantaja edes halunnut julkaista ensimmäistä Muumi-tarinaa ensin. Lopulta muumeista tuli riesa Tovellekin ja hän otti niistä etäisyyttä palaten välillä maalaamaan ja kirjoittamaan aikuisille. Lapsenmielen sisäistä iloa hän ei kuitenkaan koskaan lopulta kadottanut, vaikka kokikin masennuskausia ja toivottomia luovuuden ehtymisen hetkiä. Koskaan ei kannata luovuttaa.

Toivotan Tove Janssonin luoman Muumipeikon juhannusrunon sanoin suloista juhannusta kaikille lukijoilleni. Sateinen juhannus ei ole ollenkaan huono juttu, vaan hyvä tekosyy viettää aikaa sisällä ja lukea Janssonia, jonka tuotannosta varmasti löytyy jokaiselle jotakin.

Muumipeikon juhannusruno

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

Tove Jansson

JK 1.8.2014 Nyt olen lisännyt kuvat Tove Janssonin kirjeestä uusimpaan blogaukseeni.

 

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Vaarallinen juhannus – sananen Tove Janssonista

  1. Ihana tarina! Ihan kateeksi käy tuota lyhyttä, mutta lämpimäksi muistoksi muodostunutta kohtaamista. Haaveilen pian pääseväni Ateneumin näyttelyyn… ❤

  2. arjamatkalla sanoo:

    Hei Maria! Kiitos kommentistasi, mukava kun joku lukee näitä satunnaisia jorinoitani 🙂 Minäkin haluan kiireesti nähdä Ateneumin näyttelyn. Varmaan siellä paljon kivaa koettevaa nyt kun on lukenut elämäkerran. Toven ja minun kohtaaminen oli lyhyt ja muistan varmaan väärinkin jotain, mutta sitähän muisti tekee: se kultaa muistot! Ihanaa näyttelyvierailua sinulle! Kunhan saan oman blogin pyörimään vähän ahkerammin, alan tutustua muidenkin kirjablogeihin. Sinun blogillasi on hieno nimi!

  3. ar sanoo:

    Sain myös juuri luettua tuon samaisen elämänkerran. Ihailen Toven monilahjakkuutta ja elämänfilosofiaa kovasti. Minusta oli ikävää, kun sain kirjan luettua – tai siis kun se loppui – viihdyin niin hyvin Toven maailmassa. Muistan vähän lukeneeni Muumi-kirjoja lapsena, mutta todenteolla ne avautuivat minulle vasta omien lasten myötä, kun luin kirjoja heille. Toimivat lastenkirjoina ja ovat jännittäviä seikkailuja, mutta aikuisille niistä avautuu aivan toinen ulottuvuus ja ovat usein aika syvällisiä filosofisia pohdintoja. En tiennyt aiemmin, että englantilaisessa lehdessä julkaistiin 1950-luvulla Toven Muumi-sarjakuvia, jotka oli nimenomaan tehty aikusille!

  4. Paluuviite: Kesäisiä lukukokemuksia | Yökyöpeli hapankorppu lukee

  5. arjamatkalla sanoo:

    Kävin eilen tutustumassa Tove-näyttelyyn. Ehdin oikeastaan vain ihailla ja ihmetellä maalauksia, ja niistä olinkin eniten kiinnostunut. Muumi-tarinoita minulle ei luettu pienenä, joten olen niitä lukenut satunnaisesti vasta aikuisena. Lapsille se myymälän vieressä oleva lavastamo Muumi-hahmojen vaatteineen oli aika kevyesti tehty. Ehkä pienoinen pettymys. Olisi kiva, jos lapset voisivat oikeasti kurkkia Muumimaailman aukoista eikä niin, että on vain kolme kuvaa, joiden edessä lapsi voi seistä.

  6. Paluuviite: Dear Jansson san | Yökyöpeli hapankorppu lukee

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s